Tässäpä lupaamani seuraava osa Pekingiä, eli suuri ja mahtava Kiinan muuri. Halusin etukäteen varata Kiinan muurille mahdollisimman paljon aikaa, sillä jo matka muurille vie aikaa. Kuljimme sinne oppaamme autolla ja matka kesti 1,5-2 tuntia, vaikka matkaa oli vain 70 kilometriä. Kiinan muuria pääsee ihastelemaan useasta kohdasta, mutta itse menimme sinne suosituimman osuuden, Badalingin, kohdalta. Itselleni tuli hieman yllätyksenä, kuinka ylhäällä vuorilla muuri kulkee ja kuinka sinne on noustava joko gondolihissillä tai tuolihissillä (joista menimme jälkimmäisellä). Pääsee sinne varmasti patikoimallakin, mutta meidän kiireiseen aikatauluumme se ei tällä kertaa sopinut.
Oppaamme kertoi, että vasemmalla tie on tasaisempi ja oikealla enemmän "vaellusmaastoa". Äitini oli käynyt jo perinteisemmällä tasaisella puolella, joten valitsimme hieman haastavamman reitin. Ja huh, se olikin aika jyrkkä ajoittain! Kunnon kengät ehdottomasti jalkaan, mikäli tuonne haluaa. Pieneen sykkeennousuun kannattaa myös varautua...
En tiedä, näkyykö jyrkkyys kuvissa, mutta kyllä se jaloissa tuntui. Päivä oli aika harmaa, mutta sääennusteiden sateisiin verrattuna lähes positiivinen yllätys. Opaskirjasta luin, että muurille kannattaa pukeutua kerroksittain, sillä sää saattaa muuttua nopeasti. No, minulla nuo kerrokset roikkuivatkin sitten mukana, kuten kuvista huomaa... Ei tullut kylmä kiipeämisen jälkeen!
Arvatkaa muuten, sainko hankittua sitä uutta laajakulmaobjektiivia? No en! Vanhalla kittiobjektiivilla siis mentiin, eikä näissä kuvissa oikein kehumista ole. Havahduin linssin hankkimiseen hieman liian myöhään, enkä ehtinyt sitä mistään tilata. Liikkeestä ostettuna olisin saanut maksaa aikamoista lisähintaa verrattuna esim. Ebayhin, joten objektiivin valinta sitten siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Hmph.
Nuo rikkinäiset farkkuni muuten herättivät paljon huomiota muurilla. Ilmeisesti Kiinassa ei käytetä rikkinäisiä farkkuja ja ihmiset luulivat, että olen oikeasti rikkonut ne :D Oppaamme kertoi, ettei Kiinassa kouluun saa tulla rikkinäisissä housuissa tai oppilas lähetetään kotiin vaihtamaan housut. Okei, ovathan nuo reiät hieman kasvaneet käytössä ja alkavat jo olla vähän turhan suuret, myönnetään.
Yleisölle avointa osuutta on loppujen lopuksi vain muutama kilometri ja alueen ulkopuolella näyttää tältä. Muuri on kasvanut umpeen ja puskien seassa saattaa jokin polku kiemurrella. Oli hauskaa kävellä tätä hieman erilaista muuria jonkin matkaa ja samalla ihastella joka puolella avautuvaa vuoristomaisemaa. Grenoblen jälkeen vuoret tuntuvat jollain tapaa kotoisilta :) Alemmat kuvat ovat oman matkamme "päätepisteeltä", josta käännyimme takaisin. Tuo kohta oli aika huikea, sillä se oli korkealla vuoren huipulla! Reunalta ei kannata horjahtaa...
Palasimme siis samaa reittiä takaisin ja kävelimme jonkin matkaa myös tasaisempaa osaa muurista. Alas laskimme liukumäkeä! Minusta on jotenkin huvittavaa, että Kiinan muurilta pääsee laskeutumaan liukumäkeä pitkin. Liukumäessä mennään kelkalla, jossa on edessä jarru. Se siis sopii kaikille, ei vain hurjapäille :) Itse olisin kaivannut hieman kovempaa vauhtia!
Kiinan muurille kannattaa varata aikaa, varsinkin jos menee ruuhkaisemmalla sesongilla. Meillä meni reissuun tunteja, mutta ehdimme vielä illalla tutustua Sanlitun-nimiseen kaupunginosaan, jossa sijaitsee viihtyisä Village-niminen uusi ostoskeskusalue. Tuolla alueella on paljon länsimaalaisia, viihtyisiä ja siistejä kauppoja, joiden hintataso on arvatenkin korkea. Löytyipä sieltä yksi suomalaisille erityisen tuttu liikekin (kuvavihje alla ;)). Vierestä löytyy niin baarikatu, korkeita toimistotaloja kuin kiinalainen ostoskeskuskin. Kiinalaiset ostoskeskukset ovat yleensä niitä "markkinatyylisiä", joista aikaisemmin jo kerroin. Pääasiassa siis feikkiä ja huonoa laatua, mutta saattaa seasta tehdä löytöjäkin.
Villagen jälkeen menimme katsomaan Chaoyang-teatterin akrobaattishown. Se oli arvatenkin upea! Kuvaus oli kiellettyä, mutta googlettamalla varmasti löytyy :) En niinkään välitä esimerkiksi oopperasta (koska en ymmärrä musiikin päälle mitään, heh), mutta tällainen ruumiillisen kyvykkyyden taidonnäyte vetoaa kyllä minuun. Show on yhdistelmä akrobatiaa ja näyttäviä lavatehosteita. Tehosteet ovat hyvinkin kiinalaisia (kirkkaita värejä ja kuvioita jne.), eivätkä erityisemmin vetoa minuun. Minulle riittäisi vain nuo upeat voimistelijat!
Tapahtumatäytteisen päivän jälkeen maistui jälleen uni! Vielä yksi kertomus Pekingistä tulossa :)
Emmi
hihihi meillä ei siis olisi asiaa kiinalaisiin kouluhin farkkujemme kanssa ;-D
ReplyDeletemakeita kuvia ! on se oikeesti ihan hullua miten suuri tuo muuri on - ainoa ihmisen rakentama asia joka näkyy avaruuteen asti, se on kyllä jotain se :o aivan pakko päästä kyllä itsekkin näkemään muuri ennen kuolemaa !:-)
Ei taida olla, ei :D Paras oli, kun tuon liukumäen yksi työntekijä käski minun oikeasti menemään ostamaan uudet housut :D Jos nyt kuitenkin laskisin ensin alas...
DeleteJa kiitoksia! Onhan se aika hiljaiseksi vetävä rakennelma kaikessa komeudessaan :)
Jestas en oo ikinä tajunnut että toi muuri on noin jyrkkä!!:D Ja kuinka hassua että sieltä laskeudutaan liukumäellä, naurattaa tuo kuva:D Varmaan mieletön reissu ollut teillä!
ReplyDeleteOli se kyllä aika jyrkkä ajoittain, tuli itsellenikin yllätyksenä :D Ja tuo on vasta pienenpieni osa muuria, uskon, että sieltä suljetuilta alueilta löytyy hurjempiakin kohtia! Ja liukumäkin oli jotenkin surkuhupaisa näky siellä, ihan hauska silti :) Reissu oli mahtava!
DeleteHui, kun rupesi pyörryttämään jo katellessa näitä kuvia! :D
ReplyDeleteHihhii, sitten onnistuin tarkoituksessani ;)
DeleteOiih te olette käyneet taas ihan samoissa paikoissa kuin mekin! Minäkin valitsin Chaoyang Acrobaticsin paljon oopperaa mieluummin, enkä joutunut pettymään kummallakaan kerralla. Ihan huikeaa! Muurilta olet saanut upeita kuvia, ei tarvitse linssin puuttumisesta huolehtia yhtään. Me ei kävelty noin pitkälle, mutta olisi näköjään kannattanut :)
ReplyDeleteKai nyt, kun otin paljon vinkkejä sinun teksteistäsi! Suuri kiitos siitä :) Tosin esimerkiksi tuonne Villageen päädyttiin ihan vahingossa, sillä aluksi meidän piti mennä katsomaan sitä Olympia-paikkaa, mutta lopulta aikaa ei ollutkaan tarpeeksi, joten opas vei meidät tuonne. Ensi kerralla teette sitten vähän pidemmän lenkin, tosin olisi pitänyt itsekin laittaa oikein urheiluvaatteet päälle, kun hiki virtasi :)
Delete