Sunnuntaina oli kevättä ilmassa ja sain vihdoin kaivaa aurinkolasit esiin. Päälle piti tottakai pukea uusi vaaleanpunainen paita ja jalkaan vetäistä vaaleat farkut ainaisten mustien sijaan. Täytyy myöntää, että käärin lahkeet vain kuvia varten, sillä muuten en tarjennut ;) Hauskaa, kuinka auringon paistaessa ihmiset aina kuvittelevat sään olevan paljon lämpimämpi kuin mitä se on. Nytkin mittari oli pakkasen puolella ja hullut ihmiset (mukaan lukien me) istuivat Löylyn terassilla ja aurinkotuoleilla päivää paistattelemassa!
takki The LAB
neule Selected Femme (vastaava täällä*)
farkut Levi's (vastaavat täällä*)
laukku Furla (täällä*)
nilkkurit Sixtyseven
huivi & pipo & Other Stories
aurinkolasit Le Specs
Neuleen vaaleanpunainen väri ei oikein nouse edukseen näissä kuvissa, mutta vitsi se on kiva! Oon myös saanut kehuja neuleesta, joten en ole ainoa väriin ihastunut :) Vaaleat farkut miellyttävät omaa silmää nyt jotenkin erityisesti, vaikka oon aina ollut vähän varovainen niiden suhteen. Joskus kuvittelin vaaleiden farkkujen olevan täysin no-no muodokkaille raajoilleni, mutta nykyään en enää välitä niin paljoa siitä, imarteleeko joku vaatekappale vai ei. Jos se näyttää omaan silmääni kivalta, niin mitä väliä!
Tuli piposta ja huivista mieleen, että kävin vihdoin Helsingin & Other Storiesin liikkeessä ja se on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen! Ihan mielettömän tyylikäs liike ja kauniisti esillä olevat vaatteet. Olen kokenut viime aikoina pientä ahdistusta Helsingin keskustan liikkeissä asioinnista, mutta täällä oli ihanan harmonista. Suosittelen!
Olipa muuten jännä kuvata kaikkien kuvausoppien vastaisesta vastavaloon. Säädöt eivät ehkä täysin osuneet kohdalleen ja jouduin käsittelemään kuvia aika paljon, toivottavasti siis suotte anteeksi pienen ylivalottuneisuuden :) Eipä sitä muuten opi kuin kokeilemalla.
Ja hei ihanaa naistenpäivää!
Emmi
Emmi nyt en kestä mikä sattuma tässä on ollut - olin viikonloppuna tosiaan kipeänä kun sullekin sanoin, etten varmaankaan jaksa lähteä kuvailemaan, mutta käytiin kuitenkin pienellä happihyppelyköpöttelyllä A:n kanssa, ja otettiin samalla kuvat. Ja arvaa, noilla samoilla kallioilla, päälläni oli lähes identtinen asu vaaleilla farkuilla, vaaleanpunaisella collegella ja pitkällä harmaalla takilla JA tuskailin vastavalokuvia minä myös! Ja luonnollisesti myös Le Specsit nenällä. Haha :D Huomenna kuvia blogissa. Mutta asu kyllä toimii sulla, ja vaaleat farkut jalkaan vaan - samaa olen niin monet kerrat itsekin miettinyt mutta nyt en enää jaksa päätäni vaivata :) Ihanaa nähdä pian! <3
ReplyDeleteHihi, olihan tää kommentti täällä :) Mutta tismalleen saman huomasin, vitsi mikä sattuma! :D Great minds think alike ja mitä näitä nyt on. Oli kyllä ihana nähdä, toivottavasti nähdään taas pian! <3
DeleteIhana asu! :) Ja mahtavan tyttömäinen paidan väri. ;)
ReplyDeleteKiitos Erika! Väri ei ihan pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, mutta se on kyllä kivaa vaihtelua ;)
DeleteMikä malli sinulla on aurinkolaiseista? :)
ReplyDeletePahoittelut, että huomasin kommenttisi vasta! Mutta kyseessä on siis "Jealous Games" -malli, piti itsekin kaivaa vanhasta blogitekstistä täältä :D http://www.metimeemmi.com/2016/05/new-sunnies.html
Delete