Raakaruokaa ja muita elämyksiä

Noniin, vihdoin sitä lupaamaani juttua Prahan ruokatarjonnasta! Tämä viikko onkin mennyt lähinnä CV:n päivityksen merkeissä. Innostuin eilen muokkailemaan ansioluetteloani ja siinä menikin huomaamatta melkein viisi tuntia... Miten niin jaksan viilata pilkkua? :D

Mutta sitten Prahaan, edullisen ruokatarjonnan ihmeelliseen maahan. Hieman edullisemman hintaluokan ansiosta Prahassa voi ja kannattaa syödä hyvin! Kunhan muistaa, ettei eksy vanhan kaupungin turistiravintoloihin. Mekin sinne päädyimme muutaman kerran kovassa nälässä, mutta mitään hyvää sanottavaa niistä paikoista ei ole. Tyly palvelu, mauton ruoka ja sitten vielä laskutetaan päälle koskemattomista (kuivista) leivistä. Ei näin.


Jos haluaa hifistellä ruuan kanssa, niin kannattaa tutustua ravintolatarjontaan etukäteen. Näin löydät hyvät paikat ja vältyt hudeilta. Tykkään kyllä itsekin lomalla valita ravintoloita myös "fiiliksen mukaan", mutta Prahassa ne helmet ovat aika laajalle levittäytyneitä. Suosittelen siis katsastamaan esimerkiksi Natan loistavat vinkit Prahan parhaisiin ravintoloihin. Sieltä minäkin omat lempparini löysin.

Omaksi lempparikseni taisi nousta italialainen Bottega di Finestra, joka sijaitsee ihan keskustassa. Tätä ei kannata missata! Paikka on samalla bistro ja myymälä, joka pursuaa huumaavan näköisiä ruokia ja raaka-aineita. Bottega di Finestran itse tehty leipä on ihan voittamatonta, enkä ole kenties missään ikinä syönyt niin hyvää leipää (kera italialaisen oliiviöljyn ja balsamicon tietysti). Oltiin täällä lounaalla ja syötiin maistuvia alkukeittoja, risottoa ja lohta. Sekä siemailtiin proseccoa ja tuijoteltiin kadulle parkkeeraavia luksusautoja. Pelkkiä hyviä muistoja.


Mielenkiintoisin kokeilu oli ehdottomasti Secret of Raw -raakaruokaravintola. Luulitko, että ensimmäisessä kuvassa on hampurilainen ja ranuja? Ehei, siinähän on juurestikkuja ja raakahamppis! Tilattiin kokoelma erilaisia maistiaisia: raakapitsaa, -pastaa, -hampurilaiset, -sushia ja -piirakkaa. Eniten yllätyin "pastasta", johon oli oikeasti saatu bolognese-kastikkeen makua. Millä järjellä raaoista vihanneksista ja pähkinöistä saadaan bolognesea? Taikuutta, sanon minä. Myös pitsa- ja piirakkapohjat olivat omaan suuhuni todella hyvän makuisia, samoin "majoneesi". Puhumattakaan täydellisestä chiliraakasuklaakakusta, huhhuh!


Nautin edellä mainittujen ruokien lisäksi vielä itse tehtyä limonadia, todella hyvää tsekkiläistä luomuviljeltyä roseeviiniä sekä muodikasta matcha-teetä. Arvatkaapa paljon tämä koko setti (sis. kokonaisen viinipullon) maksoi kahdelle hengelle? Kol-me-kym-men-tä euroa. En edes uskalla arvailla, mitä vastaava maksaisi Helsingissä.

Ravintola on vähän syrjässä keskustasta, joten suosittelen käyttämään julkisia. Me käveltiin, koska käytiin täällä viimeisenä päivänä, eikä haluttu enää vaihtaa lisää valuuttaa. Kävelymatka nälkäisenä ei ollut kivaa :D Aluksi meidän piti mennä hyvät arvostelut saaneeseen Sanshoon, mutta se olikin maanantaisin kiinni, buu. Kiva kuitenkin, kun päädyttiin tänne!


Pitihän sitä ehtaa tsekkiläistäkin ruokaa testata, joten poikaystäväni oli varannut pöydän lauantai-illaksi Parnaksesta. Puitteet olivat todella hienot ja näkymä suoraan joelle. Palvelu täällä pelasi ja saimme jopa pianoesityksen illan aikana! Täytyy kuitenkin todeta, ettei tsekkiläinen makumaailma ole se itselleni mieluisin. Ruoka on hyvin liha- ja perunapainotteista, rasvaista ja, noh, suomalaista. Vihannekset huutavat poissaolollaan ja makumaailma on kyllä hyvä, mutta hyvin turvallinen. Toisin sanoen liha maistuu lihalta ja peruna perunalta, yllättikö? Onneksi viini oli aivan taivaallisen hyvää, piti oikein ottaa kyseisen rieslingin nimi ylös. 



Muita erikseen mainittavia ravintoloita emme testanneet, mutta kahviloita tuli koluttua jonkin verran. Aamiaisen nautimme viimeisenä aamuna hotellimme lähellä sijaitsevassa Cafe Loungessa, joka oli oikein viihtyisä paikka ja ruokalistakin vaikutti kattavalta. Söin lämpimän leivän paistetuilla vihanneksilla ja halloumilla, ja ehkäpä juuri niiden harvinaisten vihanneksien vuoksi annos maistui todella hyvältä!


Prahan juoma- ja ruokatarjonnasta ei voi puhua mainitsematta sitä kuuluisaa olutta, joka on paikoittain edullisempaa kuin vesi. Itse en ole ylin oluen ystävä ja olen oppinut juomaan olutta vasta tässä muutaman viime vuoden aikana. Pidin kuitenkin tsekkiläisestä oluesta ja sitä piti maistella useammassakin paikassa! Suosittelen siis olutkammoisiakin testaamaan. Luulin pitäväni vain vaaleasta (vehnä)oluesta, mutta reissussa tykästyinkin yllättäen tummaan vaihtoehtoon.


Sellainen oli Prahan ruokaloma, tuli kyllä syötyä hyvin! Onneksi päivässä tuli myös käveltyä runsaasti, niin eivät jääneet kaikki tuohon vyötärön seudulle, heh :D

Emmi
You may also like:

Post a Comment

© Me Time. Design by MangoBlogs.