Alelöytöjä

En ole pitkään aikaan tehnyt minkäänlaista ostosjuttua tänne blogiin, sillä ostoksia ei ole juurikaan ollut. Shoppailu menee itselläni vähän kausittain: joko en löydä pitkään aikaan mitään kivaa tai sitten löydän kerralla paljon (liikaa) kaikenlaista. Syksy meni vähän muut jutut mielessä, mutta nyt tunnen taas oloni paljon inspiroituneemmaksi pukeutumisen suhteen! Synttärit olivatkin hyvä tekosyy kierrellä vähän alennusmyyntejä ja tein sieltä mielestäni ihan hyviä löytöjä.


Alennusmyynneille lähdin erityisesti neuleiden kuvat silmissäni. Tajusin nimittäin yhtäkkiä, että useampi pitkäaikainen luottoneuleeni otti ja meni rikki tai oli muuten vain aikansa elänyt. Tarve oli niin suuri, että kävin perjantaina hieman hätäisesti Gina Tricotissa nappaamassa mukaani valkoisen neuleen. Joustin jopa tiukoista materiaalivaatimuksista niin, että matsku on vain puoliksi puuvillaa - tosin tuntuma on aika puuvillainen, joten annettakoon se nyt anteeksi. Valkoisten neuleiden elinikä on muutenkin normaalia lyhyempi, joten tällä kertaa en viitsinyt tämän enempää panostaa. Ja tämä olikin ostoksista ainoa normaalihintainen.


Loput ostoksista löysin Stockmannilta kätevästi saman katon alta. Musta Hilfigerin neule tulee todella tarpeeseen etenkin työpukeutumisessa. Olen pitkään etsinyt siistiä, mutta rentoa neuletta, jolla voisi korvata jakun työpukeutumisessa. Nyt sellainen vihdoin osui kohdalle hyvän alennuksen kera! Tässä neuleessa materiaalitkin ovat kohdallaan: puuvillaa ja cashmerea. 


Sitten se villi kortti! Olen jo jonkin aikaa ihastellut muotiblogeissa erilaisia "karvajuttuja", kuten edellisessä asujutussa kerroin. Sovittelin pitkään sellaista lyhyempää ja mustaa karvajakkua/-takkia, kunnes sitten törmäsin tähän Guessin vaaleaan versioon. Ihastuin takkiin ja kuljettelin sitä ympäri tavarataloa samalla pohtien kuumeisesti sen kohtaloa... Tiedättekö tunteen, kun löydätte jotain, jota ette ehkä oikeasti tarvitsisi, mutta kun se vaan on niin kiva? Takkeja minulla kyllä on, joten tätä ostosta voin perustella vain ja ainoastaan tunteella. Menköön se nyt synttäreiden piikkiin. Muhkea säästö hinnassa lämmitti myös mieltä.


Mangon toppaliivi oli ihan heräteostos sekin, maksoi vain 15 euroa. Mietin sen käytännöllisyyttä lähinnä salimatkoilla sitten, kun säät sen sallivat. En ole koskaan omistanut toppaliiviä, vaikka niiden sporttisesta ilmeestä tykkäänkin. Yhden pienen jutun ostin vielä lisäksi COS:ilta: alla näkyvän siron sormuksen. Opettelen taas käyttämään sormuksia ja tästä on hyvä aloittaa!


En vieläkään koe tällaisia esittelypostauksia täysin omakseni, mieluummin näytän niitä ostoksia sitten asukuvien kautta. Talvella asukuvaustahti vaan on kovin verkkainen, joten tällä hetkellä pitää turvautua muihin keinoihin :) Kerrankin kaupoilla onnisti, joten toivotaan, että näistä on iloa pitkään. Löysin itse asiassa tänään vielä yhden kivan alennusneuleen, joten eiköhän ne talven alennusostokset (ja etenkin neulehamstraukset) ole nyt tässä ja seuraavaksi voi siirtyä odottelemaan kevätuutuuksia!

Emmi  
You may also like:

6 comments

  1. Ihana karvajuttu niin värin kuin mallinkin puolesta, mäkin haluan! En vaan voi millään perustella minkään valtakunnan ostoksia itselleni juuri nyt, olen vuoden alun jälkeen hamstrannut vaatetta syksyn ja jo keväänkin edestä.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, onneksi joku muukin on ollut vähän holtiton shoppailujen suhteen ;) Odotan jo kovasti esittelyä omista löydöistäsi!

      Delete
  2. Tuo takki on UPEA! :) En malta odottaa asukuvia sen kanssa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, ettei täysin huti ollut :) Yritetään saada kuvia pian!

      Delete
  3. Tuo Guessin karvatakki on mielettömän kaunis, ihailin sitä aiemmin Fashionstorella! Aivan täydellinen väri ja malli kaiken kaikkiaan :) Varmasti nappiostos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, ihana kuulla, että joku muukin on sitä ihastellut! En siis ole ainoa pörröisten juttujen fani :D Veikkaan, että tästä tulee yksi talven lempijutuista, kunhan saan sen kunnolla käyttöön :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.