Kiva päivä

Ilmeisesti Milo ei syönytkään meidän latureita pilalle, sillä saatiin toinen vielä toimimaan. Saa nähdä, kauanko tätä iloa kestää... Uudet laturit Macille ovat niin pirun kalliita. Onko jollain muulla nämä laturit temppuilleet ja mistä olette tarvittaessa uuden hommanneet?

Istuskelen tällä hetkellä sohvannurkassa lepuuttamassa särkeviä jalkojani, mutta fiilis on loistava. Viikonloput ovat niin parhautta, ehtii välillä nauttimaan tästä kesästäkin :) Puhumattakaan univelan paikkaamisesta ja hitaista aamuista, oi että. 


Aamu tosiaan vietettiin kaikki neljä täällä hissuksiin. Poikaystävä joutui lähtemään töihin puolenpäivän aikoihin ja samalla nappasimme muutaman asukuvan. Tai siis yritimme, mutta kiireessä otetuissa kuvissa minulla oli kaikissa niin urpo asento ja ilme, etten kelpuuttanut yhtäkään tänne - haha. Saatte siis tyytyä näihin tilannekuviin :) Päällä oli viime viikolla Gina Tricotista nappaamani trikoinen maksimekko, josta on tullut jo aivan lemppari. Niin helppo ja sopii rentona vaatekappaleena kivasti yhteen vähän särmikkäämmän bleiserin kera.

Olen niin kyllästynyt kantamaan treenikassia olalla joka ikinen päivä, että tällä kertaa sulloin treenikamppeet tuohon Speedyyni ja suuntasin se olalla salille. Ai että, tänään muuten treeni luisti! Olin jotenkin superenerginen ja temmoin sarjat läpi hyvällä tahdilla ja ennätyspainoilla. Päälle tein vielä omatoimisen HIIT:in. Hiki irtosi!


Salin jälkeen halusin hieman kierrellä kaupungilla, sillä ostoslistallani on pitkään ollut juttuja, joita en ole vain ehtinyt käydä ostamassa. Lisäksi minun tulee aivan liaan harvoin vain kierreltyä kaupunkia ja nautittua Helsingin fiiliksestä! Työpäivän jälkeen se ei ole yhtään sama juttu, kun olen valmiiksi nuutunut ja yleensä nälkänen ja kiireinen.

Mukaan tarttui kivoja juttuja, vaikka totesinkin shoppailun tympivän minua. Ihan totta - enpä olisi ikinä uskonut tuota omasta suustani kuulevan! Jotenkin koko kevään ajan on shoppailu tökkinyt ja olen mieluummin keskittynyt säästämään muutamiin laatujuttuihin ja ostamaan urheiluvaatteita. Treenivaatteita kun menee siihen tahtiin, ettei niitä ehdi pestä... Nytkin piti taas satsata yhteen uuteen toppiin, ettei tarvisi jatkuvasti pyykkikonetta laulattaa. Tietty sisustusjuttuihinkin on mennyt jonkin verran rahaa, mikä on puolestaan syönyt shoppailubudjettiani.

Tympiikö kaupoissa kiertely ketään muuta? Esimerkiksi Zarasta olen yleensä tykännyt, mutta viime viikolla minua suorastaan ahdisti käydä siellä. Keskustan Zara oli niin sotkuinen, ettei tehnyt mieli edes katsoa sieltä mitään. H&M:lläkin oli mielestäni paljon siistimpää, joten ostin muutamat pakolliset työvaatteet (kuten suorat mustat housut - yök) mieluummin sieltä. Sitten vielä ne ruuhkat ja ihmiset ja jonot kassoille, blaah. Ja jos jostain kaupasta löydät jotain kivaa, niin tympeä myyjä onnistuu pilaamaan senkin ilon. Taidan siirtyä yhä enemmän nettishoppailijaksi.


Sain kuitenkin kaiken listalla olevan ostettua, niistä mahdollisesti myöhemmin. Kaupunkikierroksen jälkeen olikin aika käydä ulkoiluttamassa Miloa ja hengähtää hetki sohvalla. Pian nimittäin suuntasin takaisin Kamppiin moikkaamaan meidän treeniryhmän ihanan aktiivisia tyttösiä, jotka olivat saaneet järjestettyä meille treffit terassille! Harmi kyllä osa oli jo ehtinyt lähteä, mutta oli kiva nähdä vähän, millaisia upeita naisia siellä samojen treeniohjelmien kanssa hääräilee. Baarimikolla oli hauskaa, kun tilattiin kaikki light-limua ;)

Illalla heitettiin vielä Milon kanssa pitkähkö hihnalenkki. Nyt taas ruokaa, sohvaa ja telkkaria - kelpaa :) Ajattelin katsoa Silta-sarjan kakkoskauden loppuun ja mennä ajoissa nukkumaan. Huomenna onkin siivous- ja lepopäivä, joka tulee ihan tarpeeseen. 

Ihanaa loppuviikonloppua!

Emmi

testi
You may also like:

14 comments

  1. Samaa mieltä keskustan Zarasta, aivan kamalan sotkuinen paikka nykyään. Jotenkin tämän (ja viime kesänkään) mallistot eivät ole olleet mieleeni ja nykyiset tönkkökankaat saavat tarjonnan näyttämään "halvemmalta". Mun parhaat Zara-löydöt on kahden ja kolmen vuoden takaa ja en tiedä kuvittelenko, mutta myös liikkeet olivat silloin paljon kutsuvampia. Pääsen onneksi kolme viikon päästä Espanjaan tekemään vertailevaa tutkimusta siitä miltä kaupat siellä näyttävät :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Onneksi esimerkiksi Jumbon liike on välillä ollut ihan suhteellisen siisti, mutta jotenkin minulta on mennyt maku Zaraan. Myyjät ovat todella tylyjä ja joka paikka täynnä sotkuisia vaatekasoja, ei kiva :/

      Mallistoissa on aina jotain kivaa, mutta jotenkin ne eivät nyt ole osuneet omalle kohdalleni. Ehkä ne ovat hukkuneet sinne jonnekin vaatekasojen alle... Lisäksi olen täällä aikaisemminkin urputtanut Zaran laadusta, sillä monesta vaatteesta on napit lennelleet ja kangas nyhjääntynyt hetkessä. Ei kiva!

      Toivottavasti Espanjassa on asiat paremmin ;) Käy ihmeessä ainakin Massimo Dutilla, sillä heidän liikkeensä ovat yleensä miellyttäviä!

      Delete
  2. Anonymous8/6/14 11:23

    Aivan ihana teidän hauvavauvanne :) Ja olen kyllä aivan samaa mieltä Zarasta. Vaikka se omissa silmissäni onkin hitusen H&M tasoa laadukkaampi ketju, ainakin täällä päin maailmaa (ulkosuomalainen) Zaran liikkeet ovat siivottomia, vaatteet yhdessä suuressa kasassa ja meikkitahroja kaikkialla (tähän törmää kyllä H&M'ssäkin). Toisaalta H&M inhottaa sen puolesta, että Zarat ovat yleensä hieman avoimempia ja vähemmän täyteen pakattuja... Mieluummin minäkin tilaisin netistä kyseisten kauppojen tuotteita.

    Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koira on kyllä vienyt sydämeni täysin! :) <3 Mielenkiintoista kuulla, etten ole ainoa Zaran kritisoija. H&M:n liikkeiden taso vaihtelee suuresti ja nyt keskustan liikkeessä oli mielestäni ihan tarpeeksi siistiä ja avointa. Lisäksi H&M Home oli positiivinen ylläri! Zara puolestaan tuntui olevan aivan täynnä tavaraa, mutta kuten yllä jo totesinkin, Jumbon liikkeestä olen välillä tykännyt :) Riippuu siis aika paljon paikasta ja varmaan päivästäkin noiden myymälöiden kunto...

      Kiitos kommentistasi ja mahtavaa viikonlopun loppua sinnekin! :)

      Delete
  3. Voi tuota koirulia! <3 Ihan kamala hauvavauvakuume tulee tällaisista kuvista ;)

    Ja tuosta laturista: mulla oli ihan sama ongelma tässä n kuukausi sitten, en tajunnut ollenkaan, että yksi lautir maksaa 80e? :O Noh, näppärän tyttönä sanoin kiitos mutta ei kiitos mac-kaupan myyjälle, joka varoitteli kiinalaisen feikkilauturin ostamista yli kaiken :D Kotona yritin sitten löytää eBaysta sopivan kiinalaisen myyjän ja kas - sopiva laturi löytyi (ilman apple omenaa mutta muuten aivan prikulleen sama vehje) £14 hinnalla ;) Omatunto ei kyllä kolkuttanut, sillä koen, että maksoin aikoinaan koneesta jo niin hirveän hinnan, että suotakoon mulle anteeksi se, että ostin kiinalaisen laturin hoitamaan ihan prikulleen samaa hommaa kuin edesmennyt omenallinen laturi :D
    En tiiä onko sulla se uudempi Magasafe2 laturi vai vanhempi malli, mutta ainakin tämän uudemman löytää täältä: http://www.ebay.co.uk/itm/231206429765?_trksid=p2059210.m2749.l2649&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

    ReplyDelete
    Replies
    1. Milo on kyllä aika vesseli :) <3 Jouduin laittamaan koiruuden hoitoon nyt hetkeksi "isovanhemmille", sillä tehdään molemmat pitkää päivää, ja järkyttävä ikävä jo nyt :'D Näin se koiravanhemmuus saa pään pehmenemään...

      Hei mahtavaa, arvasin, että jostain löytyy vinkki tähänkin asiaan! :) Onneksi laturini toimii taas hetkellisesti, joten en vielä viitsi uutta tilata. Se on kuitenkin selvä, etten 80 euroa siitä ole maksamassa :D Kiinalaiset siis kelvatkoon. Pieni kammo noihin "kopioihin" kuitenkin jäi, kun joskus tilasin Grouponilta iPhoneen latureita ja parin kuukauden päästä tuli perässä kirje, jossa pyydettiin palauttamaan ne paloturvallisuusriskien vuoksi :D Mutta eiköhän nuo nykyään ihan turvallisia ole :)

      Delete
  4. Kävin viikko sitten Helsingissä ja tietenkin oli pakko käydä Zarassa. Minua ärsytti niin paljon liikkeen sotkuisuus ja myyjien tympeys. Myyjä ei tervehtinyt, hymyillyt ja suorastaan heitti ostokseni minulle, samalla jutellen työkaverillensa. Ärsyttävää! Joten voin niin samaistua noihin tuntemuksiisi... Onneksi on nettishoppailu! <3

    Hei, piti muuten vinkata sinulle, että Orange is the New Blackistä on tullut kakkoskausi! Olen niin innoissani, olen odottanut uutta kautta kuin kuuta nousevaa :D Hyvää loppuviikonloppua sinnekkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No älä muuta sano! Jotenkin Zarasta löytyy vielä ne kaikkein tympeimmät myyjät :/ Onneksi tosiaan voi tehdä ostoksia netissäkin, ei tuollaisesta palvelusta halua mitään maksaa!

      Oi mahtavaa!! Se sarja onkin jäänyt vähän unholaan, joten loistavaa, että vinkkasit :D Pitääkin käydä siihen käsiksi heti, kun vaan ehdin ;)

      Delete
  5. En kestä Miloo, se on niin tajuttoman söpö! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihhii, onhan se :) Söpööntyy vain päivä päivältä ;) <3

      Delete
  6. Joo mulla sama juttu, rasittaa tosi paljon käydä Zarassa, kun se on aina niin pommin jäljiltä ja sit jos omaa kokoa ei löydy ja kysyt myyjiltä nii kone sanoo että löytyy, mutta kuka sieltä kasoista lähtee sitä omaa kokoa etsimään? Kannattaa käydä itiksen Zarassa, jos on yhtään lähellä, siellä on aina hiljaista ja rauhallista ja rekit siistit. Kokojakin löytyy reippaasti enemmän kuin keskustasta :)) Voi tuota pikkuista, on se vaan niin suloinen<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä harmi :/ Kiitos vinkistä, voisin joskus käydä siellä shoppailuretkellä, vaikkei ihan kulmilta löydykään! :) Onhan se, kasvaa vaan hirveää vauhtia <3

      Delete
  7. Välillä niitä aikoja sattuu, ettei tee lainkaan mieli mennä kaupoille. Ne on hyvää tasapainoa niille kausille, kun tekisi mieli törsätä 24/7.. Valitettavasti itsellä on tämä jälkimmäinen menossa.. ;)

    Jumbon Zaraan teen välillä täsmäiskuja, kun keskustasta ei meinaa löytää mitään. Siellä on myös aina kokoja paremmin tarjolla. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, totta ;) Tätä "shoppailumasennus" on jatkunut jo yllättävän pitkään, mutta lompakko kiittää! Yritän hillitä itsekin alennusmyynneissä :D Ja kiitos vinkistä, pitää tosiaan muistaa Jumbossa käydä taas kääntymässä!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.