Singapore outfit

Pahoittelen pientä hiljaisuutta, sillä minulla on ollut taas ongelmia tietokoneen laturin kanssa. Edellinen nimittäin hajosi lopullisesti ja piheydessäni tilasin uuden edullisemmin eBaysta - saa nähdä koska se saapuu! Eikä sen puoleen, päivät kyllä menevät aika tiiviisti töiden, treenien, ruuanlaiton ja Devious Maids -sarjan parissa. Viimeiseksi mainittuun olen jäänyt koukkuun aika pahasti, ihanan aivotonta hömppää rankan työ- ja treeniputken perään ;)


Halusin jakaa teille vielä yhden kesäisemmän asun reissusta. Tämä taisi olla matkan "siisteimpiä" asuja, sillä esimerkiksi korkokenkiä minulla ei ollut lainkaan matkassa. Tällä rennon ja fiinimmän yhdistelmällä siis mentiin viimeisen illan illalliselle ja viihdyin kyllä hyvin! Musta hoikentaa, vai miten se meni ;) Ainoastaan hame on turhan lyhyt mielestäni, etenkin kun se nousee aina itsestään... Kynähame olisi saattanut olla liian hiostava Singaporen ilmastossa, joka oli yölläkin melko kuuma ja kostea!


Koruja tulee aika harvoin käytettyä, joten tässä pitkästä aikaa näyttävämpi kaulukoru asukuvissakin! Musta ja kulta yhdessä - tähän yhdistelmään tuskin kyllästyn koskaan. Kokeilin vähän eri tyyliä ja kirjoitin asutiedot kuvan yhteyteen. Toimiiko vai onko hankala saada selvää niistä? Hauska kokeilla välillä vähän eri tyylejä :)

Mukavaa viikonloppua jo näin etukäteen!

Emmi
You may also like:

8 comments

  1. Tosi kaunis asu :) ihanan simppeli ja ruskeat asusteet sopivat mustan kanssa! voispa itekin pukeutua tuommoiseen "kesäasuun", tuli nyt jotenki kaukokaipuu näistä kuvista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Petra! :) Pahoittelen kaukokaipuuta, se on kyllä itsellänikin lähes ympärivuotinen "riesa" :D

      Delete
  2. siis mä yritin myöskin alkaa katsomaan devious maidsia, mutta ei ei ja vielä kerran ei ! :-D en vaan jotenkin yhtään innostunut muutamasta ekasta jaksosta, ja mun mielestä se oli vaan kauhee wannabe täydelliset naiset (joka on yksi mun ehdoton lemppari sarja ikinä heh)! nooooh onneksi makuja on moneksi ja noita tv-sarjoja nyt riittää vaikka muille jakaa :-D

    ihanan simppeli asu :-)xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa! Ymmärrän kyllä hyvin, onhan se niin "tekemällä tehty" kuin mahdollista :D Mutta itse kaipaan juuri jotain mahdollisimman hölmöä sarjaa, jonka parissa ei tarvitse ajatella sitten yhtään. Tätä ennen aivotonta viihdettä oli Pretty Little Liars, joten samalla tasolla jatketaan... :D

      Kiitos, tällaiset simppelit menee aina! :)

      Delete
  3. Aivan ihana kesäinen asu, juhlava ja rento samaan aikaan! Ja sopii sulle kuin nakutettu :) Ei näytä liian lyhyeltä, mutta ymmärrän että itestä voi siltä tuntua :D

    Jensku

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti Jensku! Siistimmän ja rennon yhdistelmät ovat yleensä niitä, joista itsekin eniten pidän :) Ja helpotus pituuden suhteen, mietin jo kehtaanko näin lyhythelmaisia kuvia julkaistakaan... :D

      Delete
  4. Haha, eka kuva hämäsi kivasti! Katsoin nimittäin, että sulla on mekko. Sitten luin nuo sepustukset. Sulla olikin toppi ja hame. :D Anyway, ihana asukokonaisuus! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Erika! :) Voisihan tämä helposti mekostakin mennä!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.