Hiusvinkki

Olen aika vannoutunut Redken-fani, mitä tulee hiustuotteisiin. Huomasin taas purnukoiden olevan loppumaisillaan, joten aloin selata suosikkikauppojeni Feeluniquen ja LookFantasticin valikoimaa. Redkenin hinnat Suomessa ovat pilvissä ja olenkin siirtänyt hiustuotteiden oston aika pitkälti nettikauppojen varaan. Tavallaan en tue sitä, että rahani menevät suomalaisen työvoiman tukemisen sijaan aivan muille maille, mutta ovathan nuo hintaerot nyt järkyttäviä. Eikä minulla oikeastaan ole edes luottokampaajaa, jonka toimintaa mieluummin tukisin täällä paikallisella tasolla, joten harmi sinänsä. 


Yleensä vertailen hintoja kahden edellä mainitun putiikin välillä ja päädyn edullisempaan vaihtoehtoon riippuen kampanjoista ynnä muista. Tällä kertaa halusin vinkata teille muillekin Redken-faneille, että LookFantasticilla on aika hyvä kampanja meneillään (ja tämähän ei ole maksettu mainos :)). Joka kolmannen Redkenin tuotteen saa nimittäin ilmaiseksi ja kaiken lisäksi loppusummasta saa vielä ekstra-alennuksen etusivulla pyörivillä koodeilla! Minä klikkailin koriini neljä tuotetta, joista siis yhden sain kokonaan ilmaiseksi ja lisäksi kaikista tuotteista vielä -15%. Koriin tupsahti myös jokin lahjatuote, ja vaikkei minulla kovin suuria odotuksia tuon oheistuotteen suhteen olekaan, niin yllätykset ovat aina hauskoja ;) Laskeskelin, että kokonaisuudessaan säästin noin 25 euroa, eli lähes 40% alkuperäisistä hinnoista. Olen niin tottunut opinnoissani pyörittelemään lukuja, että nykyään kaikki pitää muuttaa vähintään prosenttiluvuiksi…

Ja ne etusivun ale-koodit käyvät tietysti näiden lisäksi myös kaikkiin muihin kauneudenhoitotuotteisiin, mitä tuolta saa :)


Tuttujen Extreme-sarjan tuotteiden lisäksi tilasin testiin myös uutta Diamond Oil -sarjaa. Kokemuksista kirjoittelen sitten, kun saan tuotteet testiin!

Löytyykö muita Redkenistä innostuneita? :)

Emmi

Ps. Kiitos kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen! Niitä lukiessa tuli heti paljon parempi fiilis. Kyllä se vuorovaikutus vaan on tämän bloggaamisen suola, ja jaksan aina hämmästellä sitä, miten symppiksiä lukijoita täältä löytyy. Thanks again, you made my day! <3
You may also like:

6 comments

  1. Eihhh :D Tilasin just muutama tunti sitten Feeluniquelta 2 Redkeniä ja yhden Lanzan hiustuotteen. Yritin muistaa LookFantasticin nimeä vertaillakseni noita kahta, mutta ei tullut mieleen - ihan tavallista varmaan kun on valvonu 6 yötä, ettei ihan kaikkea enää muista :D No, meni nyt alekoodit ja ekstratuotteet ohi suun, mutta ehkä sitte ens kerralla! Itse kans tilaan kaikki shampoot yms noista paikoista, koska Suomen hinnat tommosesta käyttötavarasta on vaan aika huimat. Nyt sitten odotellaan pakettia saapuvaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, ei voi olla totta! Onneksi noissa hintaluokissa erot eivät ole enää suuria :) Suomen hintoihin verrattuna nuo Feeluniquen normaalit hinnat ovat niin huokeita, ettei noissa enää hirveästi menetä. Se huono puoli noissa vaan on, että toimitusajat ovat yleensä aika pitkiä :/

      Minä kun luulin, että minulla on univelkaa! Sinulla taitaa olla vielä pahempi tilanne päällä, joten yritähän saada univarastoja ladattua :)

      Delete
    2. Laskin nyt myöhemmin mikä olisi ollut erotus ja itse asiassa hinnallisesti pääsin halvemmalla, mutta toki olisin saanut muutamalla eurolla sen kolmannen redkenin :) Onneksi säästöä tuli jo huimasti, kun ylipäätään tilasi tuolta!

      Sori, ilmaisin itseeni vähän epäselvästi: siis tein juuri viikon yövuorot töissä eli olen kyllä nukkunut päivällä, mutta jonkin verran tuossa menee silti pääkoppa sekaisin :)) eli ei hätää!! <3

      Delete
    3. Jeps, ei niillä muutamilla euroilla enää ole väliä, kun vertaa Suomen hintoihin. Aivan, en sitä ihan kirjaimellisesti ottanutkaan, sillä tuskin ihminen ihan kuutta yötä pystyy valvomaan sekoamatta :D Huh, onneksi olet vielä elävien kirjoissa ;)

      Delete
  2. Redkenin tuotteet on kyllä ihania, vaikka Suomesta ostettuna melkoisen hintavia ovatkin! Erityisesti All Sotf-sarjan Heavy Cream on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista hoitotuotteista. <3

    Ja mitä tulee edelliseen postaukseesi niin saman tyylisten ongelmien kanssa painitaan täälläkin. Yhdyn kyllä kaikkiin kommentoijiin siinä, että mieluummin pari laadukasta postausta harvemmin kuin väkisellä väännettyjä juttuja joka päivä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. All soft -sarja on kokonaisuudessaan mahtava! Minulla vaan on niin "liukas" hiuslaatu, että noiden extra-hoitojen jälkeen hiukset kulkevat varmasti päätä myöten :D Mutta ovat kyllä ihanan pehmeät!

      Ihana kuulla, että olet samaa mieltä :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.