Pitkästä aikaa laukkujuttuja! Kesällä koin laukkukiintiöni tulleen hetkeksi täyteen (voiko niin tosiaan käydä?!),
sillä hankin peräti kaksi uutta laukkua ja samalla luovuin yhdestä. Sen
jälkeen en ole edes uskaltanut unelmoida uusista laukuista, sillä
sellaisen hankinta tuskin tulee olemaan realistinen hetkeen. Nyt on
nimittäin rima jo aika korkealla, sen verran huippuja ovat pari
edellistä yksilöä olleet!
Unelmointi
on kuitenkin aina ilmaista, joten tässä on tämän hetken unelmalaukkuni.
Kirjoitin edelliseen postaukseen, että kaipaisin laukkua hopeisilla
yksityiskohdilla, joten tässä niitä nyt olisi! Kaikki laukut ovat myös
mustia ja kooltaan suhteellisen pieniä, sillä tarvitsisin ehdottomasti
tyylikkään, iltamenoihin taipuvan tapauksen. Nätistä hihnasta plussaa,
sillä olen crossbody-tyttöjä.
Pics: Givenchy, Saint Laurent, Vestiaire Collective, La cool & chic
Jos saisi valita ihan mitä vain, olisi seuraava laukkuhankintani Chanelin WOC, eli Wallet on a chain.
Nimensä mukaisesti tämä yksilö on ikään kuin pieni lompakko hihnassa.
Täydellisen kokoinen ja niin klassisen kaunis! En juurikaan lämpene
suuremmille Chaneleille, eteenkään kultaisilla yksityiskohdilla, mutta
tässä mini-Chanelissa on jotain jujua. Logo ei ole yhtä näyttävä ja ilme
jotenkin freshimpi ja enemmän tätä päivää. Tämä on kuitenkin sen hintaluokan laukku, että tuskin hentoisin sitä hetkeen hankkia (jos en voita lotossa), joten katsellaan sitten viiden vuoden päästä uudelleen, haha!
Chanelin lisäksi toinen klassisempi laukku olisi Saint Laurentin Tassel clutch.
Tässä laukussa pidän erityisesti tuosta tupsusta, mutta pelkään tosin,
että siihen kyllästyisi helposti. YSL:n logo on myös häiritsevän iso,
mutta kuuluu laukun designiin. Olen ihastunut lisäksi mokkaisiin
clutcheihin, mutta nopealla googletuksella mokkaista laukkua ei saa
hopeisilla metalliosilla. Harmi, sillä YSL:n kultainen on liian
keltainen omaan makuuni.
Kirjekuorilaukuista olen iskenyt silmäni erityisesti Givenchyn Antigona envelope clutchiin. Tässä
laukussa on jotain minimalistisen kaunista. Siitä vaan puuttuisi se
kätevä hihna kokonaan, mutta olisihan se iltamenoissa aika näyttävä
tapaus! Ainakin NAP:in kuvissa laukun nahka näyttää mielettömän hyvältä ja laadukkaalta, mutta olisi tietysti kiva päästä ihan livenä hiplaamaan sitä :)
Ehkäpä joukoin villein kortti olisi Chloén Faye small shoulder bag. Chloén
laukut tuntuvat olevan nyt kovaa huutoa ja nämä Fayet taitavat olla
loppuunmyytyjä joka puolelta. Itse en ole aikaisemmin merkin laukuista
välittänyt, ja esimerkiksi monen lempparimalli Drew on omaan
makuuni aivan liian tyttömäinen. Tässä pienessä Fayessa on kuitenkin
jotain sopivaa karheutta ja edelleen tuo mokka on vaan niin kaunis
materiaali! Vähän tosin huolestuttaa, kuinka tällaiset "trendilaukut"
pysyvät pinnalla ja ovatko kaikki parin vuoden päästä kyllästyneet
malliin? Hyvin saman tyylinen laukku on muuten myös Saint Laurentin Suede Lulu Bag, mutta siinä on jälleen ongelmana metalliväri.
Koska
kaikki yllä mainitut ovat suhteellisen arvokkaita laukkuja, kokosin
alle myös pienen kollaasin vähän järkevämmästä hintakategoriasta.
Yleensä tämän hintaluokan laukut ovat jo todella laadukkaita, mutteivät
tietenkään aivan yhtä ylellisiä kuin ensimmäisen kollaasin yksilöt. Harmi
vaan, hopeiset metallit tuntuivat olevan kiven alla,
miksiköhän? Joka tapauksessa, tästä kategoriasta seuraava laukkuhankinta voisi olla huomattavasti realistisempi.
Calvin Kleinin Beaan* ihastuin erityisesti tämän kuvan nähtyäni. Kuinka upea se olisikaan tuollaisena käärmenahkaisena! Karl Lagerfeldin laukussa* on jotain Givenchy-henkeä, minkä vuoksi se taitaakin iskeä allekirjoittaneeseen. Rebecca Minkoffeissa* on niissäkin jotain kiehtovaa, mikä on aika hassua, sillä näistä tulee minulle mieleen Balenciaga? Chanelin Boy-laukun fanejen kannattaa muuten tsekata tämä* hyvin samanhenkinen Minkoffin laukku. Viimeisenä vielä Furlan ihana Metropolis-laukku*, joka taitaa kuitenkin kokonsa puolesta olla hieman liian pieni omiin tarpeisiini. Ehkäpä suurempana?
Huh,
tulihan tästä taas asiaa! Mutta kun puhutaan lempiaiheista, niin homma
karkaa aina vähän käsistä :D Iskikö teihin joku näistä? Vai mistä
laukuista te haaveilette?
Translation: My newest bag dreams! Chanel WOC is my true dream bag but I think that I'm not going to buy it for a while. Luckily there are many other choices as well! The bags in the first collage are more expensive designer bags and the other bags are more affordable ones. What's your favorite? :)
*mainoslinkkejä / add links
Olipa meillä samanlaiset postausajatukset tänään :D Olen niin ihastunut tuohon Furlan Metropolikseen, (enkä vähiten sen hinnan takia!), että mun on melkeinpä pakko se jossain vaiheessa hankkia! Sitä tosiaan on mun mielestä olemassa isompanakin? Upeista upein on myös tuo YSL tupsulaukku - aah.. Siitä nudena hieroin pitkään kauppaakin keväällä, käytettynä tosin ja se häiritsi lopulta sen verran että ostin omani uutena, ilman hihnaa ja tupsua. Tämä tupsuversio on kuitenkin vieläkin mielessä, mustanakin se on upea!
ReplyDeleteNiinpä! Furla on kyllä ihana ja taisi sitä olla suurempanakin :) hopeisia metalleja vaan oli tosi vähän :( ja YSL <3 se sun on kyllä ihana malli myös, mutta hingun nyt ketjuja!
DeleteSiis tuo Chloén laukku!!! Niin upea, voisin jopa harkita tuota seuraavaksi mustaksi pikkulaukuksi myytyäni Lilyn ;) mun viimeisimmästä laukkuhankinnasta on kohta vuosi, mutta en vaan ole osannut päättää mitä haluan! Ehkä jouluna sit ;D
ReplyDeleteSe on kyllä mahtava, ei ainakaan tulisi kadulla monella vastaan :) taitaa vaan olla nyt loppu joka puolelta... :( Ja ymmärrän kyllä, olisi niin paljon kivoja vaihtoehtoja! :D
DeleteMun lemppareita näistä on yllätys yllätys Chanel, YSL ja Furla. YSL:n tupsulaukkua tosin tuskin osaisin käyttää, jotenkin tuo tupsu tuntuu niin juhlalliselta :D
ReplyDeleteHih, totta! Pelkään myös kyllästyväni tupsuun, mutta jotain hienoa siinä silti on :) tuo Furla olisi kyllä kiva budjettivaihtoehto, kun vaan löytyisi hopeisilla metalleilla! Ja Chanel on ikuisuushaave, oih :)
Delete