Pikainen blogikirppis!

Kaappeihini on kertynyt tavaraa, joka on jäänyt vähemmälle käytölle syystä tai toisesta. Muuton lähestyessä laittaisin mieluusti tavaroita kiertoon ja olenkin käynyt ahkerasti kirpputorilla myymässä tavaroitani. Tällä kertaa myytävää ei ole kovinkaan paljoa ja ajattelin, että muutama juttu voisi teitäkin kiinnostaa? Käykää siis ihmeessä kurkkaamassa blogikirppistäni :)

Kirpputorit ja second hand -liikeet ovat mielestäni oikeita aarreaittoja. Tuen myös mielelläni sitä, että tavara laitetaan mieluummin kiertoon kuin vaikkapa roskiin. Yleensä myynkin tavarani edulliseen hintaan, sillä se kuuluu kirpparihenkeen. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka luulevat pyytävät kohtuuttomia käytetyistä tavaroistaan. Eikö olisi hyödyllisempää, jos ne vain pääsisivät uuteen kotiin? Tämä siis pohjustuksena sille, miksi tavaraani myyn ja yleensä kohtuulliseen hintaan :)


Aikataulu on tällä kertaa kiireinen, sillä olen menossa viikonloppuna Helsinkiin ja samalla voisin tavaroita toimittaa sinne suuntaan. Katsotaan, jos mikään ei mene kaupaksi, niin saatan pidentää myyntiaikaa ja uusiakin tavaroita varmasti muuton yhteydessä löytyy!

Muut ohjeet löytyvätkin tuolta kirpparisivulta, joten sinne vaan kurkkimaan. Sivu löytyy yläpalkista, sivupalkista sekä tästä linkistä.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa! :)

Emmi
You may also like:

Post a Comment

© Me Time. Design by MangoBlogs.