En tiedä mikä hulluus minuun on mennyt, mutta viime aikoina on tehnyt mieli pukeutua hieman "rohkeammin". Ostin ennen joulua tällaisen nahkahousunkorvikkeet, jotka ovat puoliksi keinonahkaa ja takaa legginsimäistä materiaalia. Ihan supermukavat jalassa ja venyivät mukavasti jouluturvotuksenkin ;) Olen jo pidempään ihastellut nahkahousuja muiden asukuvissa, mutten kuitenkaan viitsi ihan niin paljon satsata villitykseen, joka omalla kohdallani voi mennä piankin ohi. Yleensä en suosi keinonahkaa missään muodossa, mutta nämä ovat yllättävän "nahkamaiset", eli ei ihan sieltä muovisimmasta päästä.
huivi Kiinasta / neule Gina Tricot / takki Zara / laukku Coccinelle / legginsit Vila
kengät Nike / kello MbMJ / sormus COS / korvakorut Kiinasta
Muuten asu koostui perusjutuista, kuten lempparitennareista ja -huivista. Kuinkakohan monta kertaa täällä blogissa on nähty päälläni valkoinen neule? Aivan liian monta! Mutta minkäs teet, kun kaikki muut vaatteet ovat niin tummia, eikä viitsisi ihan mörkönä joka päivä kulkea ;) Uusista jutuista päälleni päätyi tuo neule sekä sormus, joka ei näissä kuvissa ihan hirveän selkeästi näy.
Takki on muuten sama, mihin vaihdoin kultaiset napit täällä. Ompelutaitoni vaan osoittautuivat aika alkeellisiksi, sillä napit tippuivat käytössä aina alta aikayksikön! Jotkut jykevämmät napit olisivat nyt hakusessa, saa vinkata hyvistä. Onneksi lämpimänä päivänä takki meni ilman nappejakin...
Kivoista kuvista on jälleen kiittäminen Caraa. Sillä naisella on kyllä silmää valokuvaukselle ja kuvakulmille! Itse kun tulee pitäydyttyä aina niissä samoissa, on kiva kun joku oikeasti löytää aina jotain uutta ja jännää :)
Huisia viikonloppua hei!
Emmi
Oon niin samaa mieltä nahkapöksyistä, uskaltauduin itse ostamaan budjettiversiot eli vahapintaiset housut. Nuo sun leggarit näyttää muuten tosi makeilta, täytyy käydä tarkastamassa vielä josko niitä löytyisi Vilasta. Odottelen jo kevättä niin pääsen ulkoiluttamaan uusia tennareita! :)
ReplyDeleteLouji
Kiva kuulla :) Keväällä tennareille tulee varmasti enemmän käyttöä! Itse käytän niitä satunnaisesti näin talvellakin, sillä en ole (vieläkään) löytänyt kunnon talvikenkiä :/
DeleteEt uskokkaan kuinka monta kertaa olin tulossa kommentoimaan tänne, kunnes joku aina keskeytti :D Mutta joo, tykkään tosi paljon tästä asusta! :) Jotenkin se ihan perus klassinen tyyli ei enää ihan nappaa ja juuri nahkahousut sun muut "rajummat" vaatteet piristää asuja! :)
ReplyDeleteHaha, niin mullekin aina käy! :D Mutta ihan totta, nykyisin sitä kaipaa jotain piristystä niiden klassisten juttujen seuraksi :) Sulta saa kyllä hyviä vinkkejä klassisen ja särmikkäämmän tyylin yhdistämiseen!
Delete