Peking, osa 1

Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa yksi (piiiiiiiitkä) juttu Pekingistä, mutta joudun nyt kuitenkin jakamaan sitä aikataulusyistä. Ehkä teillekin on mukavampi lukea hieman pienempää pätkää kerrallaan :) Ensimmäisessä osassa kerron lähinnä ensimmäisestä päivästäni ja must-see-kohteista, toisessa osassa Kiinan muurista ja kolmannessa sitten, mitä jäljelle jää viimeiseltä päivältä.

Minulle Peking on harmaa, saasteinen, käsittämättömän suuri, likainen, mutta kiehtova. Täytyy sanoa, että pidän paljon enemmän Shanghaista, mutta Peking on Kiinan sydän. Pienelle suomalaiselle kaupungin suuruus on jotain käsittämätöntä. Kartasta bongattu "puisto" onkin suomalaisen kylän kokoinen ja metrossa yhtä pysäkinväliä ei noin vain kävelläkään, kun välimatka on monia monia kilometrejä. Matkamme kaupungin laidalta rautatieasemalle kesti autolla puolitoista tuntia ilman ruuhkaa.

Meillä oli Pekingissä oma opas, joka osoittautui hyvin käteväksi. Majoittauduimme oppaamme luona ja hänellä oli myös tila-auto, jolla välillä kuljimme metron lisäksi. Meillä oli Pekingissä aikaa alle kolme vuorokautta, joista ensimmäinen meni aikamoisessa univelkapöllyssä. Arvokkaita tunteja ei kuitenkaan voinut käyttää nukkumiseen, vaan yritimme nähdä lyhyessäkin ajassa mahdollisimman paljon :)

Ensimmäisenä päivänä lähdimme ensimmäisenä käymään Panjiayuanin torilla, josta (monen muun jutun lisäksi) olin lukenut esimerkiksi ihanan Ninnumaarian blogista. Kiitokset vain loistovinkeistä sinne! :) Torille suuntasimme mahdollisimman ensimmäisenä, koska ajattelimme siellä silloin olevan eniten tavaraa tarjolla. Kröhöm, kyllä sitä tavaraa siellä vaan näyttää riittävän niin kauan kuin se ikinä on auki... Kyseessä on "antiikki-"/kirpputori, mutta omasta mielestäni suurin osa tavarasta on samaa roinaa mitä muuallakin myydään, eikä mitenkään erityisen arvokasta. Toki joukossa oli myös oikeasti vanhaa tavaraa, mutta itse en niiden päälle niin ymmärtänytkään. Lähinnä torilta kannattaa ostaa omaan silmään kivannäköistä tavaraa, oli sillä sitten arvoa tai ei. Samoja tavaroita myydään turistipaikoissa kymmenkertaisilla hinnoilla. Tingata saa ja joutuu. Halpaakin on.

Omaksi saaliikseni sain vain kahden euron teepannun, joka oli mielestäni varsin suloinen kapistus. Nimenomaan oli, sillä rikoin sen kahvan jo ennen Suomeen pääsyä! Niin tyylistäni, osaan kyllä sählätä aina tarpeen tullen :D Toisaalta Kiina-laatu on nyt vähän mitä on. Onneksi kahva on vielä kolmessa palassa, joten voin yrittää sitä liimailla paikoilleen, heh.

Kuvista tuli mieleen, että kiinalaiset kauppiaat eivät paljoa häpeile osoittaa omaa tylsistymistään. Haukoittelu, puhelimennäpräys ja NUKKUMINEN työpaikalla on ihan ok.

Torilta lähdimme ehkäpä Pekingin kuuluisimpaan turistinähtävyyteen, Kiellettyyn kaupunkiin (Gugong) ja Taivaallisen rauhan aukiolle (Tian'an Men Guangchang). Tässä vaiheessa silmät painoivat älyttömästi ja sain oikeasti pinnistellä pysyäkseni hereillä. Myös muu seurue oli aika väsynyt, joten tyydyimme katselemaan tuota aukiota vain vierestä. Meidän piti myöhemmin palata ihmettelemään Maon mausoleumiin itse Maon ruumista, mutta valitettavasti se oli maanantaisin kiinni, buu. Varmasti näkemisen arvoinen sekin!

Tämä alla oleva kuva portista Kiellettyyn kaupunkiin on se kuva, mikä mielessäni oli etukäteen Pekingistä. Maon kuvahan siinä komeilee, kyseinen heppu kun julisti Kiinan kansantasavallaksi tämän portin päältä 1.10.1949. Siinä se nökötti edessämme. Järkytyin, kun tuosta edestä kulki todella leveä ja ruuhkainen autotie. Kuvittelin mielessäni tämän jotenkin seesteisemmäksi pyhäksi paikaksi...

Turisteja riitti, bongaan tästä kuvasta jopa yhden länsimaalaisen näköisen. Niitä kun ei loppupeleissä hirveästi Pekingissä näkynytkään. Sisällä kielletyssä kaupungissa on varmasti kaikkea kiinalaisille hienoa, kaunista, pyhää ja arvokasta. Itse en sen päälle niin ymmärtänyt - rakennuksiahan siellä oli. Olen käynyt edellisellä reissulla vastaavanlaisissa palatseissa, joten ne eivät enää saaneet kylmiäväreitä kulkemaan lävitseni. Maksulliseen osaan emme menneet ollenkaan, ehkäpä sieltä olisi löytynyt jotain aarteita...

Tässä vaiheessa yritin epätoivoisesti pysyä hereillä kofeiinilla. Kiinalainen RedBull näytti epäilyttävältä ja maistui vielä epäilyttävämmältä. Kiinassa pitää aina erikseen tilata juoma kylmänä, muuten sen saa lämpimänä. Kylmä on kuulemma huonoksi terveydelle. Lämmin ja hiilihapoton RedBull, mm...

Kielletystä kaupungista minulle ei ole juuri kuviakaan. Keskityin kuvailemaan mieluummin esimerkiksi vanhoja pyöriä. Alemman kuvan tarkoitus oli kuvata, kuinka saasteista/pölyistä ilma oli. Kävelimme tuota kujaa pitkin Kielletystä kaupungista sen pohjoispuolella olevaan Jing Shanin puistoon ja matkalla oli oikeasti hankala hengittää. Tuntui kuin kurkkuun olisin jatkuvasti tarttunut roskia...

Puistossa voi kiivetä kukkulalle, josta on näkymä sekä Kielletyn kaupungin yli että Bei Hain puistoon ja ylipäänsä Pekingin yli. Tähän väliin hauska tarina. Jo matkalla puistoon mukaamme tarttui pieni kiinalainen pies. Tarttui = rupesi seuraamaan meitä. Yritimme monta kertaa päästä eroon kiinalaisesta, esimerkiksi katoamalla naisten vessaan. Mutta ei, jostain se mies aina ilmeistyi. Aika karmivaa? Ylhäällä kukkulalla emme enää kestäneet miestä, vaan isäni meni jututtamaan miestä. Miksi seuraat meitä? Koska olen ujo. Ai ujo, miksi? En uskalla puhua teille. Miksi sitten haluat seurata meitä? Koska sinulla on niin kauniita tyttäriä! 

Näin siis Kiinassa. Kai sitä pitäisi olla otettu, mutta olen vain sitä mieltä, että kiinalaiset ovat välillä todella outoja. Vai mitä pidätte hiiviskelytaktiikasta?

Toiset tykkäävät leohousuista, toiset -korvista... Huipulla tuli lähes huomaamatta pimeä ja lähdimme kohti Wangfujing Dajie -katua, mikä on yksi Pekingin "the shopping street". Emme tosin ostoksille, vaan ruokapaikkaa etsimään. Vaikka kartalla matka puistosta ostoskadulle on lyhyt, hyppäsimme me väsyneine jalkoinemme bussiin. Bussinkin bongasimme sattumalta, kun kysyimme pysäkiltä olevalta kiinalaisnaiselta bussia ostoskadulle. 

Lopulta päädyimme ostoskadulta sivukujalla sijaitsevalle food marketille. Kuulostaa pelottavalta, mutta katu oli oikeasti niin siisti, että minäkin uskalsin syödä katukeittiöistä. Ja kaikkea siellä olikin tarjolla! Perinteiset skorpionit, madot, käärmeet ja kivekset mukaanlukien...

Hämähäkkeihin onkin hyvä lopettaa ;) Ymmärrätte varmaan, miksi en tunkenutkaan kaikkia kuvia ja juttuja tähän samaan? Eihän kukaan olisi päässyt hengissä loppuun asti. Tulossa siis vielä juttua Pekingistä, pysykää linjoilla!

Emmi