What I wore today

Minulla oli tänään uuteen työhöni liittyvää koulutusta, joten sain vihdoinkin pukea päälleni jotain muuta kuin kotiverkkarit, ihanaa! Vaikka pidänkin kovasti lökövaatteista kotioloissa, on niiden lähes jokapäiväinen käyttäminen (yhdessä urheilukamojen kanssa) käynyt jo vähän tylsäksi. On siis ihan mukavaa palata arkeen, kun on jokin "syy" miettiä vähän mitä päällensä laittaa.

Minun piti kokeilla taas oikein jalustallakin kuvaamista, mutten tietenkään löytänyt aamulla kiinnikettä, jolla kameran saa jalustaan. Osaan olla välillä hieman hajamielinen ja hukkaan tavaroita helposti. Sitten kun jokin pitäisi nopeasti löytää, sitä ei ainakaan löydy! No ei se mitään, näette vain asuani hieman pienemmissä palasissa tällä kertaa :) 


Huivi: Zara, paita: Zara, kello: MbMJ, koru: Lindex

Asun "juttu" taitaa olla tuo huivi. Muistan, kun siihen ihastuin viime kesänä ja sen ostin. Sen jälkeen tuli kausi, jolloin kyllästyin koko huiviin ja meinasin viskata sen jo kirpputorikasaankin. Onneksi en niin kuitenkaan tehnyt, sillä nyt tykkään siitä taas! Värit käyvät kivasti farkkujen kanssa ja kuvioitakin löytyy peräti kolmea erilaista. Hieman eri tavalla taittelemalla huivista saa taas uuden näköisen.


Laukku: Louis Vuitton, kengät: New Look, farkut: Zara, bleiseri: H&M

Vaikka ulkona paistoi aurinko, ei siellä enää niin lämmin ollut! Otin siis mukaan vielä bleiserin, tällä kertaa rennon valkoisen. Minulla oli vähän huono naamapäivä, joten olin tyytyväinen, kun sain vielä laittaa aurinkolasit nenälle ;) Uusin laukkunikin pääsi vihdoin ulkoilemaan, raukka ei ole saanut edes väriä pintaan kesän aikana! Ja tuli myös testattua, että sinne mahtuu treenikamatkin tarvittaessa.


Mitäs tykkäätte asusta ja kuvista? Saako näistä palasista mitään kuvaa kokonaisuudesta? :)

Ja mikä tärkeintä, mahtavaa viikonloppua!

Emmi
You may also like:

16 comments

  1. Ihan hyvin sai selvää, iteki pitää varmaan keksiä joku fiksu asujen kuvanottotyyli kun toi kuvaaja muutti takas Ouluun, niin ei ole ketään ottamassa asukuvia :P Tykkään muuten hurjasti sun korusta, harmittaa kun en ite hankkinu sitä silloin, kun se oli kaupoissa... Pitääkin katsoa, jos sitä ois tullu nettikauppaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Asukuvien ottaminen on aina vähän haastavaa! Joko ei ole tarpeeksi valoa tai sitten ei kuvaaja tai sitten ei sopivaa paikkaa... Argh! Poikaystäväni ei ole edes pahemmin valokuvauksesta kiinnostunut, joten en jaksa aina häntäkään vaivata turhamaisuuksillani :D Peili toimii aina hätätapauksessa!

      Voi ei, eikö sitä enää ole :( Toivotaan, että tärppäisi! Tosin tuokaan ei mitään huippulaatua ole, katsoin, että sen lukko on alkanut jo vähän mustumaan...

      Delete
  2. Great outfit, what kind of olympus camera is that? The camera is cute and I'm looking for one with a strap like that
    http://freckledflair365.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Casey,

      Thank you so much! My camera is called PEN Lite E-PL3 and the strap came with the camera :) I hope you'll find the perfect camera for you!

      Delete
  3. ihana asu jälleen kerran! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Janika! Mukavaa lauantaita sinne :)

      Delete
  4. Kivan rennon, mutta samalla asiallisen näköinen asu! :) Hei, tosta Speedy B:stä mun on pitänytkin kysyä.. Pysyykö se mielestäsi paremmin muodossaan kuin perus-Speedy vai "lörpähtääkö" tossakin tyhjänä pohja yhtä helposti?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon palautteesta, juurikin rennon ja asiallisen yhdistelmä on se minulle kotoisin ratkaisu :) Hmm, en ole omistanut/käyttänyt normi-Speedyä, joten paha sanoa. Itse pidän tuolla sellaista irtopohjaa, joka käy kätevästi Neverfulliinkin.

      Olalla kannettaessa laukku ei säilytä muotoaan myöskään pituussuunnassa, sillä tuo 35 on aika iso. Pienempi varmaankin pitäisi muotonsa paremmin :) Mutta minua ei muodon menetys niin haittaa, sillä pidän laukun rennosta ilmeestä!

      Delete
  5. Ihanan tyylikäs ja raikas asu! :) Tuo huivi toimii kivana yksityiskohtana! Ja oikein kauniita asukuvia, vaikka palasissa olikin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihanasta palautteesta! Hyvä, että palasiakin voi joskus tarvittaessa käyttää :)

      Delete
  6. Voi, tuo huivi on kerrassaan ihastuttava! :) Ja kauniisti olet yhdistänyt valkoista valkoisen kanssa :))

    Maria / Petite Living

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti Maria! Ja valkoinen on yksi lempiväreistäni; jos se ei olisi niin arka väri, pukeutuisin siihen varmaan jatkuvasti...:D

      Delete
  7. Ihanan vaaleita ja upeita kuvia! Me likes! Mullakin olisi edessä kameran osto ja mietinkin olisikohan tuo E-PL3 helppokäyttöinen tällaiselle pokkarilla räpeltäjälle vai vaatiiko pientä totuttelua jos ei ole ennen ollut järkkäreiden kanssa tekemisissä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihana! Vaaleus on valttia ;)

      Kuvistasi ei kyllä uskoisi, että kuvaat pokkarilla! Ne ovat niin valoisia, että luulin sinun kuvaavan järkkärillä ;) Mutta E-PL3 on minusta helppokäyttöinen, siinä on myös automaatti-valinta, eli sinun ei tarvitse säätää mitään, jos et halua! Itsekin käytän välillä automaattia, jos en ole täysin varma aukoista sun muista, ihan hyvää jälkeä sekin tekee :)

      Ja E-PL3 on kätevä, kun siihen voi ostaa uusia objektiiveja tarvittaessa. Minusta se kameran mukana tuleva ei ole mikään erityisen hyvä (vastaa hyvää pokkaria), mutta tämä 45mm/1.8 on huippu!

      Delete
  8. Vitsit kun tuo laukkusi näyttää niin hyvältä näissä kuvissa! Nyt haluan ehkä sittenkin tuon Speedyn itsellenikin, mutta ehkä sellaisena mon monogram -versiona...:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, pahoittelen! Mutta se on kyllä kaunis laukku :) Oi, se olisikin vähän persoonallisempi!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.