Maailman kauneimmat kengät

Otsikko on vähän raflaava, tiedän. Mitkään kengät eivät kuitenkaan ole pitkään aikaan sykähdyttäneet näin paljoa, joten menköön. Oikeastaan en ole aikaisemmin edes ollut kenkätyttöjä, mutta viime vuosina olen huomannut kiinnostukseni kenkiä kohtaan kasvaneen. Erityisesti sellaisia kenkiä, joissa yhdistyy sekä mukavuus että ulkonäkö. Ehkäpä laukkukokoelma alkaa olla niin hyvällä mallilla, että on aika siirtää katsetta muualle ;)


Korkkaritytöksi tuskin rupea koskaan jo pituuteni takia, mutta nilkkuritytöksi näköjään rupean. Huomasin nämä kengät ensimmäisen kerran matkalla toimistolle joskus syksyllä. Ne kiinnittivät heti huomioni: kultaisia niittejä, solkia ja vaaleaa mokkaa - eli jotain mitä en ikinä kengissä käyttäisi. Juuri siitä syystä kengät varmaan jäivät mieleeni ja muutaman päivän päästä poikkesinkin niitä sovittamaan vasta avattuun Unnas-kenkäkauppaan.


Kengät olivat mukavat jalassa, mutta aika hintavat, joten jätin ne raskain mielin liikkeeseen. Keksin listan asioita, miksi en ostaisi niitä: arka materiaali, niitit, jotka varmasti irtoilisivat ja joihin kyllästyisin, liukkaat pohjat ja niin edelleen. Koko syksyn kuljin saman ikkunan ohi töihin, ja huomasin kuitenkin salaa vilkuilevani, onko kenkiä vielä hyllyssä :D Olin jo luopunut ajatuksesta, kunnes joulun jälkeen huomasin ikkunassa ale-kyltit. Ja siinä ne olivat - viimeinen pari kokoani paistatteli näyteikkunassa! Lopun varmaan arvaatte...


Nilkkurit ovat Jeffrey Campbellin, enkä löytänyt mallia juuri mistään internetin syövereistä. Ja hyvä niin, sillä tuntui kivalta kerrankin tukea pientä kivijalkakauppaa, etenkin, kun liikkeessä on aivan ihana henki ja palvelu :) Ja ihania kenkiä! Jotenkin kengät tuntuvat vielä spesiaalimmilta, kun ne on tällä tavoin "naapurista" ostettu. 


Hetken saa vielä odotella ennen kuin nämä kaunokaiset pääsevät käyttöön, mutta ehkä sen maltan, juuri ja juuri ;)

Emmi
You may also like:

4 comments

  1. Anonymous13/1/17 08:11

    Ihanat! Oudolla tavalla iskee nää nyt kyllä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, kiitos :) Ei oo ehkä munkaan ominta tyyliä, mutta ehkä just sen takia iskikin! :D

      Delete
  2. Oi onpa kivat! Ja onpas sun tyyliset, mä olisin sanonut! :D Ihana tosiaan kannattaa kivijalkakauppoja, vaikka ihan liian harvoin itsellä on se käsitys, että olisivat automaattisesti kalliita ja siksi vältettäviä...?! Ei tosiaan pidä paikkaansa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijaa, hauskaa! Vähän sama fiilis itselläkin on kivijalkakaupoista, etenkin pienistä putiikeista. Mutta mielellään sitä sitten hyvästä palvelusta maksaakin vähäsen :) Harvemmin sitä vaan arkena ehtii kivijalkaputiikkeihin, kun ne menevät niin aikaisin kiinni :/

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.