Ensinnäkin Kiina on puhelinkrääsän luvattu maa. Sieltä löytää ihan kaikkea kaikkiin malleihin liittyvää krääsää, kuten suojakalvoja, kuoria, kuulokkeita, erilaisia koristeita jnejne. Olen aina ostanut parit suojakalvot varastoon, sillä siellä ne maksavat noin euron. Vaihdoin taas uuden vanhan kalvon tilalle ja olen aika ylpeä, kuinka hienosti sen (kerrankin) puhelimen pintaan sain läntättyä ;)
Kuorista nuo kiinalaishenkiset tinkasin markkinoilta noin kolme euroa kappale. Mustat kuoret ostin jostain pikkuputiikista ja nuo leo-kuoret (!) löysin Bershkasta. Eipä nekään paljoa maksaneet. Täytyy silti ylistää noiden markkinoilta löytyneiden kuorien laatua, ne ovat ihan huiput. Mitkään kuoret eivät ole istuneet puhelimeeni yhtä hyvin ja niissä on lisäksi esimerkiksi "suojaläpät" puhelimen sivussa olevien reikien suojaksi.
Vaateostokset jäivät hieman köyhiksi, mutta ostin sentään kolme paitaa Shanghain Forever21:sta. Se liike oli muuten vaatimattomasti nelikerroksisen tavaratalon kokoinen. Löysin pari 100% pellavaa olevaa teepaitaa (mustan ja valkoisen, yllätysyllätys) ja lisäksi tuon jännän raitapaidan, jossa oli jotain minuun vetoavaa.
Näiden lisäksi ostin yhden bleiserin (hups), jonka unohdin kuvata. Eiköhän se täällä vielä näy! Perusvaatteiden sijaan hamstrasin jonkin verran urheiluvaatteita. Vanhempieni asuinalueen lähelle oli avattu uusi Decathlon-niminen urheilukauppa, mistä saa kaikkea urheilutarviketta aina polkupyöristä vaellusvaatteisiin. Hauska sattuma, sillä ketju on ranskalainen ja tutustuin siihen Ranskassa asuessani. Valikoimasta löytyy myös edullisia urheiluvaatteita, jotka olivat Kiinassa vieläkin edullisempia. Esimerkiksi kuvassa näkyvät topit kustansivat normaalisti kymmenen euroa, mutta toisen sain vielä puoleen hintaan :) Sukat olivat euron pari, joten tottakai niitä piti saada kaikkiin vaatteisiin mätsäävissä sävyissä.
Kuvassa näkyvät salihanskat löysin myös samaisesta liikkeestä ja ostin niitä jopa kaksin kappalein! Olivat nimittäin niin mukavat kädessä ja noista sormenväleistä sojottavilla nauhoilla saa vedettyä hanskat kätevästi pois kädestä ilman, että ne menevät väärin päin :) Kenkiin mätsätty paita sen sijaan löytyi Forever21:sta.
Leopardihuivi vilkkuikin jo jossain asukuvassa, se oli huippuostos! Samoin kuin nuo vuorelliset nahkahanskat talveksi, jotka taisin tingata kuuteen euroon. Pakko hehkuttaa samaan syssyyn toisiakin nahkahanskoja, jotka ostin ihan Suomesta. Kävimme siskoni kanssa sattumalta eräässä outlet-myymälässä, missä nämä karvavartiset kaunokaiset maksoivat vain seitsemän euroa. Eipähän ranteita palele :)
Helmiä, helmiä, helmiä… Kiina on helmikorujen aarreaitta ja siellä kannattaa teettää mieluisensa korut. Hamstrasin hieman käsi- ja korvakoruja ja näitä toin myös tuliaisena kavereille :) Magneettilukot ovat käteviä, sillä en saa kömpelönä itse lukkoja kiinni omaan ranteeseeni, heh. Ostin myös parin "kultaisia" korvakoruja, sillä edelliset Kiina-versioni ovat pysyneet jo vuoden hyvänä.
Viimeisenä vielä jotain kätevää: ostin tällaisen matkasetin kosmetiikkapurnukoille. Se ei montaa euroa maksanut, mutta säästää paljon painoa matkatavaroissani. Esimerkiksi silmämeikinpoistoaineeni on kätevässä puolen litran pönikässä, jota ei aina joka paikkaan jaksa raahata… Nämä tulivat pienessä muovipussukassa, jossa niitä säilytänkin "äkkilähtöjen" varalta.
Sellaista pientä, mutta hyödyllistä :) Näiden lisäksi ostin vielä jotain sälää, tuliaisia jne. Matkabudjettia jäi vielä ylikin, mutten koe järkeväksi "väkisin shoppailla", jos ei löydy mitään mieleistä. Löytyikö näistä mielestänne mitään kivaa?
Emmi
oi että mitä ihania ostoksia!! :) Nuo niken lenkkarit on superkivat!
ReplyDeleteKiitoksia! Niken lenkkarit ovat kyllä olleet huippuostos, sopivat jalkaani kuin nakutettu :)
DeleteTodella kauniit nuo nahkahanskat! Reissussa tulee ainakin itselläni ostettua paljon helpommin kaikenlaista. Fiksua siis oikeasti jättää ostamatta, jos todella mieluisia juttuja ei tule vastaan. :)
ReplyDeleteItsekin ihastuin niihin kovin! Ja se on totta, usein reissussa shoppailu voi lähteä vähän käsistä ;) Ehkä ihan hyvä vaan, ettei tuolla ollut hirveästi houkuttimia!
DeleteTosi kivoja kaikki! :)
ReplyDeleteKiitoksia jälleen, Erika! :)
DeleteKivoja ostoksia oot kyllä löytäny! Ja nätti oooot! Käyhän toki tsekkaamassa minunki vasta aloitettu blogi ja lukijaksikin saa liittyä, mikäli kiinnostuit, kiitos. <3
ReplyDeletehttp://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/
Kiva kuulla, Essi! Tulen toki vastavierailulle blogiisi :)
Delete