Viikonlopun fiiliksiä

Kuten edellisessä postauksessa lupasin, viikonloppuna tuli lähinnä nukuttua ja urheiltua. Perjantain ja lauantain välisenä yönä taisin nukkua jotain 11 tunnin luokkaa ja hyvää teki! Edellisen viikon riekkumiset painoivat selkeästi, heh. En edes herännyt keskellä yötä, kun viikonlopun majoituksessani oleva siskoni saapui Weekend-festareilta yhdessä ystävänsä kanssa.  


Hyvin nukutun yön jälkeen oli ihana lähteä "aamulenkille". Juoksin pitkin Eiran ja Ullanlinnan katuja sekä tuttua reittiä Kaivarin rantaviivaa. Aurinko paistoi ja nautin täysillä sekä kelistä että upeista maisemista. Juoksu-euforiani siis jatkuu edelleen, jipii! Jopa siinä määrin, että aloin pohtimaan Midnight Runille osallistumista...

Loppupäivän nautiskelin parvekkeella, löhöilin ja katsoin hömppäsarjoja sekä telmin Milon kanssa. Teki niin hyvää vain olla kotona ja relata. Illasta lähdin vielä käymään salilla ja sekin sujui kuin unelma. Ennätyspainot lähes joka liikkeessä, eli ei tässä turhaan ole treenattu ;)

Sama meiniki jatkui sunnuntaina. Tosin aamupäivästä jaksoin jopa lähteä ulos ihmettelemään Ravintolapäivää. Täytyy sanoa, että kaikesta hehkutuksesta huolimatta se ei oikein ollut minun juttuni. Kiertämäni paikat (Ruttopuisto, Espa) olivat niin täynnä väkeä, että joukosta oli todella vaikea löytää niitä "helmiä", ja tuntui, että joka kioskissa myytiin samaa ruokaa ja vielä aika suolaisin hinnoin annoskokoon verrattuna. Asiaa ei helpottanut se, että koira toisessa kädessä on aika vaikeaa maksaa, saati sitten syödä street foodia ilman pöytää tai edes istumapaikkaa. Jospa sitten ensi kerralla ilman koiraa.


Lopulta päädyimme ystäväni kanssa pulled pork hotdoggiin vain, koska sen kojun edessä ei ollut valtavaa ryysistä. Ruoka oli ihan jees, mutta aurinkolämmin limppari ei. Taidan olla omahyväinen tai itserakas, sillä illalla kotona itselleni tekemä ruoka maistui huomattavasti paremmalta. Limsakin oli kylmää.

Pulled porkit kävin vielä illalla sulattelemassa kunnon käsitreenillä sekä intervalleilla. Juoksin ensimmäistä kertaa intervalleja juoksumatolla ja se oli aika jännittävä (jopa pelottava) kokemus. Voi sitä hien määrää! Kaikkensa antaneena oli kiva käpertyä nukkumaan ja valmistautumaan uuteen viikkoon.


Tämän viikonlopun jälkeen minulla on ollut sellainen olo, että tästä tulee hyvä viikko. Viilenevä ilma ja jopa sade on saanut aikaan syysfiilistä ja syksy on aina ollut minulle tuotteliasta aikaa. Silloin motivaatio on korkeimmillaan ja halu saavuttaa jotain on suuri. Saa siis nähdä, mitä tässä vielä keksin, nyt kun ei ole enää paluuta opintojen pariin... 

Toivottavasti teidänkin viikkonne on alkanut hyvin!

Emmi 
You may also like:

4 comments

  1. Anonymous23/8/14 16:24

    Moi Emmi!

    Täysin sama kokemus mulla Ravintolapäivästä! Olin siellä ekaa kertaa ja kävin samoissa paikoissa kuin sinä. Liian ruuhkaista, kallista, hankalaa (mulla myös koira mukana), eikä ruuatkaan olleet mitenkään ihmeellisiä :( Kiva idea toki, mutta varsinkaan Espalla ei näkynyt juurikaan mitään home made -juttuja, ja kokeneemmat kaverit sanoivat homman kaupallistuneen selkeästi aiemmista kerroista :( Harmi kun ei törmätty muuten!

    Jensku (korkkareiden ostaja)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Jensku,

      Ikävä kuulla, että sunkin mielestä tämä oli vähän tylsä tapahtuma :/ Ehkäpä omat odotukseni olivat liian suuret kaikesta hehkutuksesta päätellen! Ruttopuistossa oli paljon noita home made -juttuja, hauskimpina ehkäpä itse tehdyt koirankeksit! Niitä oli pakko ostaa Milolle ;) Huonona puolena oli vaan juurikin tuo ruuhkaisuus ja hintataso. Ja itselläni myös ruokavalio rajoittaa hiukan, joten en ihan jokaista keksiä ja kakkupalaa viitsinyt maistella :D

      Harmi tosiaan, ehkäpä ensi kerralla! :)

      Delete
    2. Anonymous25/8/14 17:03

      Kuulostaapas toi mun kommentti negatiiviselta näin jälkeenpäin luettuna :/ Ehkä mullakin oli tosiaan liian kovat odotukset aiemmin kuultujen hehkutusten perusteella :) Ja ehkä Ruttopuistosta jäi ne helmet bongaamatta, kun eihän sitä montaa annosta pystynyt kerralla maistamaan ja mullakin ruokavalio rajoittaa etenkin makeiden syömistä :) Täytyy antaa Ravintolapäivälle vielä uusi mahdollisuus ja ehkä tosiaan jättää se koira kotiin ensi kerralla!

      Jensku

      Delete
    3. Jeps, eiköhän me vielä löydetä ne Ravintolapäivän helmetkin! :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.