Reissusta on jo kolme kuukautta, mutta vielä olisi muutama ihana paikka esittelemättä. Losista jatkoimme nimittäin matkaamme San Diegoon, joka ansaitsee muutaman ihan oman postauksensa. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen meidän majapaikkamme, Pacific Beachin, ja toisessa osassa muita kohteita (=rantoja), joissa kävimme.
San Diego oli itselleni sellainen hyvänmielen kaupunki, jonka fiilistä on vaikea kuvailla. Hektisen Losin jälkeen kaupunki oli ihanan rauhallinen, jopa leppoisa. Itselleni tuli sellainen fiilis, että jos joskus saisin burnoutin, niin tämä olisi se paikka, jossa saisin itseni parannettua joogan ja viherpirtelöiden avulla :D Alueen tunnelmaan vaikutti toki myös sijainti, sillä Airbnb-kämppämme sijaitsi omakotialueella noin kilometrin päässä rannasta. Sijainti oli todella onnistunut, sillä monet parhaista rannoista sijaitsivat kätevän pyöräilymatkan päässä.
Yksi asia, mistä olin ihan fiiliksissä: ruokakaupat! Kalifornia on vähän ristiriitainen paikka, sillä sieltä saa kaikki mahdolliset terveystrendiruuat, mutta toki myös kunnon jenkkimättöä. Omaan lomaruokavaliooni kuului tasapainossa molempia ;) Tänne Sproutsiin olisin voinut jäädä viikoksi tutkimaan kaikenlaista, sillä laajan elintarvikevalikoiman lisäksi sieltä löytyi mm. huikea vitamiini- ja lisäravinneosasto. Jenkkilässä vitamiinitkin ovat vähän tujumpaa tavaraa kuin meidän Multi-tabsimme.
Itse ranta, eli Pacific Beach, oli oikein kivan oloinen. Uimassa emme käyneet (hurrrr), mutta pehmeä hiekka tarjosi loistavan alustan auringonottoon. Rannalla sijaitsee myös suuri laituri, Crystal Pier, josta voit ilmeisesti vuokrata itsellesi söpön pikkumökin. Rantaa pitkin pääsee kävelemään ainakin läheiselle Mission Baylle, mutta suosittelen ehdottomasti vuokraamaan polkupyörän.
Ah, voisin lähteä takaisin näihin maisemiin vaikka heti!
Emmi
Ooi että miten ihana sukeltaa reissutunnelmiin tälleen yllättäen! 😊 Ja mikä paikka! 😱 Tahdon Jenkkeihin takaisin pian!
ReplyDeleteNo niinpä!! Hitsi, kun olisi niin monta muutakin paikkaa vielä näkemättä :D
DeleteTuo vaikuttaa NIIN mun paikalta! :D
ReplyDeleteEikö vain! Ihanan leppoisa paikka :)
DeleteVoi että, sulla on mielettömän hieno blogi ja niiin upeita kuvia! <3
ReplyDeletehttp://the-happiness-theory.blogspot.fi/
Oi, kiitoksia! <3 Ihana blogi sullakin näyttää olevan! :)
DeleteNämä kuvat on ihan mahtavia! Toi eka varsinkin, tuijotin sitä pelkästään varmaan minuutin, kun niin upea se musta on :D
ReplyDeleteJa reissutunnelmiin on kyllä kiva palailla. Me just palailtiin Rooomasta ja nyt yhtäkkiä tuli hirveä hinku palata myös meidän kevään Nyc-Saint Lucia-Norja -reissun kuviin ja fiiliksiin :)
Voi kiitos ihana Kirsi! Tällaiset kommentit tsemppaa aina hurjasti :)
DeleteReissufiiliksiin on aina ihana palata, onneksi se on nykypäivänä aika helppoa kuvien ja videoiden kautta! Ja vielä jos saa blogiin vähän raapustettua, niin niihin on niin helppo palata jälkeenpäin <3
Emmi, IHANIA kuvia!! :) Oot kehittynyt huimasti kuvaajana, usein ihastelen sun kuvia! <3
ReplyDeleteOi kiitos Lilli, ihanasti sanottu! <3 Vielä kun saisi kuvauskaluston päivitettyä, niin motivaatio nousisi hurjasti!
Delete