Ravintola Pastor

Kokoonnuimme torstaina jälleen blogityttöjen kanssa, tällä kertaa vasta avattuun ravintolaan Erottajalle. Kyseessä on Pastor-niminen ravintola, joka on saanut vaikutteita perulaisesta keittiöstä, sisältäen tuoreita raaka-aineita ja rikkaita makuja. Ravintolasta löytyy à la carten lisäksi maistelumenuita ja brunssiakin - jokaiselle jotakin.


Ruoka oli omasta mielestäni oikein maistuvaa. Söin pääruuaksi tuoretta tonnikalaa, jota en ollutkaan maistanut taas ikuisuuksiin. Kanaa, nautaa ja lohta tulee syötyä lähes päivittäin, joten on kiva löytää listalta jotain vaihtelua näille. Olisihan siellä ollut myös tiikerirapuja, mmm... Ainoa huono puoli oli se, että olisin halunnut pääruuan vähän lämpimämpänä. Vaikka hetken ruokaa jäähdyttelinkin ottaessani siitä pari kuvaa, niin oli se silti jo auttamattoman viileää pöytään saapuessa.


Maistelimme ristiin ruuan sivuun tilattavia lisukkeita - oli niin perunaa, riisiä kuin quinoaakin. Kaikki olivat todella hyviä, sopivan mausteisia ja maistuvia (sekä tarpeeksi lämpimiä). Jälkiruuaksi söin brûléen, joka oli hyvää sekin, muttei mikään mieletön makuelämys. Enemmän tykkäsin pääruuasta, jossa mausteet olivat niin hyviä!



Pakko kyllä antaa vähän huonoa palautetta palvelusta. Ymmärrän, että ravintola on vasta avattu ja hirveä sählinki päällä, mutta silti. Meidän pöytäämme sattui kaikenlaista: viileän ruuan lisäksi tilaamaamme viiniä ei löytynytkään valikoimista, tarjoilija kirjasi tilauksia väärin eikä laskua osattu jakaa toiveemme mukaisesti. Jälkiruuissa ja laskun saamisessa kesti melkoisesti.


Vähän pieleen mennyt palvelu olisi ehkä harmittanut huonona päivänä, mutta ei tässä tapauksessa. Minulla oli taas niin hauska ilta tyttöjen kanssa, että hyvä seura kyllä korvasi kaikki palvelumokat moninkertaisesti :) Kiitoksia siis jälleen kaikille paikalle päässeille!

Ravintolan viihtyisyys oli mielestäni hyvä, vaikka se oli paljon suurempi kooltaan kuin mitä odotin. Sisustus oli simppelin kaunista - harmi, etten tajunnut ottaa siitä sen enempää kuvia. Ehkäpä menen ihailemaan sitä vielä joku toinen kerta valoisampaan aikaan, vaikkapa brunssille ;)


Jatkoimme vielä Liberty or Death -nimiseen cocktail-baariin drinkeille. Tuli aivan nostalginen olo, kun juomassani drinkissä oli myös ranskalaista Chartreuse-nimistä vahvaa likööriä, jota tuli vaihtoaikana maisteltua jonkin verran sen ollessa Grenoblen "kansallisjuomaa". Nyt tiedän siis mihin suuntaan ikävän iskiessä ;) 

Oletteko te ehtineet Pastoriin? 

Emmi

Ps. Kuvanlaatu hämärässä ravintolassa on aina mitä on, mutta parempi kai hämärät kuvat kuin ei kuvia lainkaan? :)
You may also like:

3 comments

  1. Hyviä kuvia olet saanut! Mä en ole vielä ehtinyt käydä omiani edes läpi, mutta yleiskuva oli että keltaisia tuli :D Oli kyllä mielettömän hyvää ruokaa, ja vielä parempaa seuraa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, miten ne niin! Onneksi valotusta voi aina vähän muokata :) Ja kiitos hyvistä kuvista kuuluu teille! Niin oli todella hauska ilta, vieläkin hymy korvissa :)

      Delete
    2. Tajusin nyt vasta, että kommentoit tähän etkä tuohon asukuvapostaukseen :DD En siis ihmettele, miten kuvista keltaisia tuli siellä sisätiloissa, niin tuli minullakin! Näitä sai vähän muokkailla ;)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.