Healthy but delicious?

Lupasin jakaa teille ohjeen viime viikonloppuna kokkailemaani ruusukaali-granaattiomenasalaattiin (huh mikä nimi), mutta inspiroiduin Vilman tekstin pohjalta kirjoittamaan ruuasta vähän laajemmin. Tunnistin tekstistä nimittäin hyvin paljon itseäni. Uskon päässeeni terveellisessä syömisessä jo pitkälle - rakastan aitoa ruokaa, enkä pysty syömään eineksiä, sillä ne yksinkertaisesti maistuvat suussani pahalta. Usein kuitenkin terveysinnostukseni kaatuu siihen, etten osaa, jaksa tai viitsi kokata maistuvaa ruokaa ja lopulta kyllästyn terveelliseen, mutta puulta maistuvaan ruokavaliooni. 


Kyse on siis omalla kohdallani pelkästään laiskuudesta (tai kauniimmin sanottuna inspiraation puutteesta ;)), sillä uskon käsi sydämellä, että terveellinen ruoka voi olla myös todella herkullista. Okei, laiskuuden lisäksi kyse on rahasta, sillä se nyt vaan on fakta, että ruokaan menee enemmän rahaa, jos ostat joka päivä tuoreet yrtit kaupasta ja haet lihat kauppahallista. Itse yritän jatkossakin hakea perustarpeet Lidlistä ja panostaa sitten viikonloppuisin vähän enemmän.

Tavoitteeni ruokavalion suhteen ei siis ole niinkään se mitä syön, vaan minkä makuista ruokaa syön. Ruuan pitää olla maistuvaa ja mielenkiintoista! Tiedän, että tämä on haastavaa itselleni, sillä on vaan niin helppo heittää ne vihannekset ja kanat (ja Srirachaa) pannulle. En lupaa vieläkään arkisin ostella tuoreita yrttejä, mutta pienin askelin hyvä tulee :) Toivon myös saavani valmennuksesta apuja tähän.


Tässä kuitenkin yksi maistuva resepti, jonka nappasin äidiltäni. Äiti teki tätä salaattia joulun jälkeen ja raskaiden jouluruokien jälkeen raikas salaatti maistui erityisen hyvältä :D Olen myös yrittänyt panostaa vähän enemmän kasvisruokiin sen ainaisen kanan sijaan, joten tämä täytti nyt senkin tavoitteen. Lisäsin tosin täältä löytyvään alkuperäisreseptiin vähän fetaa mukaan, niin salaatista sai ruokaisamman. 

Ruusukaali-granaattiomenasalaatti

400 g ruusukaalia (mahdollisimman isoja)
1 l vettä + ¼ tl suolaa
1 (n.300 g) granaattiomena
1 ½ dl punaista kvinoaa (käytin tavallista kvinoaa)
1 dl kuorettomia, suolaamattomia pistaaseja (jätin pois)
1 ruukku lehtipersiljaa
½ ruukkua korianteria
lisäksi fetaa

Kastike

¼ dl pistaasiöljyä (käytin oliiviöljyä)
½ klementiinin mehu
2 tl vaahterasiirappia
ripaus sormisuolaa
mustapippuria myllystä


1. Pese ruusukaalit ja poista uloimmat lehdet tarvittaessa. Irrota lehtiä yksi kerrallaan. Lehtien irrottamista helpottaa, jos teet pienen viillon lehden kantaan. Etene lehti kerrallaan, kunnes olet saanut suurimman osan kuorittua. Ei haittaa, vaikka lehdet hieman repeäisivätkin. Leikkaa kanta pois ja viipaloi loppu ruusukaali ohuiksi kiekoiksi. Jatka samoin loppujen ruusukaalien kanssa.


2. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla. Upota ruusukaalikiekot sekä -lehdet veteen ja keitä hiljalleen 4 minuuttia. Kaada ruusukaalit lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä. Kumoa ne puhtaan keittiöpyyhkeen päälle ja taputtele kuiviksi. Siirrä sivuun odottamaan.


3. Leikkaa granaattiomenasta hattu pois ja lohko hedelmä. Poimi talteen siemenet ja poista vaaleat kalvot. Siemeniä tulisi olla noin 1 ½ dl.


4. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kypsä kvinoa kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Rouhi pistaasit veitsellä ja hienonna yrtit. Sekoita kastikkeen aineet keskenään.


5.  Kokoa salaatti sekoittamalla ruusukaalit, pistaasit ja kvinoa keskenään. Lisää pistaasit ja hienonnetut yrtit. Valuta kastike joukkoon ja sekoita kaikki aineet kevyesti nostellen.


Ja nyt hei - help needed! Mistä te kalastelette inspiroivia ruokareseptejä?

Emmi
You may also like:

6 comments

  1. Pirkka-lehden välissä oleva reseptilehti on tosi hyvä! Olen löytänyt sieltä vaikka mitä. :) Tietysti kauppojen omat reseptilehdet kannattaa katsastaa. Paljon olen bongannut myös blogeista. Niin, ja sitten on tietysti Pinterest. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmm, tuleekohan mulle edes Pirkka-lehteä? K-kaupoista olen joskus ottanut reseptilehtisiä ja niissä on kyllä kivoja reseptejä! Ja tietty blogien kautta löydän myös paljon, mutta Pinterestiä on tullut vielä huonosti hyödynnettyä tähän tarkoitukseen :)

      Delete
  2. Kiitos! Aivan ihanan näköistä!! :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää oli kyllä herkkua, suosittelen! :)

      Delete
  3. Mä olen löytänyt parhaat reseptini, ylläri ylläri, blogeista! Mulla on tapana lisätä jostain blogista bongaamani hyvänkuuloinen resepti läppärin kirjanmerkkipalkkeihin ja sitten kun kaupassa ei esim. keksi mitä ruokaa sitä tekisi, katson vaan puhelimesta kirjanmerkkipalkin reseptejä ja valitsen jonkun. Tosi kätsyä, kun samalla näkee, mitä kaupasta pitää ostaa :) Joitain kivoja reseptejä oon löytänyt myös Lidlin omasta reseptipankista, kannattaa kurkata sekin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa tutulta! Itsekin tallentelen kivoja Blogloviniin, mutta harvemmin jaksan kaivaa niitä esiin! Tuosta Lidlin pankista en ole kuullutkaan, pitää heti googlata :) Kiitti vinkeistä!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.