Kirjoittelen täällä kuunnellen samalla kadulta kantautuvaa musiikkia Rööperifesteiltä ;) On tässä keskusta-asumisessa omat puolensa, vaikka välillä kieltämättä kaipaan luonnon keskellä lenkeilyä ja hieman rauhaisampaa oleilua. Toisaalta taas en ole vielä valmis luopumaan kauniista arkkitehtuurista, inspiroivien ihmisten seuraamisesta, lyhyistä välimatkoista kaikkialle, hyvin hoidetuista puistoista, meren läheisyydestä tai 24h Alepasta...
En ole viime aikoina ehtinyt oikein asukuvailemaan, vaikka inspiraatiota pukeutumisen suhteen kyllä löytyisi. Töissä on tällä hetkellä kiireistä ja jostain omista harrastuksista pitää yleensä karsia, joko blogista tai treeneistä. Tiedätte, että urheilu on minulle henkireikä, vaikka välillä tämä pieni blogikin tuntuu olevan :) Noh, niitä ylimääräisiä tunteja vuorokauteen odotellen.
Keräsin tuttuun tapaan yhteen asuja vuodenajan vaihtuessa. En tosin
kutsuisi näitä asuja kovin kesäisiksi, sillä paljaat sääret vilahtavat
vain muutaman kerran :D Ja hei, missä rusketus?!? Onneksi tähän syksyyn
on vielä yksi lomamatka tiedossa, joten ehkäpä siellä sitten pääsisi
vielä nauttimaan auringosta ja kesäpukeutumisesta. Matkasta kuitenkin
lisää vielä myöhemmin!
Sinänsä olen ihan tyytyväinen näihin asuihin ja kuviin. Tuntuu, että oma tyyli asukuvien suhteen on löytynyt ja tiedän suunnilleen, millaisista kuvista itse pidän :) Toki kesä on myös helpoin vuodenaika kuvaamiselle valoisuutensa ansiosta. Tässä harrastuksessa nälkä kehittyä kasvaa koko ajan, mutta välillä pitäisi myös muistaa, mihin asti on jo päästy. Kuvitella, että vielä pari kuukautta sitten en uskaltanut kuvata raakakuvia saati manuaaliasetuksilla? Nyt nämä sujuvat jo mielestäni hyvin ja seuraava askel olisikin kamerakaluston uusiminen. Ehkäpä joulupukki toisi uuden kameran? ;)
Asuista vielä, itseäni miellyttää näistä useampikin. Ehdoton lemppari taitaa kuitenkin olla kasikuvan boyfriend-farkkuasu. Kolmannen kuvan asu taas sopii mielestäni hyvin toimistolle ja toisen kuvan asu iltarientoihin. Mustavalkoisuus taitaa olla kantava teema, mutta yleensä yritän ottaa asuihin mukaan muutakin "väriä", oli se sitten beigeä tai harmaata ;) No ei, onhan näissä muutama väripilkkukin mukana!
Mikä on teidän suosikkinne? :)
Translation: Some summer outfits! Well, in Finland the summer can be not-so-hot as you can see from the pictures. Where's my tan, just asking? :D I think I've found my style when it comes to outfit pictures but I'm still dreaming of a new camera... What's your favorite? I like the boyfriend jeans (number eight) very much :)
Emmi
Sinulla on kyllä ihana tyyli!
ReplyDeleteVoi kiitos, ihana kuulla! :)
DeleteSuosikkejani ovat punainen maksimekko ja asukuva, jossa istut. :)
ReplyDeleteKiva kuulla mielipiteitä! :) Maksimekot toimivat aina!
DeleteSo many pretty outfits! You look stunning!
ReplyDeleteI´m glad that I just found your blog via Alexa blog, now you have a new follower! :)
www.dodolce.com
Thank you, Eneli! I'm happy that you visited here :)
Delete