I have a light!

Yksinkertainen piristys synkkään talveen on tietenkin valo. Tänään heräsin poikkeuksellisesti auringonpaisteeseen, mutten puhu pelkästään siitä. Minulla on nimittäin salainen ase synkkyyteen: kirkasvalolamppu! Monet eivät ehkä usko kirkasvalolampun piristävään vaikutukseen, mutta itseäni se on ainakin auttanut huomattamasti heräämään aamuisin. Tänään minulla oli kerrankin vapaa-aikaa (mitä se sellainen on?), joten testasin myös valokuvausta kirkasvalolampun kanssa. Ja kas vain, kyllä sillä vähän valoisempia kuvia saa sisätiloissa aikaan.


Kaunein valo on ehdottomasti luonnonvalo, mutta aina sitä ei ole saatavissa, vaikka kuinka toivoisi. Kirkasvalolampun valoa voi verrata vähän salamaan - eihän se kaunista ole, mutta kuitenkin parempi kuin esimerkiksi hehkulamppu. Näissä kuvissa on mukana myös luonnonvaloa, joten ne ovat mielestäni vielä suhteellisen luonnollisia. Kirkasvalolampun valo tulee takaani ja heijastaa vielä peilin kautta, joten liialta salamaefektiltä vältytään.


Alla vielä vilkaisu kotoiluasuuni. Raitamekko on lämmintä neuletta, mutta pituus on jo liian lyhyt kodin ulkopuolella käytettäväksi. Sukkahousut ovat valmiina päällä illan menoja varten, jolloin vaihdan hieman siistimpiin vaatteisiin. Myös meikin tein jo valmiiksi iltaa varten, yleensä en hengaile kotona näin tälläytyneenä… Näyttääpä muuten hiukseni harmaalta, mutta syytän valaistusta ;) 


huivi: H&M, neulemekko: H&M, kello: Guess

Voi kuinka olenkaan nauttinut tästä "en tee mitään" -päivästä. Okei, aamulla oli pakko viimeistellä vielä yksi koulujuttu, mutta muuten olen keskittynyt kaikkeen hömppäjuttuun, kuten asun valitsemiseen, meikkaamiseen ja kynsien lakkaamiseen… Toin viime viikonlopun pikkujouluristeilyltä itselleni tuliaiseksi tuon keskimmäisen Bordeaux-nimisen Essien lakan ja se sopiikin kivasti huivin kaveriksi.


Nyt alan hipsimään pikkuhiljaa illan asuun ja korkokenkiin, joten toivottelen oikein ihanaa viikonloppua! Kokeilkaahan kirkasvalolamppua, mikäli pimeys masentaa.

Emmi
You may also like:

6 comments

  1. Ihananvärinen huivi! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, se on kyllä ihana! Vaikka onkin tuollainen budjettiversio :)

      Delete
  2. Olen varmaan outo, sillä en koe, että valon puute vaikuttaa mielialoihin millään tavalla :D Poikakaverini sen sijaan on ihan täysi vastakohta - hän hankki viime vuonna jopa sellaiset hauskat korvakuulokevalot, jotka kuulemma auttoivat ainakin vähän, placebo tai ei, en ole ihan varma. Hyvä idea kuitenkin tuo kirkasvalolampun kanssa kuvien ottaminen! Kauniita kuvia tulee :)

    Maria / Petite Living

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi sinua onnekasta! Olen myös kuullut korvavaloista, mutten ole niihin vielä sortunut :D Suomi ei ole kyllä paras paikka asua tällaiselle sääfiilistelijälle, jonka mielialat vaihtelevat yhdessä säätilan mukaan… Onneksi tänään paistaa aurinko! :)

      Delete
  3. Raidat vaan toimii joka kerta :) Multa puuttuu myös kokonaan kunnollinen, laadukas viininpunainen lakka - kerro sitten oliko tuo hyvä! Mikä vielä parempaa, kuvaa se kynsillä tänne blogiin? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se on :) Suosittelen kyllä Essien lakkoja, ne toimivat ainakin itselläni. Vielä kun muistaa alus- ja päälyslakan, niin kestävät helposti viikon! Sävykin on todella kaunis, en vain voi lakata ihastelemasta sitä omissa kynsissäni ;) Muuten varmasti kuvaisinkin, mutta kynteni ovat aika heikossa kunnossa tällä hetkellä…

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.