Suzhou, Kiinan Venetsia

Vielä viimeinen juttu Kiinasta, sitten lupaan siirtyä matkatarinoissani Hong Kongin ja Singaporen puolelle! Kiinassa kävimme vielä matkalla Shanghaihin Suzhou-nimisessä kaupungissa, joka on tunnettu kanavistaan. Tämän vuoksi kaupunkia kutsutaan myös Kiinan, tai jopa Kaukoidän, Venetsiaksi. Lisäksi Suzhouta nimitetään silkin pääkaupungiksi ja se on tunnettu useista perinteisistä kiinalaisista puutarhoistaan.


Olimme kaupungissa vain yhden päivän ja yön, joten aika tiivis vierailu oli kyseessä. Emme jaksaneet tässä ajassa lähteä keskustan ulkopuolelle, vaan tyydyimme kävelemään historiallisen kanavan rantaa ja ihmettelemään keskustan kävelykatuja. Changzhoussa ei vastaavia kävelykatuja ole, joten nekin olivat ihan mukavaa vaihtelua ja varsinkin illan tullen muuttuivat hyvin viihtyisiksi ajanviettopaikoiksi.


Suzhou sijaitsee vain noin puolen tunnin luotijunamatkan päässä Shanghaista, jos siellä haluaa vaikka samalla reissulla käydä. Itse kanavat ovat kyllä paljon komeampia täällä Euroopassa (vaikken olekaan Venetsiassa käynyt), joten vain niiden takia ei mielestäni kannata Suzhouhun lähteä. Shanghaihin verrattuna kaupunki on jonkin verran "kiinalaisempi" ja varsinkin puutarhoissa uskon olevan nähtävää. Lisäksi jos aito silkki kiinnostaa, niin täältä sitä löytyy!


Taattua laatua ja kananvarpaita välipalaksi?

Meidän hotellimme oli Hotel Soul, jonka sijainti on loistava (aivan keskustassa). Kiinalaisella mittapuulla se on kalliimmasta päästä, mutta hyvin siisti ja viihtyisä. Tässä kaupungissa tuli muuten koettua reissun ainoa yök-elämys ruuan suhteen, kun poikaystäväni tilasi kuvia osoittamalla jotain hyvin epäilyttävää "lihaa", joka pöytään saapuessaan tuoksui aivan navetalta! Epäilen vahvasti sen olleen lehmän mahalaukkua, ja vaikka yleensä syönkin melkein kaikkea, ei tämä herkku minuun uponnut :D


Mukavaa sunnuntain jatkoa ja ennen kaikkea ihanaa isänpäivää! Terkkuja myös omalle iskälle Kiinaan <3

Emmi
You may also like:

4 comments

  1. Olette kyllä siskosi kanssa ihan samannäköisiä! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy myöntää, että näin on, varsinkin tässä lasit päässä :D

      Delete
  2. Voi Kiina <3 Eikä ollenkaan ole ollut näitä postauksia liikaa! Enemmänkin mielellään reissupostauksia lukisi, myös Kiinasta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiina on <3 Ihana kuulla! Reissukuvien läpikäyminen on aina niin suuri urakka, että sekin karsii matkajuttujen määrää :D Pitäisi oppia, ettei ihan kaikkea tarvitse kuvata :D

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.