Tulen hyvin toimeen Olympuksen PEN Lite E-PL3 -kamerani kanssa, erityisesti kuvatessani 45mm/1.8 -objektiivilla. Suurin osa blogini kuvista on otettu tuolla objektiivilla ja pidän kovasti siitä, kuinka valovoimainen se on. Tosin nyt päivien pimetessä pitäisi kädessä olla jo superlinssi tarpeeksi valoisien kuvien saamiseksi...
On kuitenkin paljon tilanteita, joihin kyseinen linssi ei oikein sovi kiinteän polttovälinsä puolesta. Kiinteä polttoväli tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että linssissä ei ole zoom-kerrointa, vaan minun on siirryttävä kauemmas kohteesta, jos kohde ei meinaa mahtua kuvaan. Esimerkiksi ihmisen mahduttamiseksi kuvaan pitää olla jo useamman metrin päässä kohteessa. Arvaatte varmaan, ettei tällainen linssi ole paras mahdollinen maisemakuvaukseen?
Minulle tulee hirmuinen hinku valokuvaushankintoihin aina ennen matkoja - tottakai haluan taltioida reissusta mahdollisimman hyviä kuvia! Ostin tuon 45mm/1.8 -linssin vuosi sitten silloiselle Kiinan matkalle ja nyt haaveilen jälleen uudesta linssistä, heh, Kiinan matkalle. Olisihan se nyt vähän surkeaa, jos esimerkiksi Kiinan muurista saisi upean kokonaiskuvan sijaan otettua kuvia vain yksittäisistä kivenmurikoista! Näin kärjistettynä...
Nyt kaipaisinkin kaikkien valokuvaustaitureiden mielipidettä siitä, millainen laajakulmaobjektiivi olisi hyvä hankkia? Olympukseeni käy onneksi kaikki Micro Four Thirds -linssit, käytännössä hankintani tulee olemaan joko Panasonicin tai Olympuksen valikoimista. Onko kellään kokemusta näiden valmistajien laajakulmalinsseistä?
Selasin nopeasti Verkkokaupan valikoimaa, ja ainakin kuvassa näkyvät objektiivit voisivat ovat kelpoja vaihtoehtoja. Olympuksen 17mm/1.8 (lisätietoa) olisi valovoimaisuutensa ansiosta ykköshaaveeni, mutta sen hinta alkaa olla jo kipurajoillani. Kaksi alempaa linssiä (Olympus tämä, Panasonic tämä) sen sijaan olisivat hieman edullisempia, mutta eivät aivan yhtä valovoimaisia.
Olen kiitollinen kaikista mielipiteistä ja vinkeistä! Pahoittelen muuten, jos valokuvaussanasto ei ole aivan hallussani, toivottavasti ymmärrätte silti pointin. Ja jos jollekin termit tuntuvat vieraalta, niin ei hätää - aika jargoniahan tämä teksti on ;)
Emmi
Tosi mielenkiintoinen ja ajankohtainen postaus, maisema- ja kaupunkikuvaukseen soveltuva objektiivi on haussa täälläkin. Edellisessä reissussa menin kittiputkella, joka menetteli, mutta jostain paremmasta haaveilisin. Tuo Olympuksen 17mm/1.8 olisi kyllä upea, mutta huhheijaa tuon hinnan kanssa. Pahoittelut, ettei varsinaisia vinkkejä tästä irronnut, mutta innolla odottelen sitä mihin päädyt! :)
ReplyDeleteHyvä, että tämä aihe upposi! Kittiputki minullakin on käytössä, mutta toiseen objektiivin verrattuna kuvan laadulla on suuri ero... Olympuksen 17mm/1.8 olisi varmaankin juuri tarpeisiini sopiva, mutta tuntuuhan se hassulta maksaa siitä enemmäin kuin itse kamerasta. Toisaalta kyllähän ne objektiivit säilyvät, vaikka runkoa joskus vaihtaisikin parempaan :) Hmm, hankalia päätöksiä!
Delete