En ole täällä vielä mainostanut viikon päästä starttaavaa reissua Kaliforniaan! En ole myöskään kiireiltäni ehtinyt fiilistelemään matkaa, mutta kyllä se lomamoodi alkaa nousta pintaan pikkuhiljaa. Myönnän jopa otsikon kirjoitettuani kuunnelleeni O.C:n tunnusmusiikin Youtubesta, vaikka olen jo kerran menettänyt siihen hermoni (naapureiden luukuttaessa sarjamaratonia pikkuisen liian äänekkäästi...).
Pic origins here
Siskoni on tällä hetkellä vaihdossa Kaliforniassa, enkä voinut olla käyttämättä tätä tilaisuutta hyväkseni. Sain helmikuussa ihan älyttömän edulliset lennot Losiin ja nyt tällä viikolle olemme varanneet muutaman Airbnb-kämpän Losista ja San Diegosta. Pari ensimmäistä yötä viivyn vielä siskoni opiskelukaupungissa, Orangessa, joten eiköhän paikkoja tule nähtyä ihan hyvin 10 päivän reissullani.
Nyt kaipaisin teiltä tietysti parhaat Cali-vinkit: mihin mennä, mitä tehdä ja mitä nähdä? Suunnitelmissa olisi ainakin vaellusta Losin kukkuloilla, rantojen ihastelua, surffauskokeilua (iiks), hyvää ruokaa, Universal Studios (Harry Potter <3), roadtrippiä ja ehkäpä vähän outlet-bongailua. Jonkun ostoslistankin voisin koostaa, jos vaan päivät eivät lopu kesken. Tarvisin nimittäin vaikka mitä ja olen vähän pihtaillut shoppailua reissua varten...
Emmi
Hei siis me asutaan tällä hetkellä myös Orangen kaupungissa! Kuinka pieni maailma!! Ihanaa lomaa - nauti! 😊
ReplyDeleteEikä, mikä tuuri! Kävin heti lisäämässä sut snäppiin, jotta saan parhaan vinkit ;) Kiitos paljon, nautin varmasti!
DeletePs. En oo ennen tajunnut, että täällä kommenttiboksissa toimii emojitkin - täysin uusi maailma avautui ;D
Oi!!! Mä oon meidän itärannikon reissun jälkeen miettinyt lähes päivittäin, miten haluaisin takaisin asap ja nimenomaan ehkä tällä kertaa länsirannikolle. Joten reissuvinkkejä ei oikeastaan ole muuta kuin varaa aikaa Universalilla jonottamiseen, mutta niitä ootan innolla sitten kun oot palannu takasin.
ReplyDeleteNiinpä!! <3 Tää on mun eka kerta Jenkeissä, joten paljon on vielä nähtävää, enkä halua liikaa ahnehtia kerralla :) Disneylandissa käyneenä osaan kyllä varautua noihin jonoihin, eli heti aamusta vaan asemiin! Vinkkejä on varmasti luvassa reissun jälkeen :)
DeleteVitsit mikä reissu tiedossa!!! Tosi harmi ettet pääse miittinkiin paikalle, mutta eiköhän toi Kaliforniakin ihan ok ole ;D Oma suositukseni menee Camarillo Outletille, sinne kesti noin 1h Losista, ja on yhä mielissäni parhaimpana outletina missä olen käynyt, niitä kun muutama on Jenkeissä tullut koluttua :)
ReplyDeleteNiinpä!! Ja juuri näin - kaikki kiva menee aina päällekkäin, mutta kyllä tää Kalifornia on ihan hyvä lohtu ;) Kiitos vinkistä, pistetään tuo korvan taakse! Pitääkin käydä kurkkimassa sun Losi-postaukset! :)
DeleteNiiice! Vinkkejä ei ole, kun en ole tuolla ollut, mutta innolla odottelen sitten sun postauksia aiheesta! :)
ReplyDeleteHih, niitä on varmasti tulossa! :)
DeleteVoi että! Mahtavaa reissua! :)
ReplyDeleteKiitos Erika! <3
Delete