Reissusta on kotiuduttu ja laukutkin vihdoin purettu. Lähdin reissusta lähes suorilta mökille ja sieltä Turkuun, joten nyt on ihanaa olla taas kotona! Olen vielä tämän viikon lomalla ja suunnitelmat vikalle viikolle ovat täysin auki, mikä tuntuu nyt juuri hyvältä. Kerrankin on aikaa toteuttaa myös spontaaneja juttuja ihan oman mielen mukaan ja lisäksi rauhoittua kunnolla ennen töihin paluuta :)
Vaikka kotona on ihanaa, on myös kiva uppoutua reissutunnelmiin vielä valokuvien kautta. Otin tällä kertaa kuvia aika maltillisesti, mutta silti niiden läpikäynti vie oman aikansa. Nostin tähän päällimmäisiä fiiliksiä ja kirjoitan luultavasti vielä omat juttunsa meidän majapaikasta sekä parista huikeasta kohteesta, joissa käytiin. Ettei vedetä ihan kuvaövereitä heti alkuun!
Meidän reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut: sopiva kombo rauhallista oleilua ja uusien paikkojen ihmettelyä. Kroatia on mahtava maa, johon itse ainakin ihastuin! Kuviin tiivistyy hyvin ne jutut, joista eniten nautittiin: kauniit maisemat, upea arkkitehtuuri, koko viikon paistanut aurinko, rauhallinen oleilu, hyvä ruoka ja juoma. Sekä tietysti paras seura :)
Ainoan pienen pilven täydelliseen lomaan toi viimeisinä päivinä riehuneet metsäpalot, jotka lopulta etenivät aivan meidän majapaikkamme nurkille. Lähdimme vikaksi yöksi tulipaloja karkuun Splittiin ja vieläkin vähän tärisyttää nuo viimeisten päivien hurjat savupilvet ja rajut uutisoinnit, joita yritin kääntää paikalliskielestä englanniksi pysyäkseni kärryillä tapahtumista (note to self: seuraavaksi sitten se matkustusilmoitus...). Erityisesti tämä kuva on piirtynyt verkkokalvoilleni luultavasti loppuiäkseni, mutta onneksi kuitenkin kylä pelastui ja henkilövahingoilta säästyttiin :) Paikallisille metsäpalot taitavat olla valitettavan arkipäivää, mutta täällä turvallisessa perämetsässä elävälle se oli vähän ravisuttavampi kokemus.

Huh, tuo metsäpalo! Kuulostaa jännittävältä ja pelolta, mutta silti samaan aikaan äärimmäisen kiehtovalta. :D Näitä kuvia tuli muuten kateellisena ihasteltua jo Instan puolella. :)
ReplyDeleteEi se paikan päällä kovin kiehtova ollut :D Mutta näin jälkeenpäin kieltämättä hieman! Totta, osa näkyikin jo Instassa ja sitä päivittelen vähän aktiivisemmin kuin blogia :)
Delete