Marina Bay Sands

Marina Bay Sands lienee Singaporen kuuluisimpia hotelleja erikoisen ulkomuotonsa ja hulppean Infinity Pool -uima-allasalueensa puolesta. Jos olet nähnyt kuvia uima-altaalta, joka näyttää jatkuvan katon reunalta, ne ovat todennäköisesti täältä. 


Otimme hotellin osaksi reissuamme ikään kuin elämyksenä eikä vain hotellina. Hotelliksihan tuo on kallis, muttei puoliksi maksettuna yhdelle yölle kuitenkaan mahdoton. Yövyimme muut yöt Singaporessa hieman vaatimattomammin ja keskitimme näin matkabudjettia tänne. 


Marina Bay Sands on paljon muutakin kuin vain hotelli, sillä alakerrasta löytyy kattava ostoskeskus, ravintoloita ja kasinokin. Ylös pääsee katselemaan näkymiä, vaikkei olisikaan hotellin asukas, mutta Infinity Poolille pääsevät ainoastaan hotellin asiakkaat. Ja tästä muuten ollaan tarkkoja - jokaisella katolle saapuvalla pitää olla oma avainkortti mukanaan. Jouduinpa nimittäin hakemaan omani huoneesta, kun en tällaista etukäteen tiennyt :D


Meidän huoneemme sijaitsi 17. kerroksessa ja näkymät olivat komeat, vaikka 17. kerros tuntuu vaatimattomalta 55-kerroksisessa hotellissa. Oma näkymämme ei ollut kaupunkiin, vaan merelle päin. Tälle puolelle kuuluu huoneisiin myös oma parveke, joten plussaa siitä!


Huone oli tietysti upea, muttei mitään out of this world, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Esimerkiksi Kiinan Holiday Inn -hotellit ja Hong Kongin City Garden -hotellimme ylsivät siisteydessään lähes samalle tasolle. Olihan Marina Bayssa toki vielä enemmän tilaa ja kylpyhuone aika mieletön! Toisaalta sisustukselta odotin jotain vielä pikkuisen erikoisempaa, en tosin tiedä mitä.


Luin eräästä kirjasta (josta ajattelin kirjoittaa vielä erikseen), että jos rahalla tavoittelee onnellisuutta, sitä kannattaa käyttää ensi sijassa elämyksiin. Ja tietysti mieluiten elämyksiin niiden rakkaimpien ihmisten kanssa. Tästä olen kyllä samaa mieltä, sillä mikä muukaan lämmittäisi enemmän keskellä pimeää syksyä kuin nämä muistot ja tietoisuus siitä, että on taas nähnyt yhden kolkan lisää tästä valtavasta maailmasta? 


Ihanaa, että on taas viikonloppu! Suuntaan tästä Helsinkiin päin, joten palaillaan taas :)

Emmi
You may also like:

2 comments

  1. Pääsi sinne rannekkeellakin, me kierrätettiin useemmalla vaihtariporukan kaverilla samoja paperirannekkeita kun vaan teipattiin sisäpuolelta yhteen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Okei, olette olleet ovelia! ;) En tuollaista tiennytkään, sillä en nähnyt rannekeita missään. Itse olen käyttänyt joskus samaa kikkaa festareilla :D

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.