Ruutubleiseri

Ruutubleisereitä on tullut viime aikoina somessa vastaan enemmän kuin sieniä sateella, mutten voinut silti välttää kiusausta hankkia tätä täydellistä syysvaatetta. Löytämäni ruutubleiseri on sen verran oversized, että se on toimittanut välikausitakin virkaa ja näissäkin kuvissa alla on neuletakki lämmittämässä. Takkiongelmakin siis ratkesi, kun törmäsin tähän silmääni miellyttävään versioon Mangossa.
  

bleiseri Mango (vastaava täällä)
pusero Zara
housut Marimekko
laukku Céline
nilkkurit Unisa (täällä)
huivi & Other Stories (vastaava täällä)

Vaikka bleiseri on ulkonäöltään superkiva, pitää kuitenkin todeta, ettei laatu ole sieltä parhaasta päästä. Huomasin jo bleiskaa ostaessa, että se ei laskeudu parhaalla mahdollisella tavalla, helma vetää vähän kieroon ja materiaalilapussakaan ei ole kehuttavaa. Lisäksi järkytyin vielä lisää bongattuani kuvista sojottavia langanpätkiä :D Annoin kuitenkin tämän kerran anteeksi, sillä tarve siistille, töihin kelpaavalle välikausitakille oli näääin suuri ja akuutti. 

Hieman jäi siis hampaankoloon, mutta ainakin bleiseri on yllättävän lämmin, sillä tarkenin sillä hyvin vielä nyt viikonloppuna. Tykkään panostaa enemmän klassisiin perusvaatteisiin ja teen (mahdollisimman vähäiset) trendihankinnat ketjuliikkeistä. Tämä asu on hyvä esimerkki, sillä mustat suorat housut ovat huomattomasti ajattomammat ja Marimekon kangas tuntuu siltä, että se tulee kestämään vielä vuosia.


Asusta ei ehkä ole sen enempää sanottavaa, paitsi että olipa kiva kaivaa Belt bag käyttöön pitkästä aikaa! Jostain syystä se on unohtunut kaappiin viime aikoina, mutta sopii mielestäni syysasuihin taas erityisen kivasti. Ja kivasta puheen ollen, hiuksetkin tuntuivat vihdoin asettuvan kohdilleen. Olen aina ollut ihan onneton kampausten kanssa ja pelkästään hiusten kihartaminen on tuottanut välillä suurta tuskaa. Nyt alan vihdoin olla sinut kiharruspuikon kanssa ja tällaisten laineiden tekoon ei tarvitse enää varata tuntia... Tosin vieläkään ei olla päästy sellaiseen nopeuteen, että jaksaisin näitä arkena näpertää :D  


Villahuivi on päässyt jo käyttöön ja kävin tänään kaivamassa villapaidat ja talvitakit varastosta. Kummallista kyllä en ole vielä ahdistunut yhtään viilenevistä päivistä, vaan päin vastoin inspiroitunut kerrospukeutumisesta ja nauttinut raikkaista syyspäivistä. En muistanut, että tykkään syksystä näin paljon! Toki nyt on harvinaisen kaunis viikko takana, joten pidän oikeuden vetää sanani takaisin sateudessa ja harmaudessa ;)


Milokin nauttii syksystä ja sopii väritykseltään hyvin koko ajan lisääntyviin lehtikasoihin. Ollaan nyt syksyllä aktivoiduttu agilityssa, jossa Milo tuntuu olevan ihan luonnonlahjakkuus - kyllä koiramamman kelpaa olla ylpeä jälleen kerran :) 

Emmi

sisältää mainoslinkkejä
You may also like:

3 comments

  1. Vau, tosi kivat kiharat! Itse olen koittanut opetella kihartamista suoristusraudalla heikoin tuloksin. Harjoitus toki tekisi mestarin, mutta laiskuus vie monesti voiton. Millainen puikko sulla on käytössä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei kiitos, mäkin ihan yllätyin, kun sain hiukset kerrankin kivasti :) Oon siis laiska hiustenlaittaja ja mun puikkokin on jo varmaan kymmenen vuotta vanha... Merkkiä en edes muista (eikä lue puikossa, ostin sen sellaiselta vähän hämärältä "käytävämyyjältä" Ideaparkista joskus vuonna X :D), mutta puikko voisi mun mielestä olla vähän paksumpi. Oon kuitenkin oppinut tekemään sillä myös vähän "vähemmän säkkäriä" kiharoita viime aikoina - plus mun suora hius suoristuu aina pikkuisen kihartamisen jälkeen, mikä on tässä tapauksessa vain hyvä asia. Tästä siis tuskin oli apua, mutta vinkkaa ihmeessä, jos löydät kivan puikon!

      Delete
    2. Ainiin, piti vielä mainita, että käytin näissä kiharoissa Alexa Dagmarin vinkkiä jättää ihan hiuksen latva suoraksi - mikä mun mielestä toimi myös ihan hyvin!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.