Kuinka keho(nkuva)ni on muuttunut

Heippa taas! Takana on sporttinen viikonloppu, joten jatketaan samalla teemalla. Harmi vaan, taisin tulla vähän kipeäksi viikonlopun aikana, sillä kurkku ja keuhkot tuntuvat olevan tulessa ja taidan suosiolla jättää treenit väliin pariksi päiväksi. Päätin muuten, että jatkossa kirjoittelen treenijuttuja tänne silloin, kun huvittaa, enkä enää tiettynä päivänä. Inspiraatiota kun on turha rajoittaa liikaa, joten parempi kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu :)

Ehkä vellovasta fitness-keskustelusta johtuen omat saliselfieni ovat jääneet vähemmälle täällä blogin puolella. Nyt niitä on luvassa senkin edestä, sorisori! En ole siis pitkään aikaan treenikuulumisiani kirjoitellut, mutta tasaisesti ne ovat sujuneet ilman suurempia vastoinkäymisiä. Minulla on edelleen neljän viikoin välein vaihtuva 5-jakoinen saliohjelma, jota pyrin noudattamaan parhaani mukaan. Esimerkiksi viime viikolla ehdin salille vain neljä kertaa, mutta eipä se maata kaada. Nytkin joudun himmailemaan kipeytymiseni vuoksi, mutta ehkäpä pieni jarruttelu välillä tekee hyvää ja antaa taas uutta intoa treeneihin. Olen tykästynyt erityisesti aamutreenaamiseen, sillä se antaa päivälle energisen alun ja toisaalta illalla on enemmän aikaa nauttia vaikkapa rakkaiden seurasta.

Ainiin, enhän sitä valitsemaani kuntosaliakaan ole täällä kertonut! Ainakin kuukauden päivät on tullut treenattua Kampin Fressillä ja olen kyllä tyytyväinen. Varsinkin aamulla salilla on hyvin tilaa ja varusteita omaan makuuni. Iltaisin tosin salilla on välillä vähän tunkkaista, siitä miinusta. Tykkään erityisesti toiminnallisen harjoittelun alueesta, joka on pieni, mutta sitäkin mieluisampi. Pari räkkiä, levypainoja, tankoja, kahvakuulia ja muuta tarpeellista, jotka hieman lievittävät Polte-ikävääni. Ryhmäliikuntatunteja ei hirveästi tule käytettyä, mutta pyrin käymään kerran viikossa ainakin Huolto45-tunnilla, jossa putkirullaillaan lihaskalvoja auki. Ohjelmassani on nyt enemmän aerobista, joten voisin myös testailla pitkästä aikaa muitakin tunteja. Kova ikävä on ollut BodyCombattia, mutta se on vähän huonoon aikaan tuntilukkarissa, enkä ole sinne vielä päässyt. Kävin myös testaamassa Sisu Crossia, joka on Fressin toiminnallinen tunti, mutta se oli aika pettymys. Meitä oli ensinnäkin tunnilla vain kolme osallistujaa ja jotenkin laimea tunnelma muutenkin. Teen mieluummin vaikka itse niitä punnerruksia ja askelkyykkyhyppyjä, joita siellä hinkattiin minuuttikaupalla.

Nyt sitten asiaan! Eli lauantaina järjestettiin Tampereella nettivalmennuksemme ensimmäinen yhteistreeni. Sain paikalle kyydin toiselta ryhmäläiseltä täältä Helsingistä ja olikin kiva tutustua matkalla "kanssatreenaajiin". Mielestäni tässä valmennuksessa parasta on ehdottomasti vertaistuki ja yhteisöllisyys! On huikeaa vaihtaa ajatuksia samanhenkisten tyyppien kanssa ja tottakai muiden edistyminen antaa lisämotivaatiota itsellenikin. Mukana on kaikenikäisiä ja kaikenkokoisia naisia, mikä on mielestäni vain plussaa. Ryhmäläisillä on erilaisia tavoitteita ja niihin sovelletut ohjelmat, joten ihan samaa muottia emme ole, eikä toki tarvitsekaan olla. 

Olin ostanut tapahtumaan myös kehonkoostumusmittauksen InBody-laitteella. Odotin aika jännityksellä koko mittausta, sillä kevään rasvanpolttokuurin jälkeen painoni on noussut melkein seitsemän kiloa (!) ja painan tällä hetkellä enemmän kuin olen painanut koskaan. Olen ollut plussakaloreilla jo yli kaksi kuukautta ja välillä olen kyllä herkutellutkin ja syönyt ruokavalion ohi (varsinkin eniten stressaavina aikoina), kuitenkin noudattaen 90%-sääntöäni. Olo on ollut jokseenkin tukala ja välillä tuntuu, ettei minulla ole enää vaatteitakaan, joihin mahtuisin... Kaiken tämän plussapuoli on ollut tietenkin uskomattoman hyvät energiat treeneissä ja ylipäänsä arjessa.

Tätä siis harrastan töissä

Voisin kirjoittaa tähän romaanin edellisestä kehonkoostumusmittauksestani, mutta yritän nyt tiivistää asian. Kävin siis kehonkoostumusmittauksessa viimeksi noin puolitoista vuotta sitten. Sitä ennen oli juossut ryhmäliikunnoissa ja lenkkipoluilla, mutten juurikaan kuntosalilla. Pumpissa painot nousivat ja tunsin olevani kovinkin vahva. Lopullisen herätyksen sain vasta kehonkoostumusmittauksessa, sillä rasvaprosenttini oli 28%, vaikka olin sen seitsemän kiloa kevyempi kuin mitä tällä hetkellä. Rasvaprosenttini oli siis normaalialueen ylärajassa, vaikka olin hoikka ja erittäin liikunnallinen! Urheilin tuolloinkin noin kuusi kertaa viikossa ja pyrin syömään terveellisesti (eli tuolloin mahdollisimman vähän), joten arvatkaa vaan, oliko tämä kova pala minulle... Ohjeeksi sain nostella suurempia painoja ja siitä tämä kuntosaliharrastuskin sai alkunsa.

Nyt seisoin vaa'alla jalat täristen ja odottelin tuloksia... Mittaus kesti ja kesti, kunnes lopulta sain tulospaperin käteeni. Ensimmäisenä silmät etsivät rasvaprosenttia. Ole vähemmän kuin viimeksi, ole vähemmän kuin viimeksi, toistelin mielessäni. Ja kyllä, olihan se laskenut. Itse asiassa enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Painoin nyt seitsemän kiloa enemmän ja rasvaprosenttini oli tippunut seitsemän prosenttiyksikköä, ollen nyt siis 21%. Ooämgee.

Tiedän, että mittausolosuhteet vaikuttavat tulokseen, mittarit ovat epätarkkoja ja epäluotettavia jne. Silti minulla on NIIN voittajafiilis. Vaikka alhainen rasvaprosentti ei todellakaan ole minulle mikään päämotivaatio treenata, kertoo tämä kehityksestäni. Siitä, että jotain on tapahtunut, eikä kaikki ne kuntosalilla vietetyt tunnit ole täysin menneet hukkaan. Vaikka olen silmämääräisestikin jotain kehitystä havainnut, tuntuu hyvältä saada palautetta näin "puolueettomasta" lähteestä.

Ajattelin vielä avata hieman sitä, kuinka ennen ajattelin kehosta ja mitä mieltä nyt olen. Muutama vuosi sitten vielä olin mielestäni aina vähän iso. Olen suhteellisen pitkä (174 cm) ja ehkä vähän isoluinenkin (heh, tämäkin todistettu kehonkoostumusmittauksessa), en siis todellakaan mikään kukkakeppi. Painoin sen seitsemän kiloa vähemmän kuin tällä hetkellä, mutta silti olin mielestäni ällöttävä. Ajattelin, että olen onnellinen vasta, kun painan 60 kg tai alle. Siis herranjumala, InBodyn  mukaan rasvaton kehonpainoni on tällä hetkellä jotain 56 kilon luokkaa. Käytännössä 60-kiloisena olisin siis rasvaton, mikä ei todellakaan ole tervettä. Tuolloin lihasta oli vähemmän, mutta kuitenkin.

Söin tuolloin todella rajoitetusti ja hiilareita karttaen. Tiedän, etteivät hiilarit minulle vieläkään ihan hirveän hyvin sovi, mutta olen oppinut valitsemaan hyviä lähteitä, jotta saan energiaa treenata ja palautua. Usein kuitenkin kävi niin, että arkisin dieettasin ahkerasti, mutta viikonloppuisin homma lähti käsistä ja herkuttelin kunnolla. Kenelle nyt ei tulisi houkutuksia noin tiukalla ruokavaliolla? Lisäksi alkoholi maistui varsinkin ensimmäisinä opiskeluvuosinani, mikä on ihan normaalia siinä elämäntilanteessa. Tottakai kaikki kalorit saivat morkkiksen aikaan ja urheilin aina vaan enemmän niitä polttaakseni... Ei minulla syömishäiriötä ollut, mutta jälkeenpän ajateltuna aika sairasta touhuahan tuo oli. Ei ihme, että sain muutaman rasitusvammankin pakonomaisesta treenaamisesta.

Onneksi noista ajoista on tultu eteenpäin. Viime keväänä ymmärsin saliharjoittelun hienouden ja kehonmuokkausmahdollisuudet. Sain mielettömän draivin siitä, että treenipainot nousivat kohisten. Harmi vaan, etten vieläkään "uskaltanut" syödä tarpeeksi, vaan sama touhu jatkui edelleen. Liian vähän ruokaa ja kovaa treeniä ei ole koskaan hyvä yhdistelmä, varsinkaan pidemmällä juoksulla. Syksyllä löysin cross trainingin, joka lajina motivoi, mutta minulla vaan ei ollut pian energiaa tehdä yhtään mitään. Taisin sairastaa pienen masennuksenkin, sillä tuntui, etten pysty enää yhtään mihinkään, ja vaikka kuinka yritän, en kehity missään.

Dieettiruokia, mmm...

Onneksi löysin keväällä nämä nettivalmennukset. Valmennuksia parjataan hirveästi, mutta itselleni ne ovat  toimineet ehkä parhaana oppituntina ikinä. Kerrankin, kun oli "lupa" syödä kunnolla, ymmärsin syödä. Tajusin, että jos syö kunnon raaka-aineita, voi syödä huomattavasti enemmän, eikä nälkää todellakaan tarvitse nähdä. Herkkuhimotkin katosivat ajoittain täysin. Kunnon ruokaa, kunnon määriä ja mahtavia tuloksia. Parasta tässä muutoksessa onkin, että se on tullut rehellisesti syömällä. Ei ilman ruokaa kehity!

Oikean syömis- ja treenitasapainon löydettyäni myös itsetuntoni on parantunut huimasti. Voisi ajatella, että yleensä kävisi juuri päinvastoin painon noustessa. Olen oppinut jopa kunnioittamaan kehoani, onhan se minun rakas kehoni ja jokaisella meillä on vain se meidän oma kehomme - miksi siis parjata sitä? Haluan keholleni tästä lähtien vain hyvää, en pahaa. Ei enää kitudieettejä tai väkisin juostuja 15 km lenkkejä. Vaikka tällä hetkellä ajattelen vielä olevani bulkilla ja loppukesästä todennäköisesti hieman kiristellään, viihdyn hyvin tässä ja nyt. En enää ajattele, että sitten kun mulla on se unelmakroppa niin... Ajattelen, että olen hyvä juuri näin, vaikka joudunkin ehkä ostamaan yhden koon isompia vaatteita. Ette usko, kuinka vapauttavaa se on! Voin tästä lähtien suunnata ajatukseni johonkin aivan muuhun kuin liian leveään lantiooni ja kookkaisiin reisiini. Toki "retkahduksia" tähän ajatusmaailmaan tulee vieläkin ajoittain, mutta yritän hätistellä ne pois vaikka sitten ajattelemalla niitä kehonkoostumusmittauksen tuloksiani. Itse asiassa rasvaprosenttini oli pienin juurikin niissä ennen vihaamissani jaloissani. Hassua, miten sokeaksi sitä tulee omien ajatuksiensa myötä!

Möllöreidet :)

En halunnut kirjoittaa tätä vain, jotta voisin kehuskella omilla tuloksillani. Halusin tuoda esiin sitä, kuinka hölmöjä päähänpinttymiä voi ihmisellä olla. Kuten se, että paino pitää olla alhainen, jotta voi olla onnellinen. Tai se, että terveellinen syöminen on yhtä kuin kitudieetti. Pitkä matka tässä on tultu ja vihdoin minusta tuntuu, että olen löytänyt oman paikkani ja uskallan hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Tätä toivon tietysti kaikille muillekin. Ja oikeasti pienetkin asiat voivat johtaa suureen muutokseen. 

Huh, tulihan taas stoorit. Säästän monta euroa terapiakuluissa, kun minulla on tämä blogi ;) Kiva, jos joku jaksoi lukea tänne asti ja kuulen tietysti mielelläni ajatuksianne aiheesta!

Emmi