Koirakesä

Meidän koiravauva alkaa olla jo aika iso, 10-kiloinen möhkäle! Jokaisen kaverin, sukulaisen ja vastaantulevan koiranulkoiluttajan kanssa on tullut päiviteltyä sitä, miten nopeasti nuo pennut kasvavat. Katselin juuri kuvia Milosta 8-viikkoisena (nyt herra lähentelee jo kuuttatoista) ja aikamoinen rääpäle meille silloin saapui. Vaikka onhan tuo mötkälekin aina vauva minun silmissäni!

Elämä koiran kanssa on ollut aivan mahtavaa. Aivan joka viikko en saa Miloa kanssani Helsinkiin, vaan osan ajasta hauveli asustelee poikaystäväni kanssa hieman väljemmissä oloissa. Ja hyvä niin, sillä Helsingissä on aika vähän paikkoja, jossa pentu voisi vapaana juosta. Koirapuistot ovat vielä nounou, sillä rokotusohjelma on kesken ja jäisihän tuo sinne jalkoihin aika pahasti.

Kuitenkin nuo Milo-päivät, jolloin pieni on kotona odottamassa työpäivän jälkeen, ovat aivan huippuja. Ihan sama kuinka huono päiväni on ollut, nuo nappisilmät kyllä piristävät kotiin saapuessa. Vaikka koira paljon vaatiikiin, antaa se niin paljon enemmän takaisin. 

Milo on nyt siitä hyvässä iässä, että sillä riittää vielä miellyttämishalua. Tällä hetkellä tuntuu, että sille voisi opettaa mitä vaan ja itseltä alkaa loppua mielikuvitus kesken! Koiraäidillä on paljon ylpeydenaihetta, kun toinen ottaa kiltisti kaikki käskyt vastaan. Murkkuikää odotellessa...

Novascotiannoutaja ei ole rotuna helpoimmasta päästä ja vaatii hurjasti aktiviteetteja pysyäkseen tyytyväisenä. Tätä koiraa ei ole siis tarkoitettu vain kerrostaloasunnon seuraeläimeksi. Nyt loppukesästä olemme suunnitelleet koirakoulun aloittamista näiden omien tottelevaisuustreenien lisäksi. Muita koiria Milo on onneksi tavannut jo hurjasti ja suhtautuu kaikkiin terveen uteliaasti, eikä lainkaan varautuneesti. Jos jollain teistä ihanista lukijoista on kokemusta Helsingin koirakouluista, niin kaikki vinkit otetaan tietysti vastaan!

Semmoiset pienet koirakuulumiset tähän väliin, huomenna palaillaan taas normaaleille raiteille ja asukuviin ;)

Emmi