The magic of the orange box

Muut fiilistelevät varmasti aivan erilaisia kenkälaatikoita, mutta minulle oranssi on ykkönen. En tiedä, mikä kumma vetovoima Niken kengissä on mutta jaksan aina vain haaveilla uudesta parista... Ei sillä, onhan näille treenikengille myös käyttöä! Moni muu kenkäpari pölyttyy hyllyllä sillä välin, kun nämä kulkevat mukana treenikassissa lähes päivittäin.


Mutta mitäpä boksista paljastuu? Tällä kertaa valintani osui Nike Free TR Fit 3 -mallisiin popoihin uskomattoman suloisella leopardikuvioinnilla! Ihastumisesta näihin kenkiin voin syyttää WTD-blogin Nataa, jonka jalasta nämä alun perin bongasin, hieman eri sävyisinä tosin. Natan blogista on muuten yhteisen harrastuksen myötä tullut yksi lemppari treeniblogeistani, vaikka tyylimme muuten aika erilaisia ovatkin :) Myöhemmin ihastelin näitä tietysti myös P.S. I love fashionin Lindan jaloissa. On tämä blogimaailman petollinen!

Sain kengät lopulta todella hyvään hintaan, sillä Stadiumilla oli tuolloin kaikki nettikaupan tuotteet -25%. Nyt nämä taitavat olla jo loppuunmyydyt, joten olin kerrankin liikkeellä oikeaan aikaan. 


Tällä kertaa treenikenkien tilaaminen tuntui hieman hölmöltä, sillä joku saattaa muistaa, kuinka vähän aikaa sitten esittelin uusia treenikenkiä täällä. Nuo turkoosit ihanuudet ovat aivan huippukengät, mutta valitettavasti pikkuisen liian suuret minulle. Lesti noissa kengissä on yllättävän leveä ja minusta tuntuu, etteivät ne tue jalkaani tarpeeksi. Välillä jalkani jopa särkevät niissä... Ja tosiaan kokoero edellisiin treenikenkiini (ja näihin uusimpiin) oli vain vaivaiset puoli kokoa!

Ilmeisesti treenikenkien kohdalla se on pienestä kiinni, sillä tämä uusi malli tuntuu tukevan jalkaani täydellisesti. Pidin niitä eilen treeneissä, enkä tuntenut yhtään kipua. Välillä jopa unohdin, että minulla on kengät jalassa!

'
Kysymykseksi jää, että mitä ihmettä teen noille toisille kengille? Ajattelin ensin pitää niitä varakenkinä, mutta pidettyäni kerran täydellisesti istuvia kenkiä, ei tee enää mieli laittaa jalkaan liian suuria. Tuntuu hölmöltä ruveta myymään käytettyjä treenikenkiä... Tietysti jos joku teistä vaikka sattuisi olemaan kiinnostunut, niin minulle voi laittaa sähköpostia :) Kengät ovat kokoa 39, kun minulle se täydellinen koko tuntuu olevan 38,5 (ja muissa kengissä kokoni on 38).

Sellaista tällä kertaa, onhan tässä tullut tehtyä taas kaikenlaista hankintaa. Nyt en kyllä osta mitään ennen Kiinan matkaa. Tosin siihen on enää viikko (!), joten hirveästi uhrauksesta ei ole kyse ;)

-Emmi
You may also like:

13 comments

  1. Voit myös ottaa noi vanhat ihan arkikäyttöön, sneaker-style kun on aika POP tällä hetkellä ;) Itsellekin oransseissa bokseissa on sitä JOTAIN. Juoksen pitkää matkaa adidaksilla, sillä niiden lesti sopii mun tassulle paljon paremmin juoksemista ajatellen, mutta yksien addujen lisäksi kaapista löytyy viidet Niket eri tarkoituksiin........... :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, hyvä pointti! Minulla vaan on "arkilenkkareina" jo edelliset treenitossut, enkä usko, että näille toisille välttämättä riittäisi käyttöä. Ehkä vain yritän väkisin ottaa nämä välillä mukaan salille ;) Painojen nosteluun ne menevät, koska siinä ei niin paljoa tarvitse liikutella jalkoja.

      Minullakaan ei ole Nikejä juoksukenkinä. Olen nyt pitänyt vähän taukoa lenkkeilystä polvivaivojen takia, mutta tarvitsisin pidemmille matkoille ehdottomasti tukevammat lenkkarit! Freet eivät oikein aja sitä tarkoitusta...

      Ja VIIDET Niket, voi että <3 Ehkä en sitten olekaan mahdoton kenkärohmu tällä vaivaisella kolmen parin kokoelmallani ;)

      Delete
  2. Ihanat popot! Mulla on kans haaveissa Niket, jos Italiasta löytyis sopivat :----P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niket ovat huippuja, toivottavasti löydät omasi! Varsinkin juoksuun tarkoitetuissa kengissä pitää vaan muistaa, että malli on varmasti omalle jalalle sopiva :) Mikään ei ole inhottavampaa kuin turhat rasitusvaivat vääränlaisten kenkien takia...

      Delete
  3. I love those leopard shoes!
    http://freckledflair365.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you, Casey! I love them, too ;)

      Delete
  4. noi leot on kyllä päheet !! ja toisetkin söpön väriset :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No aijaa! Oli pakko tarttua niihin :D Treenikamoissa pitää olla väriä ;)

      Delete
  5. Mulla vaihtelee Niken kengissä tosi paljon koko mallin mukaan! Tuossa Niken Free fitneskenkä mallissa, jota nuo sinun leopardikuvioiset on, on mulla koko 36,5. Mutta sitten taas esim. Free Run 2 kengissä koko on 38 ja Lunarglide mallissa puolestaan 37,5 :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, aika hassua! Toisaalta juoksukenkiähän suositellaankin ottamaan vähän suuremmassa koossa, ettei sitten varpaat kärsi pidemmillä lenkeillä. Omat juoksutossuni taitavat olla jopa 39,5, vaikka ovatkin Adidaksen. Pitääkin muista tuo vaihtelu, ettei aina luota sokeasti siihen "omaan kokoon" :)

      Delete
  6. Nuo leokuosiset Niket ovat kyllä upeat! :D Itse myös kävin muutama päivä takaperin Oxford Streeting Nike-myymälässä hakemassa uudet juoksukengät kun edelliset unohtuivat (en ymmärrä miten!?!) Suomeen pakkauskiireessä ja -hässäkässä... Edelliset tuli kyllä ostettua Jenkeistä n. kolme vuotta sitten, joten ehkä oli aikakin jo uudelle parille :)


    Maria / Petite Living

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös vain, vähän piristettä treeniasuihin! Voi ei, kyllä nyt juoksukengät pitää olla ja onneksi apu oli lähellä ;) Ja hyvä vain, että niitäkin välillä päivitetään! Ahkerammalla kulutuksella kenkien tuki kuluu kuitenkin ajan myötä.

      Delete
  7. Heippa! Ovatko nuo toiset kengät menneet? En oo itse löytänyt mistään noit leopardeja enää, mutta nuo turkoosit kelpaisivat :)

    ReplyDelete

© Me Time. Design by MangoBlogs.