Nämä vuosikertaukset taitavat olla yleinen aihe blogeissa tällä hetkellä, mutta mielestäni on vaan kiva lukea, mitä muut ovat viimeisen vuoden aikana puuhailleet ja mitä nostaneet vuoden kohokohdiksi. Itselleni tämä vuosi on ollut hyvinkin merkittävä, sillä aloitin täysin uuden elämänvaiheen valmistuttuani ja siirryttyäni kunnolla työelämään. Kurkataan siis vielä, mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua! Onneksi blogi tarjoaa kätevän työvälineen tähän tapahtumien muistelemiseen :)
Talven ja kevään asuin vielä viikot Tampereella työskennellen diplomityöni parissa. Tuo elämänvaihe tuntuu nyt niin kaukaiselta, outoa! Alkuvuoden teemoihin kuuluivat jälleen liikunnalliset tavoitteet, mutta tällä kertaa kuitenkin armollisemmalla otteella, kuten täällä kirjoittelin. Olen edelleen hyvin samoilla linjoilla kuin vuosi sitten ja viime vuoden tavoitteista onkin hyvä jatkaa. Pitää tosin myöntää, että käsilläni en osaa vieläkään seisoa, ja se kehonhuoltokin vähän turhan usein jää... No, onpahan jotain saavutettavaa myös tälle vuodelle ;)
Yksi talven kohokohdista oli pidennetty viikonloppu Prahassa, mikä oli samalla vuoden 2015 ensimmäinen ulkomaanmatka. Keli ei ollut ihanteellisin, mutta kaupunki oli silti superkaunis! Alarivin kuvat kuvastavat enemmän sitä arkea: terveellistä arkiruokaa (kuinkakohan monta kertaa tein noita uunivihanneksia - monta!) ja Helsinki-viikonloppuja.
Huhti-kesäkuu taisivat olla ne tämän vuoden merkittävimmät, sillä viimeistelin diplomityöni, kirjoitin vakituisen työsopimuksen, valmistuin ja muutin kokonaan Helsinkiin. Toukokuun lopussa aloitin nykyisessä työpaikassani ja samalla tiellä ollaan edelleen :) Suuria muutoksia on tosin luvassa työkuvioissani, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.
Näiden teemojen ohella mm. pohdin jälleen kehonkuvaani, kävin Indiedaysin Blog Awardseissa, kirjoitin check-listan kesää varten ja juhlin valmistujaisiani. Kuvasin myös ahkerasti asuja, sillä kevät on ispiroivaa aikaa pukeutumisen suhteen!
Kesällä toteutin check-listaani ja kesä oli ehdottomasti yksi parhaista! Kävin festareilla, nautin kesäisestä Helsingistä ja totuttelin uuteen työhöni. Kesällä opin olemaan enemmän läsnä ja ajattelemaan, että elämä on tässä ja nyt :) Tämä fiilis pitäisi saada ympärivuotiseksi - siinäpä taas tavoitetta alkavalle vuodelle. Kirjoitin kesästä oman yhteenvedon tänne ja siihen palaaminen näin kylmän talven keskellä lämmittää mieltä.
Materialistisella puolella täytin haaveeni unelmalaukusta ja pienten mutkien kautta päädyin Célinen Belt Bagiin, joka aiheuttaa vieläkin pieniä sydämentykytyksiä aina ottaessani sen käyttöön. Uskalsin myös vihdoin leikata hiukseni lyhyemmiksi, mikä oli ehkä paras päätös hetkeen!
Syksystä jäi mieleen erityisesti pitkään jatkuneet lämpimät kelit, mitkä pitivät aktiivisena. Syksyn keskelle piristystä toi myös Dubain reissu, joka oli aivan mahtava irtiotto työntäytteiden kesän jälkeen. Töiden puolesta syksy oli todella opettavainen ja tuntuu, että löysin vihdoin sopivaa itsevarmuutta myös sillä saralla.
Kirjoitin iho-ongelmistani ja sain teiltä loistavia vinkkejä, joiden ansiosta ihoni on taas vähän paremmassa kunnossa! Nämä ovat ehdottomasti näitä bloggaamisen parhaita puolia. Pimein vuodenaika on itselleni aina se haastavin ja tänäkin vuonna on tullut ajoittain uitua aika syvissä vesissä. Onneksi joululoma tuli todella hyvään väliin ja toi uutta energiaa :)
Kokonaisuudessaan vuosi 2015 oli huikea ja saavutin kaiken oleellisen, mitä olin tavoitteisiini listannut. Konkreettisten tavoitteiden lisäksi mieleeni jäivät kaikki kohtaamiset sekä läheisten että uusien ihmisten kanssa. Olen todella onnellinen siitä, millaisten ihmisten kanssa saan näitä tapahtumia jakaa <3
Emmi
Post a Comment