Viime viikonloppuna minulla oli kunnia edustaa kiltaani (siis ainejärjestöämme) Arkkitehtikillan vuosijuhlilla. Arkkitehtiopiskelijat ovat mukavaa porukkaa ja on aina hauska tavata uusia ihmisiä :) Olen aikaisemminkin ollut kyseisen killan vuosijuhlilla ja silloin totesin, ettei siellä ole turhan tiukkapipoista porukkaa pukeutumisen suhteen! Säästin siten kampaamomaksut ja tein itse juhlakampaukseni, jonka nimesin sotkunutturaksi.
Laitan harvemmin mustavalkokuvia blogiin, mutta tällä kertaa valotusasetukset eivät asettuneet aivan kohdalleen ja sain näistä vähän paremman näköisiä näin. Olin tuttuun tapaani myöhässä, joten kuvienkin ottamisessa tuli hoppu, enkä ehtinyt asetuksia sen tarkemmin säätää. Mielestäni näihin tuli ihan hauska tunnelma näin mustavalkoisenakin :)
Nutturan tein täysin omassa luovuudentilassani ilman ohjeita. Aluksi kiinnitin hiuksiin muutamia pidennysklipsejä (1.) tuomaan volyymia. Nuo klipsijutut ovat olleet minulla kauan, (enkä muista mistä ne alunperin tilasin) mutta aitoa hiusta ovat, joten niitä voi muotoilla raudoilla. Kiharsinkin hiukset seuraavaksi kauttaaltaan kiharruspuikolla (2.), minkä jälkeen kokosin ne ponnarille niskaan. Sivuille jäi automaattisesti muutama lyhyempi hiuskiehkura vapaaksi. Tämän jälkeen pujotin hiukset hiusvalkin (3.) reiän läpi ja piilotin valkin hiusten alle kiinnittämällä satunnaisia hiuskiehkuroita pinneillä (4.) ympäriinsä... Tämä oli siis se luova vaihe ;) Lopulta lisäsin vielä pienen koristeen (5.) peittämään nutturan ruminta kohtaa, heh. Koriste on ostettu aikoja sitten Glitteristä, valkki muistaakseni ihan H&M:ltä.
Samalla tekniikalla saisi varmasti tehtyä vähän siloitellummankin nutturan, jos siloittaisi jotaisen suortuvan ennen kuin kiinnittää sen pinnillä ja osaa asetella ne vähän kauniimmin kuin minä. Nyt hiukset jäivät karheiksi, mikä tuo vähän "sotkuisuutta" nutturaan. Tosin se oli tällä kertaa tarkoituskin :)
Meikkini oli aikalailla sama kuin täällä esittelemäni, hieman tummemmilla rajauksilla vain. Asu taas oli sama kuin Ranskan vuosijuhlilla (klik), joka kemuihin en sentään ole uutta iltapukua ostamassa! Tosin nyt on taas mekkokuume päällä, sillä oman kiltamme vuosijuhlat lähestyvät...
Itse juhlat olivat superhauskat ja ilta jatkui myöhään (tai aikaiseen...). Dieettini tosin hieman kärsi tästä illasta, sillä en alkanut sentään omia parsakaalejani juhliin kuljettamaan :D Sosiaaliset tapahtumat ovatkin aina pahin kompastuskivi dieeteillä, sillä välillä ei vain kehtaa olla syömättä! Onko jollain samaa ongelmaa? Mutta nämä juhlat olivat kyllä sen arvoiset, ja nyt on syytä taas keskittyä.
Emmi
Hyvä puoli esim. buffetruokailuissa on se, että voi valita useimmiten helposti salaattia, kalaa, perunaa yms. joista saa koottua hyvän perusruuan. Toki kiusaukset isossa buffetpöydässä ok aika isoja, mutta joskus voi ajatella juhlia vain isompina haasteina, joista selviäminen kunnialla saa itsekurin nousemaan taas uusiin sfääreihin :) T. Dieettiläinen ja fitness - kisoista haaveileva
ReplyDeleteTotta puhut! Näilläkin juhlilla ruoka oli ihan jees, mausteista perusruokaa :) Omaksi tuhokseni koitui lähinnä se juomapuoli :/ Mutta tästä taas opittiin ja tsemppiä riittää nyt entistä enemmän ;)
DeleteTodella ihana kampaus! :)
ReplyDeleteVoi kiitoksia! Omat kampaustaitoni tuntien tämä onnistui ihan hyvin :D
DeleteOnpa rennon tyylikäs kokonaisuus! Tuo kiharrinpuikko alkaa houkutella päivä päivältä enemmän, josko ne kiharat syntyisi sillä hieman helpommin kuin suoristusraudalla..
ReplyDeleteKiitoksia! Suosittelen kyllä kiharrinpuikkoa, sillä itse en onnistu ikinä suoristusraudalla (pitäisi kai ostaa parempi rauta...). Nyt olisi haaveissa paksumpi puikko, jolla saisi loihdittua laineita ja suurempia kiharoita hiuksiin :)
DeleteMenittekö juhlapaikalle kävellen? :D Vähän typerä kysymys, mutta olen miettinyt sitä, kun tänä vuonna olisi minunkin tarkoitus osallistua tty:n vuosijuhlaan poikaystäväni avecina ensi talvena ja asumme hervannassa, joten luonnollisesti kävelisimme kun niin lyhyt matka... Mutta tuntuu tyhmältä lähteä tarpomaan talvella iltapuku päällä! Mutta myös tuntuisi tyhmältä mennä esim taksilla tollasta matkaa!
ReplyDeleteKaikkea sitä tuleekin pohdittua! :D Mutta upea kampaus tuo, itsekin olen ajatellut samantyylistä, lisänä sivuille letit, jotka menevät nutturaan takaa. Ja kaunis mekko!
Moikka! Ei ollenkaan tyhmä kysymys :) Ensinnäkin nämä olivat ensimmäiset TTY:n vuosijuhlat Hervannassa, joten todennnäköisesti juhlat ovat kuitenkin keskustassa. Menimme tällä kertaa koululle poikaystävän autolla (joka jäi koululle), mutta olisin voinut kävelläkin, jos ulkona ei olisi satanut lunta! Otan aina erikseen ulkokengät jalkaan, korkkarit sitten vasta juhlapaikalla :) Keskustaan olemme yleensä menneet bussilla/ottaneet taksin.
DeleteKiitoksia kovasti ja sinunkin kampauksestasi tulee varmasti upea! :)
Olen onneksi harvemmin dieetillä, joten voin kyllä mussuttaa herkkuja hyvällä omallatunnolla! ;)
ReplyDeleteOlen sitä mieltä, että nämä mustavalkokuvat on just jees, ne huokuu vanhanajan tunnelmaa. :)
Hih, sinä onnekas ;) Ei vaan, ihan oma päätöshän tämä on, joten en valita!
DeleteJa kiva, että mustavalkokuvatkin kelpaavat :)
Vau, ompa kaunis kampaus! Omat hiustenlaittotaitoni rajoittuvat lähinnä letittämiseen, jonka senki joskus onnistun tyrimään ,haha! :D Mutta harjoitusta harjoitusta, sitä minä oikeastaan tarvitsen.
ReplyDeleteHeh, no tämäkin oli enemmän tuurilla kuin taidolla kasattu ;) Harjoitus kannattaa aina, eikä omia hiuksiaan kannata pelätä! Harvemmin niitä niin karseaan kuntoon saa, että kaikki olisi pilalla :)
Delete