5x blogiklisee

Vaikka blogia itsekin pidän, niin en voi olla välillä naureskelematta tietyille blogi-/some-kliseille. Älkää ottako tätä pahalla, sillä samoihin sorrun toki itsekin! Ja hauskaa kyllä, yleensä ne kaikkein "kliseisimmät" kuvat ovat myös kaikkein pidetyimpiä :D Kaivelin nro 1:n inspiroimana vähän omia arkistojani ja poimin muutaman kuvan, jotka voisivat olla melkein mistä tahansa lifestyle-blogista tai Instagram-tilistä. Vai voitteko väittää vastaan?


1. Kukkakimput asukuvissa

Tästä tämä idea lähti, sillä jo kuvia ottaessa naureskelin, kuinka lavastetulta koko tilanne tuntui. En ostanut kukkia asukuvia varten, mutta silti tuntui jotenkin hölmöltä möllöttää kadulla kukkakimpun kanssa. Toinen klisee tuntuu olevan laittaa kukkakimppu pilkottamaan käsilaukusta, mikä näyttää omaan silmääni jotenkin hassulta. Voin vaan kuvitella mitä kukille omassa käsilaukussani kävisi...


2. Aamiainen sängyllä

En pysty enää katsomaan tosissani yhtäkään kuvaa, johon aamiainen on aseteltu sängylle. Vaikka itsekin rakastan hitaita aamuja ja herkullisia aamiaisia, niin jokin näissä kuvissa vaan aiheuttaa pientä huvitusta - ehkä se, että mun tuurilla kahvit olisivat pitkin lakanoita ja aamiaismurut kutittelisivat nukkumaan mennessä :D Vielä kun kuvaan on yhdistetty paljaat sääret, niin asetelma on täydellinen. 


3. Reissupose

Suosikkiposeeraus lomakuvissa: selin kameraan ja kädet kohti taivasta. Tämä kuvahan on itselläni vielä Facebookin kansikuvana, että tuota...


4. Sisustus-"detaljit"

Mitä olisikaan sisustuskuva ilman leikkokukkia tai (tuoksu)kynttilöitä? Samassa paikassa kuvattua Guccin laukkukuvaa on muuten pinnattu Pinterestissä melkoisesti ja se taitaa olla eniten levinnyt kuvani. Olen törmännyt kuvaan pari kertaa jonkun muun blogin inspiration boardilla, mikä on aika hauskaa. 


5. Smoothie-bowlit

Näistä tuskin tarvitsee enää sanoa mitään... Vaikka toki katselen mielelläni värikästä ja kauniisti aseteltua ruokaa, niin välillä smoothie-kulhot tuntuvat jo vähän nähdyiltä. Avokadoleivät ja kauramaito-cappuccinot taitavat tulla hyvänä kakkosena. Tosin nämä ovat kaikki niin hyviä, että niitä tulee varmasti näkymään vielä omissa feedeissäni ;)

Sellaista tällä kertaa, itseään ei pidä ottaa liian vakavasti :D Palaan seuraavaksi kukkakimppuasukuvien kanssa!

Emmi
You may also like:

6 comments

  1. Haha tää oli hyvä!! 😀 Kukat käsilaukussa näyttää joo hyvältä, mutten ikinä kuljettaisi niitä laukussa minäkään. Pakko lisätä vielä kahvikuppi kädessä poseeraus asukuvissa 😉 Mitä itsekin harrastan usein, mutten koskaan kotikulmilla vain reissussa jos oikeasti juon muutenkin kahvia 😄 Niin ja yksi nähdyin - jalat valkoisilla lakanoilla! onhan näitä 🤣 Yleensä ne kaikista " nähdyimmät" on juuri niitä suosituimpia tosiaan..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, hyvä, ettei muutkaan ota tätä bloggaamista niin tosissaan! :D Toi kahvikuppi on kyllä tai sitten joku vihersmoothie, mihin olen itsekin sortunut... Mutta pitää kyllä myöntää, että tyhjät kädet etenkin crossbody-laukkujen kanssa tuntuu välillä vähän omituiselta - "mihis nää nyt asettaisi luonnollisesti"? Haha, blogger problems!

      Delete
  2. Heh, 2/5 osui, eli 3. ja 4.! Olenkohan siis kunnon bloggaaja ollenkaan ;D Mutta nää on niin totta! Tuntuu että kaikki syö noita smoothiebowleja, kun itse vedän smoothieni mukista. Aamupalaa en ole koskaan nauttinut sängyssä, olen varma että smoothiet ja teet olisi pitkin lakanoita alta aika yksikön ;D Mutta reissuposet ja sisustuskuvat, niihin sorrun, aina! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. O-ou, tässä pistetään nyt bloggaajan uskottavuus koetukselle ;D Smoothiebowlit ovat oikeasti ihan kivaa katseltavaa, mutta välillä ne näyttävät ennemmin taideteoksilta kuin ruualta! Siitä on oma aamiais-smoothie kaukana... Ja joistain kuvista tulee vähän sellainen fiilis, että niitä on vaan pakko "taiteilla", koska muutkin niin tekee, ja lopputulos on vähän väkinäinen. Mutta ei näistä mikään oikeasti ärsytä, lähinnä välillä hymyilyttää - etenkin, kun huomaa itse noudattavansa samaa kaavaa ihan huomaamattaan :D

      Delete
  3. Hei tuo aamupala sängyssä ---- MÄ NIIN SAMAISTUN!!! Mä en pysty ottamaan yhtäkään SÄNKY/LAKANA/MAKUUHUONE kuvaa tosissani ihan sen takia, että niitä tuntuu olevan joka puolella :--D Mutta ehkä siinä on se, että ite tietää, kuinka lavastettuja ne on? Mageita ne on, enkä myöskään minä sitä pahalla ajattele. Ja hei, kuten kaikki kliseet, myös aamiainen sängyssä-kuva löytyy omasta instafeedistä hahahah!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, ihana löytää kohtalontovereita tässäkin asiassa!! Ehkä se on tosiaan se, että olen liian laiska lavastamaan niitä sänkykuvia, kun tiedän kuinka paljon vaivaa se vaatii :D Ja haluan nauttia aamiaiseni lämpimänä, enkä kahveja lakanoilta kiitos ;) Mutta kuten todettua, samoja kuvia löytyy myös itseltä ja esim. Pinterest boardini on täynnä nimenomaan näitä sänkykuvia :DD

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.