Back to Hollywood! Matkajuttuja tosiaan vielä riittäisi, ja ihana palata lomatunnelmiin näin muutama viikko matkan jälkeen. Halusin kirjoittaa vielä erikseen Hollywoodista, josta jokaisella on varmasti oma mielikuvansa. Me itse asiassa majoituimme Hollywoodin Melrose Avenuella, joka osoittautui hyväksi sijainniksi kaikkien vierailukohteidemme suhteen. Muutama sananen majoituksestakin siis samalla :)
Myönnän, että itselläni oli Hollywoodista aika ruusuinen ja glamourin täyteinen mielikuva ennen kuin luin useasta blogista vähän pettyneitä kokemuksia paikasta. Losiin tarkemmin perehtyessäni opin, ettei Hollywood ole suinkaan enää elokuvateollisuuden keskittymä, eikä alue muutenkaan parhaimmassa loistossaan. Walk of Famen läheisyydessä saa kuulemma olla varuillaan, sillä siellä pyörii jos jonkinlaista onnenonkijaa.
En tiedä, johtuiko kauniista kesäillasta vai mistä, mutta itse tykkäsin paikan tunnelmasta kaikista varoitteluista huolimatta! Kämpältämme ajoi autolla alle vartin Hollywood Boulevardille, josta piti heti bongata pitkäaikaisen idolini Marilyn Monroen tähti. Jatkoimme bulevardia kohti Chinese Theatrea ja ostoskeskusta, josta voi bongata myös pilkahduksen Hollywood-kyltistä. Joka puolella tapahtui jotain, ja tuntui hassulta todistaa livenä punaisen maton pystytystä keskelle Hollywood Boulevardia. Ei ihan sitä glamouria, mutta kuitenkin aika siistiä!
Illan hämärtyessä lähdimme talsimaan kohti Trader's Joen ruokakauppaa (ihana!!!) ja saimme kyllä oman osuutemme juttelemaan tunkevista hörhöistä ja rahankerjääjistä. Hieman rauhattoman oloista tuo alue on, joten en siellä välttämättä yksin haluaisi kävellä illan hämärtyessä. Samaa voi sanoa myös alueesta, jolla Airbnb-kämppämme (kuvassa alla) sijaitsi, mutta muiden seurassa kulkiessa en tuntenut oloani mitenkään turvattomaksi.
Kämppämme oli kyllä aivan huikea, katsokaa vaikka tätä omaa makkariani! Majoittautuminen sujui sulavasti ja kaikki oli erittäin siistiä ja mukavaa ilmaista Netflixiä myöten. Tärkein kriteerimme oli kuitenkin kämpän keskeinen sijainti, josta pääsi siedettävässä ajassa niin Universal Studioille, Hollywood signille kuin muihinkin haluamiimme kohteisiin. Losissa etäisyydet ovat pitkiä ja julkinen liikenne surkea, mikä kannattaa ottaa huomioon majoitusta suunniteltaessa.
Ah, olipa ihana palata näihin tunnelmiin! Kyllä se niin vain on, että mielestäni Hollywood pitää kerran elämässä kokea - vaikka se yksi kerta sitten riittäisikin ;)
Emmi
Aa mitä reissukuvia! Yhdysvallat vaan on niin <3 Voi että koska sinne pääsisi uudelleen...! Kaliforniassa oli ihan oma tunnelmansa.. Haaveilen vuodenvaihteen Nycistä, jos olisi mahdollisuus sinne jo nyt talvella...!
ReplyDeleteTämä ei nyt liity tähän postaukseen, mnutta mitä se mysli oli, jonka snäppäsit tässä lähiaikoina? :) Kiitos ihanasta blogista! :)
ReplyDelete-Hanna
Voi kiitos itsellesi, kun pysyt menossa mukana :) Pitikin snäpätä myslistä testin jälkeen, mutta unohtui! Hyvä siis, kun tulit kysymään. Vietin oikeasti myslihyllyllä puoli tuntia, kun yritin etsiä mysliä ilman sokeria tai keinotekoisia ainesosia :D Meinasi mennä taas usko elintarviketeollisuuteen... Lopulta päädyin siis tähän: http://www.axa.se/Vara-produkter/Flingor--musli/strawberry-and-black-currant-granola/
DeleteJa oli hyvää! Marjapitoisuus ei tosin ole mikään huikea... Ja löytyi siis ihan meidän alakerran pienestä K-Marketista :)
Tosin tsekkasin juuri tuon myslin sisältämän "sikurijuurikuidun", eikä sekään miltään superterveelliseltä vaikuta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Inuliini
DeletePitää siis tyytyä jatkossa tekemään myslit itse! :D
Sama ongelma mullakin ollut! Miten ihmeessä ei voida myydä terveellistä mysliä ilman gluteenia ja sokeria? Jos teet itse mysliä ja toteat sen hyväksi, niin olisi todella mahtava saada ohjetta :)
DeleteHanna
Mä en kyllä käsitä miten ei voida myydä terveellisiä myslejä. En usko, että ollaan ainoita, jotka sellaisia haluaisi :D Täytyy opetella tekemään mysliä itse! Hyviä vinkkejä saa antaa tälläiselle aloittelijalle :D
DeleteNo en ymmärrä myöskään, miten se voi olla niin vaikeaa, tässä ei oo taas kuluttajaa kuunneltu ollenkaan :D Sit jos löydän mieleistä esim. jostain kahvilasta tai leipomosta, niin se maksaa maltaita. Pakko varmaan ruveta tekemään itse ja jaan toki täälläkin, jos löydän hyvän reseptin! :) Mä jo taivuin gluteenin suhteen ja ostin tuon, missä oli sentään pääosin kauraa plus vähän ruista ja ohraa. Huomasin kyllä, ettei mun vatsa oikein tykkää siitä, mutta luulen sen johtuvan tuon "sikurijuurikuidun" suuresta määrästä :/
DeleteMä en kyllä käsitä miten ei voida myydä terveellisiä myslejä. En usko, että ollaan ainoita, jotka sellaisia haluaisi :D Täytyy opetella tekemään mysliä itse! Hyviä vinkkejä saa antaa tälläiselle aloittelijalle :D
ReplyDelete