Kirjoittelin täällä akuutista lompakkotarpeestani, ja lompakot ovat muutenkin keikkuneet haavelistoillani pienen ikuisuuden. Viime viikolla päätin vihdoin toteuttaa haaveeni, vaikka sitten pienenä palkintona läpäistystä sertistä. Ja vitsi, kuinka kauniin lompakon löysinkään!
Yritin tosiaan löytää hieman edullisemman budjettiversion, mutta tarpeeksi hyvää ei vain tuntunut löytyvän mistään. Lopulta päätin, että säästän mieluummin hermojani ostamalla lompakon, mihin ensimmäisenä ihastuin. Suuntasin siis Louis Vuittonille tutustumaan eri vaihtoehtoihin, sillä heidän pieni Zippy Coin Purse vastasi kaikkiin kriteereihini. Olin ennakkoon pohtinut materiaaliksi lähinnä Canvasta ja Epi-nahkaa, mutta yllätyksekseni ihastuin tähän Empreinte-nahkaan täysin paikan päällä.
Yllätin itseni pohtimalla jopa punaista Vernis-nahkaista versiota, mutta lopulta tämä musta kaunokainen vei voiton. Nahka on todella jämäkän oloista ja vetoketjussa roikkuva nahkainen vedin on mielestäni hauska yksityiskohta. Vaikka lompakko olikin hieman arvokkaampi tässä materiaalissa, niin kanvaasi näytti jotenkin lattealta tämän vieressä. Tietysti se olisi materiaalina huolettomampi kuin nahka, johon saattaa tulla naarmuja ja kulumaa ajan myötä, mutta se riski oli nyt otettava. Myyjä tosin vakuutteli, että tämäkin materiaali on hyvin kestävä ja huoleton, miltä se käytössä tuntuukin!
Nyt minulla on vihdoin lompakko, johon mahtuu kaikki tarpeellinen, mutta joka kuitenkin sopii kaikkiin laukkuihin ja tuntuu todella laadukkaalta ja kestävältä :) Materiaali tekee tästä vielä pikkuisen spesiaalimman, joten en voisi olla tyytyväisempi valintaani!
Mitäs mieltä siellä ollaan?
Emmi
Ps. Taistelen TAAS Bloglovinin kuvien kanssa, eli kannattaa suosia selainversiota, jos vaan mahdollista!
Ps. Taistelen TAAS Bloglovinin kuvien kanssa, eli kannattaa suosia selainversiota, jos vaan mahdollista!
Ihana! <3 Itse olen tulossa Helsinkiin parin viikon päästä ja kyseinen lompakko on ostoslistalla. Olin ihan jo päätynyt epi-nahkaan, mutta väriä vielä mietiskelen. Nyt aloin kyllä haaveilemaan tuosta Empreinte-nahkasta :D Täytyy siis paikan päällä ratkaista, että mikä näyttää parhaalta ;)
ReplyDeleteTää on kyllä! <3 Minäkin mietin Epiä, mutta liikkeessä ei ollut yhtään näytillä :o Kannattaa siis soitella sinne etukäteen, jos on tietty malli mielessä! Myyjä tosin totesi, että paikalla kävi juuri suuri turistilauma tyhjentämässä hyllyjä :'D Mutta eipä se nyt haitannut, kun ihastuin tähän materiaaliin!
DeleteAh, aivan ihana!!:)
ReplyDeleteHihii, kiitos Eve! :)
DeleteAivan upea yksilö! <3 Itse pidän kovasti emprenahasta ja haaveena olisikin hankkia empeinen cles jossain vaiheessa :) Zippyyn sopii mun mielestäni erotyisesti tämä nahka ja se olisi ollut omakon valinta, ellei se pistaasinvärinen epi olisi vienyt sydäntäni! Onnea uudesta pikkuisesta, se kestää huolellisella käytöllä monet vuodet :)
ReplyDeleteKiitos Sofia! :) Minä hölmönä luulin, että tämä materiaali olisi jotenkin arka? Vasta paikan päällä tajusin, kuinka jämäkkää nahka on ja hyvä niin! :) Pistaasi kuulostaa myös ihanalta <3
DeleteEmprente -nahka on niin kaunis ja olen itsekin katsellut lompakkoa juuri tuolla väri/materiaali -kombolla :)
ReplyDelete-H
Minä taas en ollut tajunnut tätä ollenkaan etukäteen ja vasta paikan päällä ihastuin :D Jotenkin luulin, että materiaali olisi liian arka lompakkoon... Mutta tämä on oikeasti tosi jämäkkä ja juuri sopiva - suosittelut siis! :)
DeleteHihi, minulla lähes sama ostos odottaa esittelyään luonnoksissa! :D Ihana! Empre-nahka on tosi kaunista, hyvä valinta :)
ReplyDeleteIik, eikä! :D Minä vasta pääsin tämän Empren makuun, mutta tämä tosiaan on aika mahtava <3
DeleteTosi kiva! :) En ole tuohon nahkaan aiemmin törmännytkään! Malli on ainakin tosi näppärä, olen tykännyt omastani tosi paljon. Mikä parasta mahtuu vaivatta myös pienempiin laukkuihin tai ihan takin taskuun vaikka kauppaan mennessä :)
ReplyDeleteJep, tää oli mullekin ihan uusi tuttavuus! :) Ja osoittunut jo tosi käteväksi käytössä!
DeleteMä luulin jo kommentoineeni tähän, mutta en vissiin? :D Kesällä kävin kyselemässä tuota Clémenceäni LV:ltä ja heillä ei canvasversiona sitä silloin ollut. Hetken aikaa hypistelin sen empreinte-versiota ja jos en olisi ollut niin rakastunut siihen rose ballerineen niin olisin hyvinkin voinut ostaa sen juuri tuossa nahassa ja värissä. Tulee varmasti olemaan ikuisuuden kestävä hankinta!
ReplyDelete