Viikon pohdinnat unelmista ja unelmoinnista

Viikon kuulumiset tulevat tällä kertaa hieman syvällisemmässä muodossa, sillä olen viime aikoina miettinyt unelmoinnin roolia omassa elämässäni ja sen vaikutuksia omaan elämääni. Suurien elämänmuutosten, kuten toiselle paikkakunnalle muuttamisen ja uuden työpaikan, edessä on luultavasti luonnollista suunnata ajatuksiaan tulevaisuuteen hieman tavallista enemmän. Olenkin löytänyt itseni "pilvilinnoista" monta kertaa kuluneen viikon aikana ja mietin, onko se minulle poikkeuksellinen olotila vai vain tietynlainen ajanjakso?

En ole koskaan mieltänyt itseäni unelmoijaksi, vaan ennemminkin realistiksi. Toki minulla on aina ollut  eri tasoisia unelmia, jotka ovat muuttaneet muotoaan vuosien varrella. Joskus unelmoinnin kohteena on ollut lomamatka, joskus ihka ensimmäinen oma koti ja joskus vaikkapa uusi harrastus tai kisamenestys. On ollut aineettomia ja aineellisia unelmia, jotka ovat jollain tavalla aina liittyneet minulle tärkeisiin asioihin. Kaikista unelmista huolimatta olen pitänyt itseäni sellaisena jalat maassa -tyyppinä, joka unelmoi lähinnä toteutettavissa olevista asioista. 

Pidän itseäni myös aika tasaisena persoonana, en ole erityisen temperamenttinen tai spontaani persoona. Tosin innostun helposti asioista ja kun jostain innostun, en saa sitä pois päästäni millään. Innostuessani nousee myös pintaan yksi ärsyttävimmistä luonteenpiirteistäni, nimittäin kärsimättömyys. Kaikki pitäisi tapahtua nyt ja heti! Ehkä minussa siis on ripaus sitä spontaanisuuttakin, usein vain en näytä sitä ulospäin.

Viime viikkoina minulla on ehkä ollut liian paljon aikaa ajatella. En ole uppoutunut mihinkään projektiin, joka veisi liikaa ajatuksiani, joten olen käyttänyt todella paljon aikaa unelmointiin! Unelmat ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta kaikki liittyvät lähinnä tulevaisuuteen, uuteen kotiin, harrastuksiin tai lähimmäisiin. Unelmointi on tuonut hirveästi positiivisuutta arkeeni, mutta mietin mikä on liikaa? Eikös aina sanota, että "elä hetkessä" ja nauti tästä hetkestä. Ei, en todellakaan ole luentopenkillä uppoutunut nauttimaan tiedonvirrasta, vaan mieluummin selannut Pinterestiä typerä hymy kasvoilla. 

Vaikka unelmointi on minulle pääasiassa jotain positiivista, on siinä myös häivähdys negatiivista, nimittäin epäonnistumisen pelko. Kerroin, että innostun helposti, mutta petyn myös helposti. Usein myös otan pettymykset aivan liian raskaasti. Näin ollen joitakin unelmiani voi varjostaa pelko epäonnistumisesta. Onneksi olen oppinut myös siihen ajatustapaan, että pettymyksiä tulee ja menee. Kaikessa ei voi, eikä pidäkään onnistua.

Jotta tässä kirjoituksessa olisi nyt jokin pointti, mietin lähinnä sitä, kuinka paljon olisi hyvä haaveilla? Entä kuinka paljon pitäisi haaveilla, jos siihen ei käytä lainkaan aikaa? Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että käytän "tehokasta" aikaani unelmointiin. Varsinkin muutos entiseen on suuri, sillä unelmointini on lisääntynyt viime vuosina lineaarisesti ja nyt uudenlaisen tulevaisuuden valossa eksponentiaalisesti... Tuntuu, etten elä täysillä tässä ja nyt vaan odotan jatkuvasti jotain tulevaa. Toisaalta olen noin sata kertaa onnellisempi ja energisempi kuin ilman unelmia. 

Luin monen muun bloggaajan suosituksesta Saku Tuomisen kirjan Hyvä elämä - Lyhyt oppimäärä. Kirjassa ei sinänsä ollut mitään uutta ja mullistavaa, mutta se on muotoiltu kivasti helposti luettavaan malliin. Kirjassakin puhutaan jossain määrin unelmistan ja suosittelen sitä kaikille. Vaikka aihe on jossain määrin korni ja kliseinen, kirja toimii. Ehkä koska sen on suomalainen suomalaiselle kirjoittanut ,ja vieläpä suorasanaisesti. Voisin kuvitella, että samasta aiheesta jenkkityyliin kirjoitettu kirja ei minuun uppoaisi. 

Johonkin minun on tätä unelmointienergiaa nyt suollettava (tämän blogin lisäksi), joten ajattelin ottaa käteeni kasan vanhoja lehtiä ja sakset ja tehdä oman unelmatauluni. Olen sen verran visuaalinen ihminen, että tykkään pukea unelmiani kuvien muotoon. Unelmatauluuni ajattelin liimata kuvia ja kenties jopa kirjoittaa sanoja. Olkoon se sitten tiedostettuna tai tiedostamattomana ohjaamassa minua elämäni valinnoissa :)

Herättikö tämä jotain ajatuksia? Tai onko teillä vinkkejä hetkessä elämiseen?

Emmi

Ps. Loppukevennyksenä Emmi 11v yleisurheilu-urallaan. Tuolloin haaveilin kenties piirimestaruuksista, joita ei kyllä koskaan saavutettu. Mutta eipä se ole paljoa painanut :)