Heipä hei! Ilon päivä, kun ehdin hetkeksi tänne blogin pariin. Viime päivät ovat olleet aikamoista hulabaloota, ja samalla on koettu tunneskaalaa hermoromahduksesta onnenkyyneleisiin. Viikko kului taas silmänräpäyksessä ja sama virsi kuin ennenkin, eli kiirettä pitää. Tälläkin hetkellä pitäisi oikeastaan lukea tenttiin, mutta ehtii sitä vielä ;) Tuntui nimittäin paljon tärkeämmältä tulla jakamaan teille tämän viikon iloja ja suruja.
Aloitetaan positiivisesti niistä ei-niin-mukavista jutuista, eli tällä viikolla:
- Turhauduin totaalisesti tietoteknisiin ongelmiin, joiden takia en päässyt tekemään ajoissa sivuaineeni viimeistä harjoitustyötä, jonka deadline on tänään. Seurauksena tiukka aikataulu ja jäätävä stressi.
- Etureisipäivänä aloitin reippaasti kyykyillä, mutta jouduin jättämään treenin siihen viiltävän polvikivun takia. minulla on ollut aikaisemminkin polvivaivoja, joiden parantelussa menee aikaa - ei kiva!
- Nukuin viikon jokaisena yönä korkeintaan 6,5 tuntia, vaikka tarvitsisin vähintään 8 tuntia ollakseni energinen.
- Minun piti aloittaa tenttiinluku jo aikaisemmin, mutta se jäi... Viikonlopulle lisähommaa ja heihei rentoutumispäivät.
- Sade ja kylmä ilma :( Pääsin vain yhtenä päivänä pyörällä töihin.
- Ruokavalio ja syöminen on mennyt tällä viikolla vähän niin ja näin, sillä esimerkiksi eilen vietin yliopistolla 14 tuntia ilman minkäänlaisia kokkausmahdollisuuksia.
Ja sitten sokerina pohjalla:
+ Sain harjoitustyön tehtyä kuitenkin, vaikka piti vähän tinkiä yöunista. Jeejee, enää tentti ja sivuaine paketissa!
+ Muut treenit sujuivat hyvin ja sain kaikki tehtyä ajoissa jo alkuviikosta.
+ Olen jaksanut yllättävän hyvin niillä minimiunillakin...
+ Opin hirveästi uutta töissä. Sain enemmän tietoa kesän toimenkuvista, jotka kuulostivat mielenkiintoisilta. Vastuuta luvassa, I'm ready for it!
+ Olin hirveän mielenkiintoisella kertausluennolla, ja mikä parasta - pääsen soveltamaan tätä kaikkea käytännössä töissä. Näin ei kovin monesta käymästäni kurssista voi todeta.
+ Tenttiin ehtii vielä lukea ja se on onneksi tuosta mielenkiintoisesta kurssista ;)
+ Ruokavalio on eilistä lukuunottamatta kuitenkin mennyt ihan hyvin ja tänään sain uuden, tulevan kuukauden, ruokavalion! Hyvältä näyttää, sillä hiilareita vähennetään hieman, muttei vielä liikaa. Odotan tuloksia innolla. Myös saliohjelma vaikutti superilta, aika samoilla linjoilla jatketaan. Treenipostaukset ovat nyt valitettavasti jääneet, mutta toivottavasti, mutta toivottavasti ehdin pian palata niihin!
+ Sain vihdoin siivottua kämpän ja tänään kotiin tullessa tajusin taas, kuinka ihana koti minulla onkaan.
+ Tällä hetkellä makaan sohvalla ja kainalossani kehrää suloinen otus - huonomminkin voisi asiat olla.
+ Sain eilen kuulla aika ihanan uutisen: pieni perheemme kasvaa ja minusta tulee parin viikon päästä suloisen koiravauvan äiti! <3 Siinä siis selitys näille kuville :)
Paljon siis tapahtuu tällä hetkellä, mutta toivottavasti tämä elämä tästä alkaisi pikkuhiljaa tasaantua :)
Mahtia viikonloppua!
Emmi
Aaaawww onnea koirabeibistä!!! <3 <3
ReplyDeleteHihii, kiitoksia!! <3 Sinun onkin helppo samaistua tähän koiraonneen ;)
DeleteHeippa,
ReplyDeleteHaluaisitko kertoa enemmän opinnoistasi, esim. mitä luet pääaineena ja omia kokemuksiasi siitä. Minun tekisi mieli lähteä opiskelemaan vielä lisää, ymmärtää enemmän teknistä puolta ja suunnittelijoiden puheita. Kunhan vain saisin kauppatieteiden gradun alta pois ennen muita haaveita :D
-Noora
Moikka ja kiitos kommentistasi Noora!
DeleteMinulla on suunnitelmissa tehdä kattavampi postaus tästä aiheesta ja kokemuksistani pian, kun kerta opinnot ovat loppusuoralla :) Asiasta voisi nimittäin kirjoittaa romaanin! Sitä ennen kuitenkin tässä pääpiirteittäin: opiskelen pääaineena teollisuustaloutta ja sivuaineena ohjelmointia, tosin kandissa luin vielä tuotantotekniikkaa. Olen kokenut opinnot juuri itselleni sopiviksi, sillä minua kiinnostaa sekä kaupallinen että tekninen ala :) Pääaine on ollut hyvin "kauppismainen" ja meidän aikana vielä niin joustava, että olen saanut itse valita kurssit pitkältä listalta. Keskityin pääaineessa laskentatoimeen, rahoitukseen ja strategiaan, sillä numeroiden pyörittely on hauskaa. Sivuaineissa on sitten saanut enemmän johdatusta johonkin tekniseen alaan, sen sai myös valita vapaasti, kunhan on tekninen.
Jos olet kauppatieteitä opiskellut, ei sinun varmaan kannata tuotantotaloutta opiskella, sillä kurssit ovat aika samanlaisia, uskoisin :) Toisaalta, jos tuntuu pelottavalta opiskella kokonainen tutkinto jotain "kovaa" teknistä ainetta, niin tuta voi olla hyvä vaihtoehto, sillä saat varmaankin kauppatieteiden kursseilla korvattua meidän peruskurssit ja voit keskittyä tekniseen sivuaineeseen/sivuaineisiin. Mikä ala sinua kiinnostaisi? :) Noiden sivuaineiden kautta saa hyvän yleiskuvan teknisestä alasta, juurikin niin että osaa keskustella alan asiantuntijoiden kanssa, muttei niillä kyllä vielä kovaa ammattitaitoa saa. Jos siis haluat "oikeasti" osata teknisen alan käytännöntyötä, niin suosittellen kokonaista tutkintoa :)
Olipa epäselvästi selitetty, mutta toivottavasti tästä jotain apua oli ja kysy ihmeessä lisää/tarkentavia kysymyksiä, sillä vastailen mielelläni kaikkeen opintoihin liittyvään :) Ja sen verran voisin vielä lisätä, että opiskelijakulttuuri ja yhteishenki ainakin Tampereen teekkareilla on aivan huippu!
Moi,
DeleteKiitos paljon, vastasit kaikkiin sellaisiinkin kysymyksiin, joita en osannut edes kysyä :) Jään odottamaan opiskelupostausta, mutta yllä olevakin jo selvensi paljon.
Pitäisi vaan ensin päättää mitä haluaa ja millaista tietoa tarvitsee tulevaisuudessa. Voi, jos kaikkea voisi opiskella :D Tuotantotaloutta olin miettinyt, mutta kuten sanoit, se ei välttämättä tuo kauheasti uutta nykyiseen koulutukseen. Taidan alkaa tutkailemaan vaihtoehtoja, voi olla, että kyselen kohta lisää :D
Mukavaa viikonalkua!
Noora
Voi mitä pötkylöitä :) <3 Polvikivut ovat kyllä viheliäisiä. Mullakin aina tasaisin väliajoin vasen polvi kenkkuilee, tosin nyt se ei ole ollut pitkään aikaan kipeänä. Inhottavaa kyllä. :/
ReplyDeleteEikö vain! <3 Niinhän ne ovat :( Polvet vaikuttavat niin moneen liikuntamuotoon, esimerkiksi juoksu polvikipujen kanssa on aika mahdotonta... Vasen polvi minullakin on se ilkimys! Pitää keskittyä vielä paremmin lämmittelyyn/lihashuoltoon ja liikkeiden tekniikkaan, jotta kipu ei ainakaan pahene :)
DeleteOnneks plussat voitti kuitenkin miinukset! Eli always look on the bright side ;) Ja toi pieni pallero vie varmasti kaikki stressit ja huolet ainakin hetkeks <3
ReplyDeleteNiinpä! Ja totta, sieltä tulee sellainen terapia-annos että ;) <3 Pelkästää pienokaisen ajattelu tuo hymyn huulille! Ja onneksi silloin on tentitkin jo ohi, niin pääsee kunnolla keskittymään pienen hoitoon ja koulutukseen :)
DeleteEikä mikä koiraihanuus! Sun viikko kuulostaa kyllä aika heavyltä, opiskelujen ja työn yhdistämisessä kyllä joskus meinasi tukka irrota. Ja vielä noin hurjat treenit ja tiukat syömiset, nostan kyllä hattua!
ReplyDeleteKirjoitin muuten sun kommenttiin vastaukseksi vielä listan muita putiikkeja siellä sun huudeilla, käy vilkaisemassa :) Yksi jäi sanomatta, joka ei ole Fredalla tai Korkeavuorenkadulla: Perämiehenkadun Moko! Aivan ihana!
Iih, eikö :)) Tämmöisiä viikkoja välillä on, varsinkin periodin loppu on aika kiireistä... Mutta kyllä se vielä tasaantuu, ja toisaalta esimerkiksi liikunta on enemmän voimavaroja lisäävä kuin kuluttava asia :)
DeleteHei kiitoksia kovasti! Käyn sieltä katsomassa :) Tänään kävinkin jo ohikulkiessa muutamassa putiikissa (ja sain jo samalla poikaystävän hermostumaan... :D), mutta pitää perehtyä noihin vielä ajan kanssa. Pikkuputiikeissa on niin oma tunnelmansa! :)
Oiiii, mikä ihana palleroinen! Onnea tulevasta koiravauvasta. :)
ReplyDeleteKiitoksia Miss J! <3
DeleteAivan ihania pikkukoiria. ♡
ReplyDeleteHui, kuinka kiirettä on sinulla pitänyt. Mutta tuotahan se ihana opiskeluaika ja työn sovittaminen ja siihen vielä muu elämä on. :-)
Mutta sehän on parasta, että jossain vaiheessa se hiukan rauhoittuu... ehkä. ;-)
Tsemppiä! :-)
Kiitoksia LeAnn! :) Kiireet kuuluvat elämään ja sitten osaa taas nauttia rentoutumisestakin eri tavalla, kun kiireet helpottavat ;) Pitää vain ajatella positiivisesti, niin kyllä se siitä!
DeleteKiitoksia vielä :))
Voi, miten suloinen pakkaus! <3 Paljon koirakuvia tänne, pliis! :D
ReplyDeleteKiitoksia Erika :)) Niitä tulee varmasti näkymään, otan jo heti ensi viikonloppuna kunnon kameran mukaan, kun menen pentua ja sisaruksia moikkaamaan ;)
DeleteOi miten ihania koiruleita! ♥ Onnittelut karvavauvasta! :)
ReplyDeleteVoi kiiiiitos! :)
DeleteUi että mitä söpöläisiä!! <3 Kovasti onnea!:) Ja tsemppiä viimeisiin tentteihin, niiden kanssa painiskellaa täälläkin vielä pari viikkoa!
ReplyDeleteVoi kiitoksia! :) enää vähän yli viikko <3 Ja samoin tsempit sinne! Ei ole kivaa, kun kelikin paranee ja pitää nyhjöttää sisällä joko töissä tai lukemassa ;(
Delete