H&M Home

Ale-ostoksille en ole vielä ehtinyt, mutta muutaman pikkujutun hankin kotiini jo ennen aleja. Yllätyin siitä, kuinka kivoja juttuja H&M Homella oli tarjolla. Mielikuvani koko ketjusta oli vähän sellainen näääh, mutta keskustan liike yllätti positiivisesti. Ihan pieniä juttujahan nämä vain ovat, mutta niilläkin voi piristää kodin ilmettä ilman sen suurempia lovia lompakossa. Kuvat ovat vähän huonoja, kun niitä hämärässä kuvasin, mutta toivottavasti niistä jotain selvää saa :)


Ensimmäisenä kiinnitin katseeni tähän kauniiseen tuikkukippoon. Kai se tuikkukippo on? Hintaa oli muutama euro ja nyt se koristaa tauluhyllyäni yhdessä Stockalta ostamani puukirjaimen kanssa. Sain siis vihdoin tauluhyllytkin seinälle, jihuu!


Näköjään hopeinen väri miellytti silmääni, sillä toisena bongasin tämän kauniin korurasian. Olin pitkään etsinyt jotain pientä rasiaa kenkäkaappini päälle eteiseen. Jotain, johon on helppo heittää avaimet kotiin saapuessa ja siitä napata ne taas mukaan ulos lähtiessä. Tässä kun on jonkin verran joutunut koiran kanssa ulkona ravaamaan :)


Aivan lopuksi huomasin vielä tämän kauniin lasin, josta tulikin hammasharjamuki. Olen katsellut kaupoissa posliinisia saippuapumppuja ja hammasharjamukeja, mutta jostain syystä mikään ei ole kolahtanut. Lopulta löysin kauniin pumppupullon Gantilta ja tämä lasi saa nyt täyttää mukin paikan. Naureskelin muuten hammastahnallemme, näköjään miehille pitää olla nykyään oma hammastahnansa? ;) Brändäyksen aatelia!

Kovasti kaipaan kyllä sähköhammasharjaa, joten sellainen tulisi tässä jossain vaiheessa hankkia. Varsinkin, kun hammaslääkärikin sitä minulle suosittelisi. Näitä hankintoja vaan nyt riittäisi joka suuntaan, eikä budjetti taivu ihan kaikkeen. Perinteisellä harjalla sinnitellään siis toistaiseksi :)

Oletteko te löytäneet mitään H&M Homelta?

Emmi
You may also like:

8 comments

  1. Anonymous26/6/14 22:39

    Oi tuo avain/korurasia on ihana! Onko se myös siis H&M:stä? Koitin nimittäin etsiä sitä verkkokaupasta, mutta en löytänyt ainakaan somisteista tai säilytyksestä. Kenties jollain muulla nimikkeellä? -Aino-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sieltä se on juu! Ostin siis ihan liikkeestä, niin en nettikaupasta tiedä :/ Toivottavasti löytyisi!

      Delete
    2. Verkkokaupasta on ilmeisesti myyty loppuun, mutta liikkeestä löytyi vielä! Kiitos vinkistä, tämä pieni aarrearkku on aivan ihana! :)

      Delete
    3. Kiva olla avuksi ja hienoa, että "arkku" löytyi! :)

      Delete
  2. Oi kivoja löytöjä olet tehnyt!

    Joo tosiaankin olen "muutaman" kerran löytänyt H&M Homelta jotakin - ihan joka kerta kun sinne menen! :D Mun mielestä siellä ihan mielettömän kivoja juttuja, useimmat kotiin päätyneet muodostuneet ihan lemppareiksi! En voisi elää ilman putiikin wc-mattopyyhkeitä, nukkumistyynyliinoja, kultaista tai mustavalkoisia koristetyynyjä ja keittiöpyyhkeitä! Olen tehnyt myös aivan ihania kausilöytöjä vaikkapa lautasliinoista tai joulupukin lahjasäkistä :D Kaikkein paras on ehkä silti jämäkkää, paksua puuvillaa oleva parisängyn helmalakana alennuksista 7 eurolla! Tulipas mainospuhe, mutta siis aivan huippupaikka :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia! Haha, hauska kuulla :D En tiedä, miksi minulla oli vähän penseä kuva - ehkä ne postikuvastojen tuotteet ovat olleet jotenkin ei-niin-makuuni. Nyt vasta, kun kävin liikkeessä, tajusin kuinka kivoja juttuja siellä on! Kuolasin myös kaikkia tyynyjä ja tyynynpäällisiä, mutta poikaystävän mielestä en saa enää ostaa niitä lisää (hups), niin olen yrittänyt rauhoittua tyynyhimoissani :D Kiitos tuosta helmalakanavinkistä, semmoinen on nimittäin hakusessa!

      Delete
  3. En ole koskaan uskaltautunut tilaamaan H&M Homelta, mutta nämä nähtyäni voisin uskaltautua. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Siellä on kyllä hauskoja juttuja :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.