Autumn outfits

Kai se on myönnettävä, että syksy on kääntymässä talveksi. Ensi viikolla alkaa joulukuu ja jopa täällä Helsingissä on (tosi säälittävä) ensilumi nähty! Itse en ole oikein vielä sisäistänyt tätä vuodenajan vaihtumista, mikä varmaan johtuu erityisen lämpimästä syksystä. Moni haluaa jo fiilistellä joulua, mutta minä en ole jotenkaan siitä vielä innostunut - mitä nyt kerran vahingossa eksyin kuuntelemaan joululauluja Youtubesta :D

Ennen kuin päästään jouluun, niin tässä vielä näytille syksyn asuja. Tämän syksyn suosikkijuttuja olivat näköjään musta lierihattu, hameet ja mekot, musta nahka, tennarit ja lämpimät neuleet. Syksy taitaakin olla pukeutumisen suhteen yksi lempivuodenajoistani! Silloin ei tarvitse vielä värjötellä ulkona, mutta saa kuitenkin pukea useamman kerroksen päälleen.



 





Mikä asu teitä miellytti eniten? Omia suosikkejani olivat 4, 7 ja 8. Myös 5 iskee kaikessa yksinkertaisuudessaan vieläkin, ja tuo takki on päällä ihan päivittäin. Hassua, ettei se ole kuviin päätynyt useammin :) Minulla olisi nytkin vaikka mitä asuideoita, mutta kuvausmahdollisuudet ovat pimeyden vuoksi rajoittuneet viikonloppuihin... Pitää siis tsempata viikonloppukuvailujen suhteen ;) 

Here are my autumn outfits gathered together. Apparently a black hat, skirts and dresses, black leather, sneakers and warm knits were all my favorites. I liked especially outfits number 4, 7 and 8 - how about you? :)

Emmi
You may also like:

6 comments

  1. Toi 2. kukkamekkoasu on mun ehdoton lemppari! Sun hiuksetkin on upeat ja kuvat niin kivoja! :) Itsekin tosin tiedän että se oma tunne asusta ja se millaisia kuvia siitä tulee, ei aina kohtaa :D Mutta näin katsottuna kaikki kivoja mutta se upea :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Eve! :) Niin se tosiaan menee, että se oma päivän fiilis vaikuttaa myös :D Noista hiuksista kieltämättä tykkään myös, pitääkin taas väkertää!

      Delete
  2. Mun suosikkeja on 5 ja 8! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos mielipiteestä! Munkin mielestä ne on kivan simppeleitä :)

      Delete
  3. Ihan omaksi kauhukseni tykkäsin asuista 3. ja 7. ja apua, ethän pahastu sanavalinnasta - kyse nimittäin just siitä kuinka julistin, että ei mulle Stan Smitheja tai ribbineulosta ja kas.. Juuri niiden vuoksi nuo asut on kivan erilaisia ja rentoja :) Muutkin on kyllä ihania ja ehkä enemmän omaa tyyliä, alkoi ihan harmittamaan kun ei ole ikinä aikaa kuvata omia asuja, plää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii. en toki pahastu! Kiva vaan, jos olen saanut jonkun inhokin näyttämään siedettävältä ;) Rentous on tänä syksynä ollut nimenomaan se juttu ja tykkään yhdistellä rennompia juttuja astetta siistimpiin. Ja kuule, se aika asukuvien ottamiseen on todellakin kiven alla! Varsinkin nyt, kun on pimeää, kylmää, tuulista ja sateista samaan aikaan :D Innolla kuitenkin aina odottelen sunkin asuja, kun ne on niin kivoja :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.