Vuoden treenikuulumiset

En ole tänne vähään aikaan kirjoitellut treenikuulumisia, mutta haluan jakaa muutaman ajatuksen kuluneen vuoden treeneistä. Saatte samalla muutaman faktan liikuntahistoriastani ja kuinka ne ovat muuttuneet tämän vuoden aikana :) 


Olen liikkunut niin pitkään kuin muistan ja ensimmäiset kunnon urheiluharrastukseni (temppukoulujen ja jalkapalloleirien jälkeen) oli yleisurheilu, jonka parissa vierähtikin useampi vuosi sekä urheillessa että myöhemmin ohjaajana. Kun yleisurheilu ei enää jossain vaiheessa napannut, vaihdoin itsepuolustuslajeihin, taekwondoon ja myöhemmin karateen yliopistossa. Pienenä detaljina kerrottakoon, että minulla on jopa yksi SM-mitali taekwondosta ;)

Kun muut lajit jäivät, minusta tuli aikamoinen jumppapirkko, toisin sanoen viihdyin ryhmäliikuntatunneilla. Olin aikamoinen himoliikkuja ja minulle oli täysin normaalia käydä lähes joka päivä jumpassa ja siihen päälle vielä lenkkeillä ja talvisin hiihtää. Vaikka sain paljon aerobista liikuntaa, oli lihaskuntoni aika olematon. Käytännössä lihaskuntotreenini oli BodyPump ja kuvittelin olevani vahva, kun vedän järjettömän pitkiä sarjoja kuitenkin suhteellisen kevyillä painoilla. 


Havahduin asiaan, kun kävin kehonkoostumusmittauksessa viime tammikuussa. Vaikka painoin tuolloin omassa mittakaavassani vähän, rasvaprosenttini oli silti korkea. Toisin sanoen olin laihaläski, eli hoikka, mutta lihaksiton. Tämä oli tietysti järkytys minulle, sillä liikuin valtavia määriä ja olin aina ollut urheilullinen. Lopulta tajusin, ettei BodyPump riitä lihaskuntotreeniksi ja ohjeeksi sain yksinkertaisesti "isommat painot".

Tässä vaiheessa haluan sanoa, ettei kaikkien todellakaan tarvitse tavoitella lihaksia tai lihaksikasta vartaloa. Tärkeintä on olla on itse sinut vartalonsa kanssa :) Itse olin aina tavoitellut vähän urheilullisempaa vartalomallia, mutta olin tähdännyt siihen ihan väärillä keinoilla - itse asiassa kuihdutin vain lihaksiani järjettömällä määrällä aerobista liikuntaa. 


Aloitin siis enemmän käymään salilla ja jätin jumpat sikseen. Ranskassa se oli helppoa, sillä kävin parilla ryhmäliikuntatunnilla ja ne olivat aivan hirveitä omaan makuuni… Alussa kehitys oli nopeaa ja se motivoi entisestään jatkamaan. Kropassakin tapahtui muutoksia ja aloin jopa hahmottamaan hauistani ;) Jos haluatte muokata kehoanne, niin kuntosali on kyllä siihen oman kokemukseni mukaan nopein keino. Tietenkin edellyttäen, että harjoitteluun sitoutuu, eikä pelkää suuria painoja. 

Syksyn tullen kehitykseni kuitenkin tyssäsi kuin seinään ja kuntosalille lähteminen ei ollutkaan enää mielekästä. Hain motivaatiota uudesta lajista, cross trainingista, ja hetken aikaa olinkin innoissani kaikesta uudesta, mukavista ohjaajista ja urheilun sosiaalisestakin ulottuvuudesta. Kunnes nekin treenit tökkivät. Muutaman kerran pelkäsin nukahtavani kesken treenien, sillä väsytti vaan niin kamalasti. Olin pitkään kipeänä ja minulla epäiltiin ylikuntoa, joten sain parin viikon treenikiellon, joka lopulta venyi kuukaudeksi… Mutta tämä lepoaika oli varmasti arvokkainta, mitä pystyin keholleni tuossa vaiheessa antamaan.

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka tekee asioita joko täysillä tai ei ollenkaan. Tänä syksynä olen ensimmäistä kertaa opetellut ottamaan välillä vähän rennommin. Ovathan urheilutottumukseni muuttuneet kuluvana vuonna todella paljon ja voi olla, että kroppani ei ihan pysynyt mukana tässä muutoksessa. Tästä eteenpäin yritän liikkua vähän maltillisemmin ja muistaa myös ne lepopäivät :)


Mutta vihdoin viime vuoden HeiaHeia-statistiikkaan! Oli juhlava hetki, kun tajusin käyneen kuntosalillä tänä vuonna sata kertaa :) Ei tuo kaikki työ voi olla täysin hukkaan heitettyä, vaikka kuukauteen en tosiaan tehnyt yhtään mitään. Venyttely nyt hieman hämää tuossa tilastossa, sillä sehän ei varsinaisesti urheilua ole (mutta tärkeää kehonhuoltoa kylläkin). Juosta jaksoin vielä keväällä, mutta kesän jälkeen se jäi täysin. Osittain sen takia, että polveni ei oikein tykkään juoksusta sen jälkeen kun yritin itsepäisesti harjoitella puolimaratonia varten ja hommasin siihen samalla vähän pidempiaikaisen vaivan rasittamalla sitä liikaa. Ei näin!

Kokonaisuudessaan olen urheillut tähän mennessä 314 treeniä ja 306 tuntia. Suhteutettuna vuoden päiviin ja kuukauden urheilukieltoon tuohon lukuun ei paljoa lepopäiviä jää. Nyt tiedän, ettei tuollaiset liikuntamäärät sovi minulla ja tarkoitus olisi ensi vuonna keskittyä siihen oman tasapainon löytämiseen! Ei liikaa, ei liian vähän, vaan juuri minulle sopivasti.


Loppukevennyksenä vielä vilkaisu tämän jutun kuviin eli uusin treenikamppeisiini. Kävin ostamassa loman kunniaksi pari uutta treenivaatetta Gina Tricotista. Vaikka ultimatelempparini treenivaatteiden saralla on Nike, olen viime aikoina käyttänyt myös ketjuvaateliikkeiden yhä kasvavia treenivaatevalikoimia. Jotenkin hassua, että kaikilla vaateketjuilla pitää nykyään olla myös urheilumallisto? Kai se kertoo jotain tästä vellovasta fitnesstrendistä ;) Joka tapauksessa minulta puuttui pitkähihainen treenipaita ja löysin Ginasta tossuihini sopivan paidan. Samalla mukaan tarttuivat myös "work out" -leggarit sekä urheilutoppi.

Jos jotain haluan teidän oppivan omista virheistäni, niin olkoon se se tasapaino ja "kaikki minulle heti" -ajattelun välttäminen. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, niin kohtuus on kaikki kaikessa :)

Emmi
You may also like:

9 comments

  1. Höh pöh ! Säkin sait noi ihanat work out-juoksuhousut ! :D ne on loppuunmyyty täältä Helsingin suunnalta....

    - yks joka olis halunnu myös leggarit :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvaa vaan, metsästinkö noita itsekin! Itse asiassa sain koko Tampereen viimeiset kappaleet, jotka ovat kokoa XL :D Naureskelinkin itsekseni, että yläosa on kokoa XS ja alaosa kokoa XL... Mutta yllättävän sopivat nuokin ovat, vähän ehkä roikkuvat jalassa, mutta kavennan itse tarvittaessa ;)

      Delete
  2. Ei liity aiheeseen, mutta miten saat nuo kuvat noin, että kun niitä klikkaa niin ei menee mihinkään esim, flickriin vaan tuollaiseen ikkunaan? Voitko millään auttaa tietämätöntä…:(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lataan kuvat suoraan koneelta Bloggeriin eli en käytä mitään netin kuvapalvelua :) Olen kyllä miettinyt sellaisen käyttöönottoa, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi... Kerro, jos tarvitset vielä tarkempia ohjeita!

      Delete
  3. Millä salilla olet käynyt jumppaamassa? Entäs crosfittailemassa? Crossfitin aloittamista pohdin itsekkin, mutta mille salille... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Käyn Tampereella Polte-nimisessä paikassa sekä salilla että cross training -tunneilla. Verrattuna pelkkään Crossfit-saliin Poltteella on monipuolisemmat tunnit, sillä löytyy niin kahvakuulaa, joogaa kuin eri tasoisia cross training -tuntejakin (ja halutessaan kamppailuakin). Käsittääkseni Helsingissä hyvin saman tyylinen sali on Vetosali.

      Lisäksi meillä on yliopistolla tosi hyvä uusi kuntosali, jossa käyn aina, kun en jaksa Poltteelle lähteä! :)

      Delete
    2. Niin ja jumppaamassa kävin tosiaan GoGo:lla, mutta nykyään käyn vain silloin tällöin koulun ryhmäliikuntatunneilla noiden Poltteen tuntien lisäksi :)

      Delete
  4. Vau, ihailen aktiivisuuttasi, vaikka välipäiviä kyllä tosiaan tarvitaan! :) Itselläni on kiireisen syksyn takia jäänyt liikunnat ihan minimiin ja se ärsyttää kyllä suunnattomasti! Olo on ollut vetämätön ja niitä kunnon treenin jälkeisiä eneergiaboosteja on kyllä ollut ikävä.. Toivottavasti keväällä kerkeäisin liikkumaan enemmän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Lili! Noita kiireisempiä kausia sattuu jokaiselle, eikä siitä liikkumisesta kannata ottaa lisästressiä :) Oikein kiireisinä aikoina teen itselleni "liikuntasuunnitelman" eli merkkailen tunteja jo valmiiksi kalenteriin etukäteen, niin silloin niille löytyy aikaa ja tulee helpommin lähdettyä :) Sopivissa määrin liikunta tosiaan antaa energiaa arkeen, joten toivotaan, että kevääsi on vähemmän kiireinen!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.