My year 2013

Vuosi 2013 on ollut hyvin tapahtumarikas, suurilta osin vaihto-opintojeni ansiosta. Opin paljon uutta niin itsestäni kuin ympäröivästä maailmastakin, koin iloja ja suruja, onnistumisia ja pettymyksia, naurua ja itkua. Siinä lomassa syntyi myös tämä pikkuinen blogi, mistä on tullut tärkeä harrastus :) Uuden vuoden kunniaksi lyhyt katsaus vielä vuoteen 2013. Kuvia on aikamoinen kasa, mutta toivottavasti pysytte matkassa mukana! <3


Suomesta lähtiessäni tammikuussa paukkuivat vielä pakkaset, toisin kuin nyt. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo Alpeilla ihmettelemässä ympärillä kohoavia lumihuippuja. Tuntuu todella oudolta, että vaihto-opintojen alusta on vasta vuosi aikaa! 


Helmikuu oli todella rankkaa aikaa skumpasta ja mansikoista päätellen. Tässä vaiheessa koulua oli aika vähän ja päätin ottaa vaihtoajasta ilon irti matkustelemalla. Tapasin Sveitsissä opiskelevan ystäväni Milanossa ja loppukuusta vietin paikallista talvilomaa kiertelemällä Toulousessa, Bordeauxissa ja Carcassonnessa. Rankkaa aikaa, tosiaan...


Maaliskuussa sain poikaystäväni vierailulle Ranskaan ja teimme yhdessä reissun Pariisiin. Osallistuimme myös kouluni vuosijuhlagaalaan, joka hieman poikkesi Suomen vastaavista, mutta oli erittäin hauska kokemus! Poikaystävän lähtiessä takaisin Suomeen minulla alkoi olla jo vähän enemmän tekemistä koulun kanssa, vaikkakin viimeiset kurssit alkoivat vasta huhtikuussa.


Huhtikuussa keskityttiin kouluun, kunnes koitti kevätloma (Ranskassa kun näitä lomia riittää), jolloin suuntasin ystäväni luo Zürichiin. Korkkasimme teekkariwapun perinteikkäillä mansikkamargaritoilla ja treffasimme eri puolilla maailmaa viipottavia kavereitamme Skypen välityksellä. Ehdimme myös käymään Lausannessa ja Genevessä ennen kuin oli taas palattava sorvin ääreen. Kevät oli Keski-Euroopassa surkein pitkiin aikoihin, mutta onneksi näihin kuviin tallentuin muutama harva aurinkoinen päivä ja mieleen jäi erityisesti tyyni järvimaisema ja hiljaisuus höystettynä kaukana kohoavilla vuoren huipuilla. Ai että.


Toukokuussa alkoi jo koti-ikävä hieman kaihertamaan, sillä koko kuukausi meni kouluhommien parissa touhuten. Onneksi välillä ehti sentään kiipeämään Bastillelle ihastelemaan kaupunki- ja vuoristomaisemaa :) Kuun lopussa matkustin Suomeen siskoni ylioppilasjuhliin ja hieman kadehdin Suomen uskomatonta hellettä, sillä Ranskassa satoi samaan aikaan vettä. Onneksi ne helteet saapuivat kesäkuun alussa vihdoin Grenobleen ja sitten hikoiltiinkin ja kunnolla!


Kesäkuussa tosiaan hikoiltiin sekä lämpötilan että viimeisten kouluhommien puolesta. Ranskassa koulu loppui vasta kesäkuun loppupuolella ja sen jälkeen jäin vielä lomailemaan siskoni kanssa Kaakkois-Ranskaan. Kävimme ihanissa paikoissa, kuten Lyonissa, Annecyssa ja Aix-les-Bainsissa ja sää oli tosiaan kesäinen ja aurinkoinen. Melkein itku tuli, kun näitä kesäkuvia selailin! Mites tuo rusketus, saisiko sen takaisin?

Juhannukseksi hyvästelin Ranska-kaverit ja -maisemat ja palasin Suomeen. Olo oli haikea, mutta samalla tyyni.


Heinäkuussa vietin ensimmäistä kesälomaani noin viiteen vuoteen ja nautin kunnolla kesästä. Kävimme mm. kesähäissä ja Kotkan meripäivillä kiertelemässä. Samalla tein kämpässäni suursiivousta ja myin kirpputorilla suuren kasan vaatteita. Vaatekaappi ja mieli kevenivät huomattavasti!


Elokuussa oli vielä kesä ja lomaa, vaikka katseet oli jo suunnattava alkavaan kouluvuoteen sekä uuteen työpaikkaan, jossa aloitin elokuun puolivälissä. Nautin Suomen kesästä ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin (sitä se ulkomailla asuminen teettää) ja vierailin mm. Naantalissa, joka on mahtava kesäkaupunki. Myös jokunen kaunis auringonlasku tuli fiilisteltyä mökin rannassa.


Syyskuussa palattiin kunnolla arkeen ja vaativien kurssien pariin, urheiltiin innokkaasti ja pidettiin rapujuhlia. Tässä vaiheessa vielä riitti valoa ja Suomeen tuli uskomattoman kaunis ruska! Harmittaa näin jälkikäteen, ettei sitä tullut kuvattua sen enempää.


Lokakuussa matkustin Kiinaan vanhempieni luo ja reissussa riitti nähtävää. Innostuin leopardikuosista ja löysin viimein etsimäni housut. Muuten pukeuduin lämpimästi ja mukavasti, ja kuvausintokin alkoi olla nollissa vähentyvän valon vuoksi. Välillä mietin koko blogin lopettamista, mutta lopulta päätin olla stressaamatta asiasta ja tehdä tätä enemmän fiilispohjalta :)


Marraskuu oli aika synkkää aikaa ja stressasin koulujutuista vähän liikaakin. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna sekin tuntuu aivan turhalta, sillä hyvin ne sujuivat omalla painollaan. Onneksi sain pari kisua kylään päiviäni piristämään arkeani. Kissateemat näköjään vallitsivat edelleen pukeutumisessakin... Kuun lopussa kävimme poikaystävän kanssa Helsingissä ja koulustressikin alkoi helpottamaan. Valoa tunnelin päässä, vihdoin!


Joulukuu on ollut viimeisten opiskeluhommien jälkeen rentoa palautumisaikaa, joulufiilistelyä ja läheisten seurasta nauttimista. Nyt alkaa pikkuhiljaa olla semmoinen olo, että (niin fyysiset kuin henkisetkin) energiavarastot ovat täynnä ja olen valmis ensi vuoden haasteisiin!

Sellainen oli minun vuoteni 2013. 

Emmi
You may also like:

16 comments

  1. Ihana postaus <3 Sinulla on ollut huikea vuosi! Ulkomailla asuminen on taas omanakin ihan hysteerisenä haaveena melkein, voiiii että miten paljon se antaa ja ottaa, ja siksikin juuri antaa. Onnekas sinä :) Niin, niin kauniita kuvia, voin oikein aistia sinun vuoden tunnelmia. Upeaa, kuplivaa ja reissaavaa uuttakin vuotta sulle Emmi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia ihana Ninnu! Ulkomailla asuminen tosiaan teki tästä vuodesta hyvin erilaisen ja haastavankin, mutta juuri sen vuoksi hyvin antoisan :) Sitä samaa myös sinulle! <3

      Delete
  2. Tosi kiva postaus ja upeita kuvia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :)

      Delete
  3. Aivan mielettömän ihania kuvia, ei ollut yhtään liikaa, vaan päinvastoin olisi jaksanut katsella vielä lisääkin! Hyvää Uutta Vuotta sinne! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla Roosa! Mahtavaa alkavaa vuotta sinullekin :)

      Delete
  4. Taas nousi matkakuume! :D

    Ihanaa uutta vuotta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pahoittelen! :D Kiitos ja sitä samaa :)

      Delete
  5. Voi mikä mahtava matkailuvuosi sulla onkaan ollut ja tosi kivoja kuvia! Tätä lukiessa tuli ihan mieletön matkakuume ja hinku lähteä Keski-Eurooppaan! :) Täytyy laittaa noi Alpit ym. jonnekin to-do listalle asap!

    Hyvää uutta vuotta vielä tätäkin kautta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kersti! Keski-Euroopassa kyllä riittää nähtävää ja joka kaupungista melkein löytää jotain uutta ja ihmeellistä :) Olen kyllä onnekas, kun noinkin paljon pääsin matkustamaan!

      Kiitos ja samoin vielä kerran! :)

      Delete
  6. Olen seurannut sun blogia jo muutaman kuukauden ja pakko sanoa, että blogisi on ihan mahtava! :) keep up the good work ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kauniista kommentistasi ja päivän piristyksestä! Ihana kuulla, että viihdyt :)

      Delete
  7. Jestat miten hyvä bruna sulla on ollut! :D Sattuispa itellekkin edes muuuuutama aurinkoinen vapaapäivä ens kesänä ;) Ja hei, miten musta tuntuu että luin vasta JUST että tulit vaihdosta kotiin ja siitä on jo puoli vuotta - huh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, minulla oli tuuria, sillä pari viimeistä (loma)viikkoa Ranskassa olivat hyvin aurinkoisia :) Toivotaan, että kesä on aurinkoinen! Ja älä muuta sano, itsekin mietin, mihin tämä puoli vuotta on oikein hurahtanut...

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.