Tennarit syksyyn

Kenkäaiheissa jatketaan. Minusta on tullut oikein crazy shoe lady viime aikoina, kenkäinnostus on väliaikaisesti ajanut jopa laukkuinnostuksen ohi! 

Syyspukeutumiseen vielä sen enempää menemättä veikkaan, että tennarit ovat yksi syyspukeutumisen kulmakivistä. Itse olen pitkään ihastellut yhtä tiettyä mallia, nimittäin Niken Roshe Runeja. Vielä vähän aikaa sitten metsästin näitä Suomen kaikista nettikaupoista tuloksetta. Nyt kuitenkin sattumalta huomasin, että Zalandolle* oli tullut lisää kenkiä, jipii! 


Kuvat lainattu: täältätäältä ja täältä.

Tilasin heti itselle näitä (täältä*) parit kappaleet sovitukseen. Kenkien käyttökelpoisuudesta en siis voi vielä sanoa mitään, mutta ajattelin vinkata teillekin asiasta, jos joku on näitä metsästänyt. Veikkaan näiden nimittäin menevän kuin kuumille kiville! Mustien lisäksi löytyi kivoja värejäkin, mutta itseäni viehättää tämä mustavalkoisuus tällä hetkellä eniten. 

Kuin tilauksesta sain sähköpostiini myös pienen alennuskoodin Zalandolle. Koodilla SKBACKSC saa -10% alennuksen koko valikoimasta (myös aletuotteista!) 24.8.2014 asti, kun tilauksen vähimmäisarvo on 75 euroa. Näistäkin tennareista sai siis vielä kymmenesosan hinnasta pois ;) 

Oletteko te jo syttyneet lenkkari-/tennarimuodille?

Emmi

sisältää mainoslinkkejä
You may also like:

12 comments

  1. Nuo on siis niin mielettömän päheät ja löytyvät myös oman himotuslistani kärjestä! Saattaa olla että muutaman viikon päästä eksyvät minunkin ostoskassiini New Yorkissa :) Kerrothan fiiliksiä istuvuudesta kun saat nuo käsiisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Aluksi kaavailin näitä salikengiksi, mutta tuskin maltan olla käyttämättä niitä salin ulkopuolella ;) Varsinkin, kun erehdyin katsomaan inspiroivia asuja näistä... Lucky you, kun pääset sinne shoppailemaan! Kerron varmasti :)

      Delete
  2. nää on niin love! <3 kuinka kauniita voivat "lenkkikengät" olla! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, ihan mahtavat! Nimi tosin vähän hämää, sillä käsittääkseni nämä eivät juoksulenkkarit varsinaisesti ole? Mutta sali- ja kävelykäyttöön varmasti loistavat :)

      Delete
  3. Mulla on noi kengät, ostin keväällä nykistä :) Ihan huiput, kesti kävellä siellä 10tuntia putkeen pitkin manhattania :D hih.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah, ihana kuulla! Nämä ovat kyllä varmasti huiput reissukengät :)

      Delete
  4. Converset menee heti syssyllä jälkeen; tosin olen viime aikoina alkanut haaveilla Vanseista..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Conssit on kyllä perusluottokengät! Pitkävartiset on aina vaan niin vaikea pukea jalkaan (miten niin laiska :D)... Jospa nämä olisivat vähän helpommat ja pitkillä kävelyreissuilla myös mukavemmat :)

      Delete
  5. Mäkin olen silmäillyt näitä, niin hienot! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Tulisivat jo postista... ;)

      Delete
  6. Rosherunit on ihan taivaallisen pehmeät jalassa! Vielä paremmat kuin Freet, jotka nekin ovat kuin ilmalaivat. Niin kevyet ja mukavat! Ja tietysti super hyvännäköiset ;)

    Oon haksahtanut city-tossuihin ihan satanolla, nyt haaveilen itsekkin mustavalkoisesta parista. Vaihtoehtoina juurikin Rosherunit tai Airmax theat :) Vaikka parempi puolisko väittää, etten enempää uusia tossuja tarvitse ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, ihana kuulla! En ole vielä saanut omiani, mutta täällä malttamattomana odottelen... Hih, itsekin olen pahemman luokan tossuhamstraaja! Mutta ainahan voi perustella tarvettaan vaikka sillä, että nämä ovat huomattavasti ergonomisemmat jalalle kuin useammat muut kengät ;)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.