Tapaus villahattu

Hattu on asuste, joka on näkynyt tänä syksynä melkein jokaisessa seuraamassani muotiblogissa jossain muodossa. Hattuja siellä, hattuja täällä - isommalla lierillä, pienemmällä lierillä, nauhalla, ilman nauhaa, kulmikkaampana, pyöreämpänä... Itse vannoin vielä alkusyksystä, etten varmasti hurahda tähän trendiin, sillä hatut eivät yleensä vain millään tavalla istu päähäni. Mutta kuinkas kävikään?


Mielestäni hattu on mielenkiintoinen asuste, joka toimii parhaimmillaan katseenvangitsijana ja tuomassa jotain "extraa" muuten simppeliin asuun. Sen vuoksi olen etsinyt erilaisia hattuja, lähinnä kesäkäyttöön, jo vuosia ja tuloksetta. Olin siis hyvin kielteisesti asennoitunut hatun toimivuuteen, kunnes sovitin H&M:llä ohimennen yhtä villaista yksilöä. Yllätyksekseni en näyttänytkään aivan pöllöltä, kuten yleensä hattuja sovitellessa. Annoin ajatuksen hautua vielä muutaman viikon ja lopulta en vain voinut vastustaa kiusausta ;) Värikin vaihtui vielä tällä välillä ja lopputuloksen näette nyt kuvasta.

Enpä voi muuta todeta kuin että pirun blogimaailma ja heikko vaikutteille altis mieleni! Käytin hattua ensimmäisiä kertoja nyt viikonloppuna ja ainakin se herätti huomiota, jos ei muuta. En tosin ole ihan varma olivatko kommentit "kiva lätsä", "mikäs länkkäri se sieltä tuli" tai "aww söpö hattu" imartelevia vai eivät... Yritin tähyillä hattu päässä muita hattuja katukuvasta, mutta yllättäen en bongannut ainuttakaan. Ihan hirveän laajaa suosiota tämä trendi ei sitten kuitenkaan ole saanut, vai oliko keli kenties huono hatuille? Niin tai näin, itse aion vielä pitää kiinni hatustani, tykättiin siitä tai sitten ei :)

Joko te olette hurahtaneet? Asukuvia hatun kanssa luvassa piakkoin, mukavaa viikonalkua!

Emmi
You may also like:

9 comments

  1. Onhan se! Tällä puolen lahtea ei ole villitys iskenyt ja käännän katseita kun hatun päähäni pistän. Jopa tulee kommentteja ohikulkijoilta. Itse myös ohimennen ostin ja turvauduin mustaan, jota blogissakin on näkynyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hauska juttu, miten ne niin kääntävät katseita! Jotenkin luulin, että näitä näkyisi paljon enemmän katukuvassa, muttei tälläkään puolella lahtea paljoa näy...

      Delete
  2. Väittäisin että hatunkäyttö vaatii oikean asenteen, ja valitettavasti me suppeat Suomalaiset emme ole kovin hyviä tällaisissa asioissa. Itse olen hattujen ystävä ja käytän mielelläni(just tuollainen mulla on, ja rakastan sitä) niitä. Usein tulee kommenttia, mutta ei koskaan vielä negatiivista. Kaupan kassakin kehui kerran, että sulle nuo hatut sopii :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin sanottu! Helposti sitä jää sille mukavuusalueelle, mutta välillä on hyvä myös "repäistä" :) Eikä välittää muiden mielipiteistä tai katseista!

      Delete
  3. Ihana hattu! :) Mulle on käynyt usein niin, että ajattelen ei koskaan, kunnes.. :D
    Kieltämättä hattu päässä saa kyllä melko pitkiä katseita ainakin tässä kaupungissa, mutta väliäkös sen, onneksi rohkeutta löytyy kuitenkin pukeutua niin kuin itse haluaa :) Viimeksi muuten ollessani Helsingin keskustassa (hattu päässä) vastaan tuli tasan yksi hattu!
    Jään odottelemaan kokonaista asuasi ja mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinhän se joskus menee, ajatus tarvitsee vain pienen "kypsymisajan" :D Itsekin hämmennyin siitä, miten vähän niitä näkyy Helsingissä! Jotenkin kuvittelin, että tämä olisi jo yleisempi juttu, muttei anneta se häiritä ;) Ihanaa viikkoa sinnekin! <3

      Delete
  4. Villahatut on jees, mutta meikäläisen päähän ne eivät istu. Sen sijaan ostin tupsupipon, joka on talvella ihan must. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tupsupipot ovat kyllä parhaita! <3 Ja noin ajattelin itsekin, kunnes... :D

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.