New sunnies

Joku ehkä Snapchatista sattui huomaamaan, kuinka Milo pisti jälleen yhdet aurinkolasini uuteen uskoon. Saldona on nyt jo kahdet Ray-Banit, joten kalliiksi tulee tämä koiran omistaminen. Tapaturmasta toivuttuani päätin kuitenkin nähdä tapahtuman positiiviset puolet, eli hyvän syyn hankkia uudet lasit reissusta ;) Mielessäni ovat nimittäin jo hetken aikaa olleet jotkin vähän klassisia Ray-Banejani naisellisemmat ja näyttävämmät yksilöt. 


Pääsin Losissa aurinkolasien ostostaivaaseen Nordstomilla, josta löytyi merkkiä ja mallia joka lähtöön. Ihastuin kovasti jo aikaisemmin katselemiini Célinen malleihin, mutta totesin niiden olevan Jenkeissä huomattavasti hintavammat kuin esimerkiksi Sunglassesshopilla*. Lopulta löysin hyvin samantyylisen ja kasvoilleni istuvan mallin Le Specsiltä huomattavasti edullisemmin. Olkoon nämä nyt Célinen korvikkeet siihen asti, kunnes viitsin investoida alkuperäisiin. Mallin nimen kurkkasin kuitista ja se onkin aika hauska, Jealous Games.


Oli muuten todella mielenkiintoista päästä testaamaan kaikkia mahdollisia malleja omille kasvoille, sillä yleensä olen tilannut aurinkolasit puolisokkona netistä. Totesin monet aikaisemmin kuolaamani mallit yksinkertaisesti huonosti istuviksi omille kasvoilleni, joten eipähän tarvitse kuolata niitä enää! Toinen malli, mihin ihastuttiin siskoni kanssa kovasti, olivat nämä* Le Specsin lasit ja nyt, kun ne on hyväksi testatut, niin kieltämättä kiehtoisi pistää tilaukseen... Ehkä nyt maltan kuitenkin hetken näiden kanssa ;)

Emmi

*mainoslinkkejä / ad links
You may also like:

2 comments

  1. Onko Losissa kävellyt julkkiksia vastaan? ;)

    Missä muuten Milo on hoidossa sen aikaa, kun olet reissussa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kävellyt harmi kyllä :( Heidi Klumin bongasin autosta, mutta se olikin ainoa bongaus :D Ja Milo oli ihan kotona poikaystävän kanssa, itse kun olin reissussa siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.