Ask me!

Reissussa ollessani ajattelin olevan sopiva hetki perinteiseen kysymyspostaukseen. Mitä olet koskaan halunnut tietää minusta - opiskeluistani, urahaaveistani, treeneistäni, lapsuuden lempiharrastuksistani tai ihan mistä vain. Vastaan tietysti vain hyvän maun rajoissa oleviin kysymyksiin, mutta tiedän kyllä teidän lukijoiden olevan tarpeeksi fiksuja tähän hommaan ;)


En ole koskaan toteuttanut kysymyspostausta, joten jään innolla odottamaan kysymyksiä! Kysymyksiä voi jättää viikon verran aina  7.10. asti ja vastaan niihin lomalta palattuani. Toivottavasti löydän täältä ainakin muutaman kysymyksen... :)

Samalla voi jättää tietysti myös ruusuja ja risuja yleisesti blogista. Toimiiko sivupohja? Ovatko kuvat liian suuria? Onko tekstien päivittymisen tai sivun lataamisen kanssa ollut ongelmia? Arvostan ihan kaikkea palautetta, jonka avulla saan kehitettyä blogiani eteenpäin. Yhden teille lukijoille epämiellyttävän muutoksen jouduin tekemään Bloglovinissa, kuten ehkä huomasitte. Ilman erillistä blogiin klikkaamista sivunäytöt eivät näy meille bloggaajille lainkaan ja ilman todenmukaista statistiikka minun on taas todella vaikea kehittää blogiani. Toivottavasti ymmärrätte ja jaksatte kliksutella itsenne tänne jatkossakin :)

Ihanaa syksyn jatkoa jokaiselle!

Translation: You can now ask me anything! I will answer to your questions when I'm back from my vacation 7.10. :) All feedback will be highly appreciated - thank you in advance!

Emmi

Ps. Kannustimena lupaan arpoa kaikkien kommentoijien kesken jonkun kivan pienen Dubain tuliaisen ;)
You may also like:

6 comments

  1. Anonymous2/10/15 08:40

    Tulevaisuuden suunnitelmat?
    Paras tapa käyttää 100€?
    Suosikki hiustuotteet?
    Suosikki kasvojenhoito&meikkituotteet?
    Kuuntelen mieluiten (biisi/radiokanava)
    Bravuuri keittiössä?
    Lempiherkku?

    ReplyDelete
  2. Anonymous2/10/15 08:49

    Kierrätätkö keittiössä syntyvän jätteen, esim. lasin, metallin ja energiajätteen? :)


    Loujii

    ReplyDelete
  3. Jes, rakastan näitä! :)

    Täältä pesee:

    1. Onko sulla sisaruksia?
    2. Mikä oli haaveammattisi pikkutyttönä?
    3. Haluatko joskus lapsia?
    4. Missä maassa haluaisit asua (Suomea ei saa valita.) ja miksi?
    5. Lempivärisi?
    6. Kielitaitosi?
    7. Jos voisit muuttaa maailmassa yhden epäkohdan, mikä se olisi?
    8. Ketä ihailet ja miksi?
    9. Lempiruokasi ja -juomasi?
    10. Oletko parisuhteessa mustasukkainen?

    ReplyDelete
  4. Tässä kysymyksiä! :)
    -lempiherkkusi? kuinka usein herkuttelet?
    -miten tapasitte poikaystäväsi kanssa?
    -mikä on suosikkimatkakohteesi?
    -kerro jotain työstäsi? muistelenko oikein että asut nyt siis kokonaan helsingissä?
    -mitä katsot telkkarista?
    -paras leffa?
    -kuinka monta kertaa viikossa treenaat ja mitä?
    -mihin aikaan menet yleensä nukkumaan?
    -noudatatko jotain ruokavaliota tällä hetkellä?
    -millaista musiikkia kuuntelet?
    -unelmatyösi?

    ReplyDelete
  5. Lempi ravintola Helsingissä sekä brunssipaikka?
    Oletko enemmän Helsinki vai Tampere tyttö?
    Mitä tykkäsit Dubaista? :))

    ReplyDelete
  6. Voisitko kuvitella bloggaamista täysipäiväisenä työnä?

    Kiinnostaako sinua asuminen/työskentely ulkomailla?

    ReplyDelete

© Me Time. Design by MangoBlogs.