Kevään asut

Kevät on ehkä lempivuodenaikani pukeutumisen suhteen. Silloin saa vielä hyödyntää kerrospukeutumista ja lämpenevät ilmat innostavat kokeilemaan uusia juttuja :) Tänä keväänä olenkin ollut historiallisen ahkera asukuvien kanssa, mistä kiitos kuuluu meidän asukuvausjengille, eli Janicalle ja Eveliinalle. Keräsin tuttuun tapaan yhteen asuja ajalta maaliskuu-toukokuu. Hyvin huomaa kuvista, kuinka ilmat lämpenevät, mutta toisaalta tuo ekan asun villakangastakki oli päällä melkein joka päivä vielä pari viikkoa sitten :D Pikkukuvat menivät aika huonolaatuisiksi, joten kuvan alla olevia numeroita klikkaamalla pääset kyseiseen asuun ja lisäkuviin.


1 / 2 / 3


4 / 5 / 6

Kaikki asut eivät suinkaan ole omaan mieleeni, esimerkiksi omaa olemustani numero 4 kuvissa suorastaan vihaan :D  Olen kuitenkin ottanut sen periaatteen, että jos kuvia otetaan, niin niitä myös julkaistaan. Olisi hölmöä vaivata kuvaajaa ja jättää kuvat julkaisematta, koska oli vähän huono hiuspäivä tai vastaavaa. Saatte ainakin realistisen kuvan arkiasuistani - myös niistä huonommista päivistä ;) 


7 / 8 / 9


10 / 11

Kevään lempparijuttuja olivat sekä kuvien perusteella että niiden ulkopuolellakin pitkät helmat, tennarit, farkut sekä Ray-Banit. Värimaailma näyttää olevan aika tuttua ja turvallista - mihin sitä kissa karvoistaan pääsisi :D Jospa kesä vähän inspiroisi käyttämään enemmän värejä? Toisaalta odotan jo kesäpukeutumista, mutta toisaalta en tiedä, olenko vielä valmis shortsiasuihin...
 
Omia suosikkejani taitaa olla kaksi viimeistä asua sekä vähän yllättäen asu nro 1. Entä teidän?

Emmi

You may also like:

10 comments

  1. Asu nro 10. on lemppari! Itseltäkin löytyy leopöksyt, mutta jotenkin arastelen niiden käyttöönottoa, kerran olen pitänyt niitä pitkällä lennolla ja se oli siinä :D Ehkä pitää ottaa vähän mallia tuosta sinun onnistuneesta asusta ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ulriikka, tykkäsin siitä itsekin! :) Leopöksyt vaan rohkeasti käyttöön ;) Itselläni ne ovat kesällä kovassa käytössä, mutta toimivat näköjään myös keväällä vähän pidemmän takin kanssa :)

      Delete
  2. Mun ehdoton lemppari yllättäen on kakkonen ;) Myös 10 on todella onnistunut leopants rules!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Peililasit pitäisi ottaa ahkerampaan käyttöön taas ;) Ja leopantsit ovat kyllä kivaa vaihtelua! :)

      Delete
  3. Ihania asuja! :) Mun lemppareimmat on näistä 2,9,10 ja 11.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla Anne, samoja lemppareita myös itselläni! :) Tulitkin jotenkin mieleeni tuosta 9. asusta - ehkäpä ollaan lippistyttöjä molemmat? ;)

      Delete
  4. Minunkin suosikkini on asu nro 1, ehkä siksi, että se on eniten omannäköiseni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi kiva kuulla muiden mielipiteitä! Samoja lemppareita näköjään löytyy :)

      Delete
  5. Toi 10. asu ja kuvat on kyllä upeat! Myös 1. pistää silmään tosi kivana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, samat lempparit itsellänikin! :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.