Viikonlopusta viikonloppuun

Onko kellään samaa fiilistä siitä, että viikot kuluvat jotenkin hirveän nopeasti? Täyteen buukatut päivät saattavat vaikuttaa asiaan, mutta havahdun jatkuvasti siihen, että aika kuluu jotenkin hirveän nopeasti ja kohtahan onkin jo huhtikuu. Eipä sillä, tuleepahan viikonloput nopeasti ;) Tosin ne myös kuluvat ohi aivan liian nopeasti.


Viime viikonloppuna juhlittiin ainejärjestömme vuosijuhlia ja oli mukavaa taas nähdä tuttuja. Ilta oli todella onnistunut, mutta venyi vähän turhan pitkäksi, minkä vuoksi kärsin vieläkin univelasta... Mukava alku kiireiselle viikolle. No, onneksi tässä ollaan jo puolivälissä viikkoa, sillä lähden torstaina viikonlopun viettoon. Silloin suuntaan jälleen Helsingin päähän, sillä vielä pitäisi asuntoa vähän maalata ennen kuin sinne uskaltaa ruveta tavaroita kantamaan. Pohdin tässä juuri, mitä tarvitsen mukaan viikonlopuksi asuntoon, jossa ei ole mitään? Ensimmäisenä tuli mieleen paistinpannu, ruoka selkeästi mielessä :D 

Asuntojuttujen lisäksi tällä hetkellä pyörii mielessä treeni, sillä muutaman kunnon tankkauspäivän jälkeen treeni tuntuu taas sujuvan ja vaihdoin saliohjelmankin paljon mieleisempään. Voi, miten voikaan ihmisen tulla ikävä kyykkyjä? Kunpa osan tästä treeni-innosta saisi käännettyä opiskelumotivaatioksi, sillä se tuntuu nyt viimeisten kurssien kohdalla karanneen jonnekin.


Sellaisia päättömiä mietteitä tällä kertaa, nyt menen nukkumaan pois niitä univelkoja! Tai ehkä katson ensin jakson Orange is the new blackiä, josta on tullut uusi "aivot narikkaan" -sarjani HIMYMin, Pretty Little Liarsin, Suitsin ja Sillan jaksojen loputtua kesken... Kuten jaksojen määrästä voi laskea, aivot ovat narikassa aika usein nykyään.

Emmi
You may also like:

12 comments

  1. Kiva postaus, noi sun korvikset on ihanat! :)

    ReplyDelete
  2. Muistan itse kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni Punavuoreen pari vuotta sitten ja muutimme vain puolet kuormasta ensimmäisenä iltana. Muutama juttu mitä jäin kaipaamaan oli: tyyny, vessapaperi ja jonkin sortin valo ja haarukka/lusikka :D Tuo valo oli sellainen jonka tajusin siinä vaiheessa kun alkoi tulla pimeä... Aika harvoissa asunnoissa on valoja valmiiksi muualla kuin vessassa, joten onneksi muistin mukana olleen jonkin sortin pienen pytävalaisimen, josta puuttui varjostin. Se pelitti hyvin ;) Tyy on varmaan aika self-explanatory, eka yö nukuttiin takit tyynyliinoissa ;) Vessapaperi samoiten --> piti menä kiskalta hakemaan servettejä ekaksi illaksi :D Aterinprobleema ratkaistiin hakemalla lähipizzeriasta pizzat ;)

    Eli ainakin näitä suosittelisin ottamaan mukaan :D Tsemppiä muuttoon! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, Punavuoressa täälläkin remppaillaan ;) Onneksi muistin nuo kaikki mainitsemasi! Viimeksi oli vielä hankalampaa ilman sähköjä, mutta nyt sentään valotkin toimivat :D Aina jää jotain ja viimeksi harmittelin esimerkiksi mitan puuttumista, sillä ilman kunnon mittoja ei pääse suunnittelemaan mitään. Huonekaluja tänne ei ole vielä tarkoituskaan tuoda, mutta pientä "välttämätöntä" tarpeen mukaan!

      Kiitos vielä vinkeistä ja tsempistä! :)

      Delete
  3. Minusta tuntuu välillä kanssa, että elän vain viikonlopusta viikonloppuun. Viikko aina hujahtaa nopeasti siinä välissä :D Olet ollut todella kauniina! Mistä nuo korvikset on? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sanoppa muuta! Ihan käsittämätöntä, että on TAAS viikonloppu :D Voi kiitoksia :) Korvikset ovat Ranskasta ostetut, muistaakseni New Lookin. Mukavaa viikonloppua! :)

      Delete
  4. ootpas upean näköisenä ollut liikkeelä :-)<3 ja tosiaankin, minne päivät, viikot ja kuukaudet vaan katoaa !? aika menee hurjan nopeaa !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oii, kiitoksia Siiri <3 Huh, niin ne salamyhkäisesti katoavat... Buu!

      Delete
  5. Ihana look! Mua niin harmittaa kun pitkästä aikaa pääsin laittautumaan lauantaina juhliin, mutta ei ollut sekuntiakaan aikaa kuvata asua! On ne ongelmat bloggaajalla, haha! :D Upeat korvikset varsinkin! Ja joo, todellakin viikonlopusta viikonloppuun! Mihin tää aika vaan menee?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia! :) Hei toi ongelma on niin tuttu: todella ärsyttävää, että laittautumisesta menee ilo täysin, jos siitä ei saa kuvaa todisteeksi :D Nämäkin räpsin vaan nopeasti ennen kuin oli jo juostava ovesta ulos, argh.

      Saisi aika kyllä vähän hidastaa tahtiaan! Vaikka toisaalta ihanaa, kun kesä tulee (toivottavasti) nopeasti <3

      Delete
  6. Siis tuo on ihan paras sarja tuo Orange is the new black!! Ärsyttää, kun olen jo katsonut koko ekan kauden ja vasta kesällä tulee uusia jaksoja! :D Niin ärsyttävää!! Ja muuten tosi ihana meikki sulla noissa kuvissa, todella raikas ja tyylikäs!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö vaan, se on ihan paras! :D Kiitoksia, ihana kuulla! :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.