Top 5

Blogi on ollut hieman hiljainen, sillä koulujuttuja alkaa taas näin periodin loppua (ja wappua!) kohti kasaantumaan. Sain jo jokin aikaa sitten tältä kaunottarelta Top 5 -haasteen, jonka kautta jaan tällä kertaa kuulumisiani. Sain vihdoin siivottua kovalevyäni ja siirrettyä kuvia ulkoiselle kovalevylle, sillä tietokoneeni reistailee pahasti. Kaivoin siis muutaman vanhan, blogihistoriassakin nähdyn kuvan kuvitukseksi :) Kysymykset kuuluivat näin:

1. Bravuurini keittiössä

- lukuisat versiot banaanipannareista 
- smoothiet
- viljaton pizza (ohje täällä)
- epäterveellisemmältä puolelta juustokakut +
- poikaystävän kanssa tehdyt järjettömän hyvät suklaafondantit!

2. Onnellisimmat hetket elämässäni

Apua, miten vaikea kysymys! Tässä ei nyt ole hetkiä, vaan ylipäänsä asioita, jotka ovat tehneet järjettömän onnelliseksi:

- parempi puoliskoni ja yhteiset leffaillat
- viini-illat tyttöjeni kanssa (ml. ysärihittien fiilistely)
- oman alan löytäminen ja yliopisto-opinnot ylipäänsä
- tuleva uusi asunto, joka on samalla meille ensimmäinen yhteinen koti
- omien tavoitteiden saavuttaminen, päällimmäisenä mielessä työpaikka

Plus tietty perhe ja kaikki rakkaat, unohtamatta hömppää kissaani <3



3. Piilevät kykyni

- Osaan olla hirveä pilkunviilaaja ja haluan esimerkiksi lukea viimeisenä läpi harkkatyöt, jotta voin korjata kaikki olemattomatkin muotoseikat. 
- Osaan piirtää, ainakin kuvaamataidonopettajien mukaan.
- Luen sivuaineenani ohjelmointia, joten osaan koodata vähän paperilla. C++, SQL, HTML, CSS, Matlab etc. näyttävät hyvältä CV:ssä, vaikka taitoni ovatkin aika olemattomat verrattuna true-koodareihin.
- Osaan soittaa pianolla Walking in the Air (enkä juuri muuta).
- Osaan hahmottaa hyvin kolmiulotteisia esineitä ja tiloja, ja geometria olikin lukiossa lempparikurssini.

4. Suosikkimatkakohteeni

- Ranska, varsinkin Etelä-Ranska ja Pariisi
- Alpit
- Shanghai
- Thaimaan ja Malesian rannat
- haaveissa New York!



5. Materialistiset unelmani

- iMac, sillä rakas MacBookkini on käynyt TODELLA hitaaksi
- uusi kamera, tai jos realistisempia ollaan, niin uusi objektiivi
- Hayn tarjoitinpöytä, jota en saanut ostettua Hulluilta päiviltä, vaikka varta vasten sen vuoksi eilen heräsin. Ärsytti.
- kuntosalikortti, mieluiten johonkin Crossfit-salille Helsingin keskustaan 

Omat kysymykseni haastetuille:

1. Lempidrinkkini
2. Elokuvat, jotka koskettivat
3. Suosikkivaatekauppani
4. Hassut arkirutiinini tai tapani
5. Toiveammattini, jos saisin tehdä mitä vaan

Kiitos Nellille, ja haaste menee seuraavaksi NinnumaarialleAnnelleLililleNiinalle ja Siirille.

Emmi
You may also like:

14 comments

  1. Oli pakko näyttää tätä blogiasi mun tietojohtajapoikaystävälle. Tunnisti sut ja sanoi, että yhtäaikaa olette aloittaneet TTY:llä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, jännää! Saanko udella poikaystäväsi nimeä? ;)

      Delete
  2. Hihi, aloin lukea postaustasi ja suunnittelin jo innoissani, että tällainen on varastettava myös omaan blogiin ja sitten olitkin haastanut mut! :D Kiitoksia siis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeps, tätä oli hauska tehdä! Jään odottamaan vastauksiasi ;)

      Delete
  3. JEE ihana postaus ja ihana haaste! :) Kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ollos hyvä, vastauksia odotellessa ;)

      Delete
  4. Haasteet on aina kivoja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän ne yleensä ovat! Tulee vastattua kysymyksiin, joista ei ehkä muuten kirjoittelisi tänne :)

      Delete
  5. Kiitos haasteesta! :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä vaan, toivottavasti on mieleinen :)

      Delete
  6. hihi ihana emmi <3 vastattu !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, olit nopea ;) Tulen heti vakoilemaan!

      Delete
  7. Jeijjjj, kiva kun teit tämän Emmi :)<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos haasteesta, tätä oli kiva väkertää! :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.