Tuntuu, että aloitan aina postauksen sanoilla "olipa ihana viikonloppu", joten jatketaan samalla linjalla ;) Totta puhuen otin kyllä tietokoneen mukaani Tampereelle viikonlopuksi, mutten avannut sitä kertaakaan. Ja hyvä niin, pitäähän sitä viimeisistä auringonsäteistä nauttia! Töissä sitä saa kuitenkin nyhjöttää sisätiloissa ihan tarpeeksi.
Nyt kuitenkin sen lupaamani syksyn toivelistan kimppuun. Kerroin jo hankkineeni muutaman olennaisen jutun, mutta jotain pitäisi vielä löytää. Pinterestin aw style -niminen taulu on täyttynyt uhkaavasti paksuista neuleista ja huiveista, mustasta nahasta, karamellisävyistä, päähineistä ja tennareista... Minuun iskee tällä hetkellä erityisesti minimalistinen tyyli. Koen, että tyylini on muuttunut hieman klassisesta vielä pelkistympään ja rennompaan suuntaan. Toki klassisuus on edelleen läsnä erityisesti toimistopukeutumisessa, mutta vapaa-ajalla pukeudun mukavuudenhaluisemmin. Arkityylini ei juuri koskaan sisällä korkeita korkoja tai tiukkoja vaatteita, juhlat on toki asia erikseen :)

Syksyn
vaatekaapin kulmakivet ovat ehdottomasti pehmeät neuleet. Neuleissa
satsaan laatuun, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nukkaantuvat tai
kutittavat neuleet! Jos siis haluat jossain säästää, niin älä ainakaan
neuleissa ;) Neuleet valitsen mieluusti puuvillaisena, villaisena tai
muussa luonnonmateriaalissa. Tänä syksynä varsinkin oversized-neuleet kiehtovat, sillä muita neuleita minulla on jo mukava määrä. Yhden perusneuleen ostin jo COS:ilta, mutta Acnen kuuluisan Raya-neuleen tapainen neuletakki olisi edelleen hakusessa!
Alaosissa
turvaudun usein tylsästi tummiin housuihin ja farkkuihin. Haen
vaihtelua mieluummin asusteilla, kuten muhkeilla huiveilla. Toki
nahkahousut ja -hameet houkuttaisivat edelleen ajatuksen tasolla,
mutta luulenpa, että ne ovat sekä kroppani että poikaystäväni puolesta
ehdoton nounou :D Panostan housujen sijaan vaikka kunnon jalkineisiin,
sillä matalat chelsea-nilkkurit on tänä syksynä ihan pakko saada edellisten nilkkurieni ollessa todella puhkikulutettuja.
bag Mansur Gavriel / top Topshop / shades Ray-Ban / knit InWear / watch Kapten & Son /
boots Zign / leather jacket Be Edgy / shawl Acne / hat Miss Selfridge
boots Zign / leather jacket Be Edgy / shawl Acne / hat Miss Selfridge
Takkipuolella
uskon nahkatakilla pärjäävän todella pitkään. Ennen pitkää pitää
turvautua myös trenssiin ja villakangastakkeihin, mutta niitä minulta
onneksi löytyykin jo mieluisat kappaleet. Taisinpa myös hankkia
army-henkisen parkatakin Facebook-kirpparilta hurjaan kahden euron
hintaan ;) Pian oikeasti eroan sieltä ryhmistä, jotta saan pidettyä
ahneet sormeni kurissa!
Jotkut
näistä jutuista siis löytyvät jo kaapista, mutta erityisesti nilkkurit
ja neuletakki pitäisi vielä löytää - samoin kuin musta hattu sekä
ikuisuushaavena nahkainen rannekello! Kollaasien tekeminen on aina siitä petollista, että jotain lähti jo tilaukseen... Löytyykö teidän listaltanne samoja
juttuja?
Translation: Some beautiful things from my fall wishlist. Luckily I have already made some good finds including a shawl, sneakers and a biker jacket. However, I wish that I could still find something, such as those chelsea boots and perfect knits! Do you have any favorites?
Emmi
sisältää mainoslinkkejä / contains add links
Olen pintannut osan noista kansiosi vaatteista omaan Pinterest-kansioon. Ilmoitan, ellet ole sattunut huomaamaan. :D
ReplyDeleteHauska termi tuo "pintata" :D Kiva, jos kuvista on ollut inspiraatiota! :)
DeleteJooo nahkahousuille! Malttamattomana odotan jo, että omat saa taas kiskaista päälle ;) ostoslistalla (ainakin): pitkä neule ja Addut :D
ReplyDeleteHaha, nahkahousut ois kyllä makeet! En tiedä, miten poikaystävällä on niin jyrkkä mielipide, kuulemma ihan hirveät ;D Joo Adduille! ;)
Delete