Sunday thoughts

Sunnuntai on toisaalta lempipäiväni ja toisaalta inhokkini. Sunnuntaihin liittyy aina tiettyä haikeutta viikon loppumisesta ja ehkäpä upean viikonlopun päättämisestä. Kuitenkin sunnuntaina voi myös valmistautua rauhassa uuteen viikkoon, joka on täynnä mahdollisuuksia.


Hienoa sunnuntaissa on se, että minulle se on usein kotipäivä. Kotipäivänä saan puuhailla juuri sitä mitä tykkään, juuri siinä aikataulussa kuin tuntuu hyvältä. Yleensä viikkoni ovat aika ohjelmoituja ja ennalta suunniteltuja. Sunnuntaissa on se hieno ominaisuus, että silloin harvemmin teen itselleni minuuttiaikataulua tai asetan minkäänlaisia odotuksia.


Tämä sunnuntai on kulunut kotona siivoten ja Miloa hoivaten, raukka kun on ollut vähän kipeä viime aikoina. Ehdin myös käydä ulkoilemassa ystävän kanssa, jota en ollutkaan nähnyt aikoihin. Vitsi, miten ystävien tapaamisesta saakin aina energiaa! Treffit ystävien kanssa on kuin urheilua -joskus hankala saada mahtumaan kalenteriin, mutta aina yhtä palkitsevaa ja energiaa antavaa.


Olen myös käyttänyt aikaa tulevaisuuden suunnitteluun, kuten nyt muutenkin viime aikoina. Minulla on jäljellä kaksi työpäivää nykyisessä työpaikassani, kunnes on aika taas vaihtaa suuntaa. Hassua, miten tässä elämäntilanteessa tilanteet elävät ja huomaan elämän kuljettavan paikasta toiseen, välillä suunnittelemattakin. Onneksi pääsen nyt kauan odottamalleni ja (toivottavasti) rentouttavalle lomalle ennen uusiin haasteisiin tarttumista :) Palaan varmasti asiaan vielä, mutta sen verran voin jo todeta, että seuraavaksi keskityn kunnolla opintojeni viimeistelyyn.


Myös syksy mietityttää ja etenkin lisääntyvä pimeys. Onneksi tämä viikonloppu on saatu nauttia aivan mahtavista keleistä, ainakin täällä Helsingissä :) Ja on täällä jo osattu nauttia kynttilöidenkin tunnelmasta kuluvalla viikolla, joten kai sillä pimeydelläkin jokin hyvä puoli on. Taidan silti aloittaa pian kirkaslamppuvalohoidot, sillä välillä tuntuu, että toimin ainoastaan aurinkoenergialla... Pitää siis lomalla muistaa ladata pattereita kunnolla!

Miten teidän sunnuntainne on sujunut?

Emmi 
You may also like:

8 comments

  1. Täälläkin on sunnuntai mennyt tosi leppoisasti kotosalla rästihommia tehdessä ja ihan vaan hengaillessa. :) Hihi, mun sohvannurkka näyttää ihan samalta (sama tyyny, vaalea torkkupeite ja kaukosäädin), sohvannurkat on parhaita. Sulla on kyllä mielenkiintoinen elämänvaihe edessä... ja vitsi se teidän reissu, ihan huippua! Odottelen jo innolla reissupostauksia, täällä kun on vähän sellainen matkakuume päällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, sohvannurkat ovat kyllä parhaita <3 Hauskaa, että meidän nurkat muistuttavat toisiaan :) Reissupostauksia on varmasti tulossa aikaan, kiusaan sitten niillä vuorostani muita! Yleensä kun saan itse olla se, joka täällä huokailee muiden upeiden reissujen perään :D

      Delete
  2. Ihania kuvia! :) Ja ihanaa että osaat nauttia sunnuntaista! Voi kunpa itsekin näkisin uuden viikon uutena mahdollisuutena.. Itse taas koen sunnuntait usein ahdistavina, suurimmilta osin sen vuoksi, että joudun aina kaikki sunnuntait tekemään töitä ja valmistautumaan uuteen viikkoon ja palavereihin. :( Onneksi kuitenkin maanantaina työpäivän jälkeen kaikki nämä ajatukset ja tuntemukset ovat poissa, ja viikko taas rullaa eteenpäin omalla painollaan :) Ja perjantai onneksi aina tulee suhteellisen nopeasti ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi itku, sunnuntaina ei kyllä saisi tehdä töitä :/ Vaikka opiskellessa ne kyllä menivät yleensä kouluhommien parissa... Sen takia varmaan osaankin nyt rentoilla kunnolla sunnuntaisin :D Minulla se ahdistus iskee yleensä vasta maanantaisin, mutta onneksi tämä viikko on vaan kaksipäiväinen - juuri ja juuri selviän ;)

      Delete
  3. Sunnuntait oli ennen mun inhokkipäivä mutta viimeisen vuoden aikana olen oppinut nauttimaan niistä! Sunnuntaisin nukun pitkään,köllöttelen sängyssä läppärin kanssa,nautin hyvän aamupalan ja yleensä sunnuntaihin kuuluu viikon viimeinen treeni ja nyt oli niin upea sää,että oli ihana käydä lenkillä :) myös tulevan viikon ruokaostokset asettuu sunnuntaille sekä mealpreppaus myös.

    Ootkohan jonnekkin lämpimään karkaamassa?:) olisi aika ihanaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla ja hyvin tutulta kuulostaa sinunkin sunnuntaisi! :) Sunnuntait on kyllä kivoja lenkkipäiviä, varsinkin jos sää suosii. Tutulta kuulostaa tuo mealpreppauskin, nyt tosin pidän ihan mielelläni taukoa siitä :D Aasian lähdetään pariksi viikoksi, odotan jo NIIN innolla! :)

      Delete
  4. Sunnuntai oli meillä aika touhukas. Anoppilasta lähdimme, kotiin siivoamaan ja matineaan vielä kaupunginteatterille. Normaalisti eivät ole näin kiireisiä päiviä, mutta kerrankos sitä :)

    ReplyDelete
  5. Ihanalta näyttää sisustus! :)

    Itse en pahemmin tehnyt kotihommia eilen, silitin vain pari paitaa ja tyynynliinaa. Kävin moikkaamassa vanhempiani ja katselin TV:tä. Menin jo puoli kympin jälkeen nukkumaan; mun kun pitää koulun takia herätä ennen kuutta!

    ReplyDelete

© Me Time. Design by MangoBlogs.