Urheilullisia tavoitteita

Tammikuu lienee hyvä aika kirjoittaa sporttijuttuja, kun kuntosali on täynnä uusia ihmisiä ja treenimotivaatio tuntuu olevan huipussaan. Omat treenitavoitteeni eivät uuden vuoden myötä juuri muuttuneet, vaan ovat pysyneet aika samanlaisina jo muutaman vuoden. Siinä missä vielä kolmisen vuotta sitten uskoin pelkän salitreenin ja vatsapalikoiden nimeen (kiitos kuuluisan fitness-buumin), nykyään suhtaudun liikuntaan paljon rennommin ja armollisemmin. Jotta homma pysyisi mielekkäänä, täytyy niitä tavoitteitakin kuitenkin olla!

Säännöllisyys. Mikään ei ole yhtä tärkeää kuin säännöllisyys, minkä takia pyrin liikkumaan säännöllisesti ympäri vuoden. Veikkaan, että ihmisten kuntokuurit kaatuvat usein siihen, että aloitetaan liian kovaa, minkä vuoksi väsytään liikaa parin viikon pinnistelyn jälkeen. Aloita mieluummin maltilla, jotta saat liikunnan tavaksi ja luonnolliseksi osaksi arkeasi. Matematiikka ei ole kummoista - kummasta tulee vuodessa enemmän treenitunteja: kaksi tuntia liikuntaa viikossa läpi vuoden vai viisi tuntia viikossa muutaman kuukauden vuodessa?

Kuuntele kehoasi. Nykyään ymmärrän paremmin kehoani ja sitä, kuinka paljon stressiä se kestää. Liikunta voi toimia stressin lievittäjänä, mutta rankka liikunta myös lisää kehon stressiä. Tämän vuoksi en vaadi itseltäni liikoja, mikäli muilla elämän osa-alueilla on rankempaa. Jos töissä on kiireinen ja stressaava viikko, saatan korvata HIIT-tunnin rauhoittavalla joogalla. 

Armollisuus. Tämä liittyy vahvasti edelliseen, mutta on silti aina yhtä vaikeaa. Suorittaja-ihmisenä on välillä hirveän vaikeaa hyväksyä, ettei voimavarat riitä kaikkeen samaan aikaan. En vain yksinkertaisesti kykene panostamaan uraani, hoitamaan kotiani täydellisesti, tuottamaan blogiin laadukasta sisältöä ja treenaamaan samalla maratonille. Eikä kenenkään tarvitsekaan kyetä. Onneksi olen päässyt armollisuudessa vähän eteenpäin ja nykyään en ole yhtä ehdoton liikunnan suhteen kuin ennen.

Monipuolisuus. Tiedän kyllästyväni nopeasti, jos treeniohjelmani ei ole tarpeeksi monipuolinen. Tällä hetkellä siihen kuuluu sekä voima- ja kestävyystreeniä että joogaa. Eikä varmaan ole haitaksi, että tulee treenattua monia eri osa-alueita samaan aikaan ;) Esimerkiksi voimatreenillä on aivan erilaiset vaikutukset kehon hormoneihin ja aineenvaihduntaan kuin kestävyystreenillä. Voin suositella Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti -kirjaa, jos haluat lukea aiheesta enemmän. 

Hyötyliikunta. Hyi, mikä kirosana tämä olisi ollut salibuumini aikaan! Ainoa oikea liikuntahan on sellaista, joissa kyykätään ass to the grass? Vai mites se menikään? Nykyään arvostan arkiliikuntaa paljon enemmän. Yksi hyvä kikka oli luopua julkisen liikenteen kuukausikortista, jolloin kävelen lähes joka paikkaan: töihin, salille, kaupungille ja ruokakauppaan. Toki keskustassa asuminen helpottaa tätä, joten en oleta sen kaikille olevan yhtä helppoa. Toinen hyvä kikka oli hankkia koira ;) Ja vielä kolmas hyvä kikka: aktiivisuusranneke! Askeleita tulee päivässä helposti yli tavoitteeni 10 000 ja pelkästään koiralenkeistä, työmatkoista ja salimatkoista sellaiset lähes 10 km päivässä. Liikun siis "huomaamattani" yli 50 km viikossa - aika siistiä, eikö?

Konkretia. Kaikki tähän mennessä luettelemani ovat ennemmin ajatusmaailmaani liittyviä juttuja, eivätkä kovin konkreettisia. Olen kuitenkin huomannut, että tarvitsen myös konkreettisempia ja mitattavia tavoitteita, jotta pysyn motivoituneena. Konkretiaa on esimerkiksi kaksi kertaa joogaa viikossa, käsilläseisomisen oppiminen (joka on ollut listallani jo kaksi vuotta...), viisi leuanvetoa tai 100 kiloa maastavedossa. Suosittelen kirjaamaan tavoitteita ihan paperille, jotta ne konkretisoituvat. Kunhan tavoitteista ei ota liikaa stressiä!

Just do it. Vaikka olen tässä korostanut armollisuutta ja oman kehon kuuntelua, vaatii säännöllinen liikkuminen myös ajoittain pientä henkistä potkua omalle takamukselle. Aina se ei ole kivaa, innostavaa ja motivoivaa, muttei kaiken aina kuulukaan olla. Etenkin somen kautta on helppoa saada se käsitys, että asiat vaan tapahtuvat ja kaikille muille liikkuminen on niin paljon helpompaa. Voin käsi sydämellä sanoa, että itselläni on ollut aikamoisia turhautumisen hetkiä liikunnan kanssa viimeisen vuoden aikana. Nyt olen oppinut hyväksymään sen, että huonotkin päivät kuuluvat elämään, ja harvemmin se treeni ainakaan päivää pahentaa (vaikka niitäkin päiviä on nähty).

Kuvissa näkyvä "koru" on muuten uusi aktiivisuusmittarini, josta olen aika innoissani! Kirjoittelen siitä vielä erikseen, kun käyttökokemusta on kertynyt pikkuisen lisää :)

Mitä tuumaatte näistä ajatuksista? 

Emmi